tiistai 7. helmikuuta 2012

Isän rakkaus.

Rakas Lähimmäiseni, herään virkeänä nukuttuani neljä tuntia. On keskiyö, mutta on yllättävän valoisaa. Maa on valkoinen ja taivas on yhtä valkoinen. On tyyntä. Paukkupakkaset ovat tiessään. Nyt on mittarissa 2.1 astetta. On varottava, ettei kaadu kun tulee suojasää!

Eilen tuli vuosi siitä, kun Teuvo lähti Taivaan kotiin. Kävin sytyttämässä kynttilän ja panin pienen kukan lumen sekaan. Oli hyvä rukoilla siinä hetken. Muistan aina, että minullekin on varattu sija samalle kummulle ja Jeesus hakee minutkin kotiin, kun päiväni päättyvat. Saamme kohdata vielä Teuvon kanssa.

Jeesus on kuollut Golgatan ristillä, että me saamme elää, vaikka kuolemmekin täältä. Kun elämä täällä loppuu, Jeesus hakee meidät Taivaan kotiin. Sanoma rististä on monelle hullutus, mutta meille, jotka uskomme Jeesukseen Kristukseen, se on Jumalan voima ja tulevaisuuden toivo!

Muistatko, kuinka ihanasti Jeesus lupaa meille Joh. 14:1-4: "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen - tien sinne te tiedätte."

Rakas Taivaallinen Isä, anna meille se armo, että tutkimme sanaasi, että tuntisimme Jeesus-tien, ettemme eksyisi. Anna meille se armo, että kuulemme pyhän Hengen ääntä ja ohjausta ja viemme syntimme ja taakkamme Jeesukselle. Ota meidät väsyneet lapsesi Isänsyliisi ja auta meitä kertomaan asiamme Sinulle, Isä, joka meitä rakastat, nyt, aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Tänä aamuna, 7.1.2012, rakkaudella Mummi

2 kommenttia:

Runoystävä kirjoitti...

Huomenta, Mummi!
Kiitos tämän aamun kirjoituksestasi!
Kun Teuvon ajasta ikuisuuteen siirtymisestä on nyt kulunut vuosi, olet selvinnyt siitä vaikeimmaksi sanotusta ajasta eli ensimmäisestä vuodesta menetyksen jälkeen.

Tuo kirjoittamasi Johanneksen evankeliumin kohta on minusta yksi Raamatun rakkaimpia kohtia.
Siunausta tähän päivään!

mummi kirjoitti...

Rakas Runoystävä, kiitän Taivaan isää siitä, että Hän on pitänyt minusta huolen lupauksensa mukaan. Iloitaan Herran lupauksista. Herra Siunatkoon Sinuasi ja rakkaitasi! Mummi