maanantai 31. lokakuuta 2016

"Minä valitsin teidät."

Rakas Lähimmäiseni, eilen Mikaelin seurakunnassa iloitsimme siitä, että olemme saaneet oman pastorin, Otto Granlundin. Vaasaan. Herra, siunaa hänen pieni perheensä ja hänen työnsä keskellämme! Kiitos, että Sinä, rakas Jumala, olet kaikessa kanssamme ja lisäät työmiehiä eloosi! Herra, anna meille uhrimieltä, että pastori saa palkkansa! Nautitaan mannaa maanantaina:

Joh. 15:16
Minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte
hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi. Tämä on se suuri kunnia,
joka kristityillä on Kristuksessa. Ensiksi, että hän on kutsunut
sanallaan ja valinnut heidät olemaan hänen rakkaat oksansa ja saamaan
kaiken, minkä hän on hankkinut. Toiseksi, että meidänkin tulee auttaa
hänen valtakuntansa leviämistä ja vaikuttaa paljon hyvää. Hän sanoo sitä
runsaan hedelmän tuottamiseksi, iankaikkisesti Jumalan edessä pysyväksi
hedelmäksi. Kolmanneksi hän vielä lisää tähän: Että mitä ikinä te anotte
Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.

Tämäkin on hänen valitsemisensa seurauksia. Meillä on se armo
Kristuksessa, ettemme hänen kauttaan ainoastaan tule Jumalan ystäviksi
ja saa Jumalaa Isäksemme, vaan olemme myös valitut siihen, että saamme
rukoilla häneltä, mitä tarvitsemme ja olla varmat siitä, että se
annetaan meille. Koska meidän näet alinomaa on kärsittävä kiusausta,
vastusta ja esteitä, ja aina on paljon heikkoutta ja puutteita sekä
meissä että muissa, niin on meidän tarpeen rukoilla vahvistusta, apua ja
pelastusta täyttäessämme velvollisuuttamme. Meillä on myös se lohdutus,
ettei meidän rukouksemme ole turha, vaan se varmasti kuullaan.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)


Rakas Lähimmäiseni, joka aamu, kuin istun kirjoittamaan Sinulle, edessäni seinälläni on kastekirjani, että muistaisin, että Jumala on valinnut minut omaksi lapsekseen. "Kaikki minä voin hänessä,  joka minua vahvistaa." Hän antaa meille Sanan kuhunkin päivään. Kiitetään kaikkivaltiasta Jumalaamme!

Tänä aamuna, 31.10.2016, rakkaudella Mummi.

Ei kommentteja: