sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Ehtoollisella Jeesus ruokkii omansa.

Rakas Lähimmäiseni, ilo sydämessä olen muistellut siunattua iltaa Mikaelin seurakunnassa. Markus Pöyryllä oli viimeinen saarna meille tällä erää. Elokuussa saamme oman pastorin Vaasaan. Markuksen saarna oli sytyttävä ja selkeä. Hän keskittyi Jeesuksen haluun ruokkia omiaan. Kuuntele koko saarna Lähetyshiippakunnan sivuilta, jos haluat sen siunauksen itsellesi.

Me seurakuntalaiset saimme Jeesuksen täyden siunauksen myös ehtoollispöydässä, kun saimme nauttia Jeesuksen ruumiin ja veren ja saimme uskoa syntimme anteeksiannetuiksi. "Jeesus antoi ilon!"

Olen laulanut koko sunnuntai-illan virttä 299, yhdytkö siihen kanssani, rakas kanssakulkijani. Herra meitä tänään maanantainakin kaikessa siunatkoon!

"Ei mikään niin voi virvoittaa, en muusta iloani saa, ei autuutta saa suurempaa, kuin minkä Jeesus lahjoittaa. En lepoa mä löytänyt, en muusta mistään tyyntynyt, ennenkuin läysin aartehen, ystävän Herran Jeesuksen. Valmisti kuuliaisuuden, aukaisi oven autuuden Jumala meille Pojassaan, kun antoi hänet kuolemaan. On ainut neuvo huonolle, on ainut turva heikolle ja ainut meillä puolustus, Jeesuksen esirukous. Muu vaivoissa ei lohduta, ei auta kuolon tuskissa, ei päästä alta murheiden, kuin läsnä olo Jeesuksen, Ainoa anteeksantamus, ainoa synnin sovitus ja ainoa tie armohon Jeesuksen  risti yksin on. Maailman viettelyksistä, kiusauksista synneistä ainoa ompi pelastus Jeesuksen suuri rakkaus. Ainoa tosi viisaus ja ainoa vanhurskaus, ainoa puhdas pyhitys on Vapahtajan yhteys. Muut kuollessa ei rauhaa saa, ei kestä Herran kunniaa, ei pysy eessä Jumalan, kuin  seuraajat vain Karitsan."

Tänä aamuna, 6.6.2016, rakkaudella Mummi.

i


2 kommenttia:

Vanha Virsi kirjoitti...

Tuo Ei mikään niin voi virvoittaa on ihana virsi. Ja ehtoollista kyllä aina kaipaa, itse liian harvoin jaksan sinne lähteä.

mummi kirjoitti...

Vanha virsi, rakas ystävä, Jeesus sydämessä ruokkii meitä virsin, lauluin pasalttarein! Kysypä seurakunnasta, voisiko saada ehtoollisen joskus kodissa. ole siunattu! Mummi.