lauantai 16. heinäkuuta 2016

Jeesus, Pelastajamme.

Rakas Lähimmäiseni, tänään on aihetta pyytää Jumalan rauhaa meidän kaikkien sydämiin, kun pahan valta kasvaa ympärillä. Eilinen isku Nizassa tuo eteemme Jumalan lupauksen, kun näette näiden tapahtuvan, muistakaa, että teidän vapautuksenne aika on lähellä. Jeesus palaa kunniassaan maan päälle tuomitsemaan kaikki kansat!  Omilleen Hän sanoo: "Tulkaa, minun Isäni siunatut!" 

Muistan, kuinka Isä rauhoitti sydämeni sen jälkeen kun Hän vasta uskoontuloni jälkeen näytti minulle näyn keskellä päivää: Rannalla oli varoitustaulu ja siinä teksti: Ilm. 6:16. Pelästyin kovasti näkyä, mutta Herra  avasi minulle Ilmestyskirjan ja sitten ymmärsin, että Jeesus tulee noutamaan omat lapsensa luokseen,

Otan tähän jakeet 15 ja 16: "Maan kuninkaat, ylimykset ja sotajoukkojen johtajat, rikkaat ja mahtavat miehet ja kaikki muut, niin orjat kuin vapaat piiloutuivat luoliin ja vuorten rotkoihin "ja huusivat vuorille ja kukkuloille: "kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta."  

Kun kohtaamme Jeesuksen katseen viimeisenä päivänä, emme kestä sitä, jos Jeesuksen veri ei ole puhdistanut meitä Jumalalle kelpaaviksi. Kun elämme Jumalan lapsina, Jeesuksen veren synneistä puhdistamina, ja Pyhän Hengen johdatuksessa, Jeesuksen paluu maan päälle on odotettu tapahtuma. Kaikki paha väistyy ja alkaa ikuisuus Jumalan luona Hänen kirkkaudessaan. Meillä on vielä ainakin tämä päivä aikaa pyytää syntimme anteeksi ja seurata Jeesusta. Kiitetään kolmiyhteistä Jumalaa pelastuksestamme!

Tänä aamuna, 16.7.2016, rakkaudella Mummi.






2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tämän aamun viisaista ja lohduttavista sanoista. Illalla minäkin luin uudelleen Sinun viisaat ja oikein tähän päivään sopivat julkaisusi Tartu käteen ja Herran hoidossa. Kiitos niistä sanoista, jotka olet Herralta saanut ja muille jakanut. Pyhä ja rakastava Isä sinua tänään hellästi Siunatkoon.
Sinusta kiittäen
Ystävä

mummi kirjoitti...

Rakas ystäväni Anonyymi, kiitos palautteestasi! On ilo, että Herra antaa minulle sanoja, kun tulen rukouspaikalleni Kiitetään ja ylistetään Kolmiyhteistä Jumalaa hänen hyvyydestään!