keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

"Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua".

Rakas Lähimmäiseni, aurinko on valaissut itätaivaan kirkkaan keltaiseksi, ei oranssiksi, niinkuin edellisenä sadepäivänä. Ehkä Isä on suunnitellut meille vanhan ajan kesäpäivän, jolloin saattoi leikkiä ulkona ilman kerrosvoiteita, ja mansikat raunioissa maistuivat kesältä!
Isä, mitä annatkin, kiitämme Sinua, että pidät meistä kaikista huolta ja siunaat sanallasi! Ole ylistetty, Elämämme Ylläpitäjä! Jätämme luottaen kaiken Sinun hoitoosi! Aamen.

Onneksi en määräillyt Jumalaa tänä aamuna! Martti Luther varoittaa meitä määräilystä. Herra tietää kaiken parhaiten, odotetaan Hänen aikaansa! Nautitaan mannaa, otetaan opiksi, ja kiitetään!

Ps. 130:6
Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua. Sieluni
tila ja elämä on ainoastaan Herran odottamista. Tällä Daavid tarkoittaa
vakavaa ja alituista odottamista, joka täyttää koko tajunnan. On kuin
hän mielisi sanoa: Jos olet alkanut odottaa Herraa, älä herkeä. Anna
ehtoon ja yön kulua, mutta älä herkeä odottamasta kunnes jälleen aamu
koittaa. Uusi ihminen, jonka elämään Herran odottaminen juuri kuuluu, ei
ole lakkaava, käyköönpä ulkonaiselle ihmiselle kuinka hyvänsä.

On tosin sellaisia, jotka tahtovat määrätä Jumalalle ajan, keinon ja
määrän, jopa ikään kuin itse ehdottaa hänelle, millä tavalla heitä
pitäisi auttaa. Kun näin ei käykään, he häätyvät toivottomiksi ja
etsivät apua muualta. Sellaiset eivät odota Herraa, vaan hänen olisi
odotettava heitä ja oltava heti valmiina auttamaan heitä juuri heidän
määräämällään tavalla.

Ne taas, jotka odottavat Herraa, rukoilevat armoa jättäen vapaasti
Jumalan tahdon varaan, milloin, kuinka, missä ja minkä kautta hän tahtoo
auttaa. Apua he eivät epäile, mutta odottavat sitä määräämättä sille
mitään muotoa, vaikka se viipyisi kauankin. Siltä taas, joka määrää,
miten olisi autettava, se jää saamatta, hän kun ei odota Jumalan tahdon
mukaista aikaa.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)


Tänä aamuna, 29.6.2016, rakkaudella Mummi.




Ei kommentteja: