lauantai 15. lokakuuta 2016

"Ristin luona."

Siunattua syyssunnuntaita Sinulle, rakas kanssakulkijani.  On uskonpuhdistuksen muistopäivä. Mennään seurakuntaan Sanaa kuulemaan ja Jeesusta kohtaamaan!

Lauantai-iltapäivänä olin pihatöissä. Poistin marjansa antaneita vatunvarsia. Oli aikaa ajatella. Oli aikaa kiittää kesän antimista. Kiitosrunokin tuli ihan itsestään!

 Nyt illalla luen Erkki Lemisen runoja ja päätin yllättää Sinut hänen runoillaan jo tänään. Muistan Erkki-evankelistan palavana saarnamiehenä. Hänen saarnansa jälkeen polvistuin alttarille nuorena abiturienttina ja lupasin seurata Jeesusta. Lupaus unohtui pian. Mutta onneksi Jeesus ei unohtanut minua, Hän kutsui tuhlaajatyttöä uudelleen nelikymppisenä, kun elämä ahdisti ja voimat olivat lopussa. Silloin Jeesus armahti minut ja otti seuraajakseen! Kasteen armo uudistui ja Jeesus tuli sydämeeni asumaan.

"Ristin luona kiusatulla, langenneella, vaivatulla, paras paikka on. Siksi älä koskaan lähde, älä minkään synnin tähden ristin luota pois. Ristin luona ainoastaan, synnin turmelusta vastaan voitto saatu on. Ristin luona ainoastaan Isä armahtavi lastaan, rauhan julistaa. Ristin luona pohja kestää, armo putoomasta estää kauhun kuiluihin. Ristin luona lepo koittaa, toivo epätoivon voittaa, sydän puhdistuu." Tätä Erkki Lemisen syvällistä laulua lauloin uskoon tultuani, armahdettuna syntisenä, ilo ja kiitos sydämessäni.

Erkki Lemisen runot puhuvat Jumalalle syvältä ja ylistävät hiljaisesti: "Rakas Jumala- painaudun lähellesi. Kyyhötän tässä- kämmenelläsi- ja valitan. Vaikeroin hiljaa, etteivät kiittäväiset häiriytyisi, etteivät vahvat halveksisi.
Rakas Jumala- peittele minut lämpimiisi, sillä matkahuopani on kulunut ohueksi ja minun on vilu. Pese minut, sillä tunnen itseni likaiseksi. Kääri vakoisiin, ettei mustuuteni näkyisi, etteivät ihmiset pahentuisi. Vai annatko elämän riepotella, näin väsytellä, että omat verhoni putoaisivat, heikkouteni näkyisi, mustuuteni paljastuisi?
Rakas Jumala, kohta en enää jaksa. Kohta en osaa mitään. Kyyhötän tässä- edessäsi- ja toistan ryövärin sanoja vain: "Muista minua Jeesus." Muista minuakin."

Tänä iltana ja sunnuntai-aamuna, 16.10.2016, rakkaudella Mummi.




2 kommenttia:

pike kirjoitti...

Olet siis tullut uskoon Erkki Lemisen rukoillessa puolestasi, minä myös, aikoinaan Leminen vieraili paljon Tohmajärvellä, kun olin nuori ja oli herätystä,häntä paljon tuli kuunneltua,parikkalasta kun ei ollut pitkä matka.

mummi kirjoitti...

Rakas pike, Jeesus iloitsi jo polvistuneesta nuoresta, mutta minun uskoni ei päässyt silloin juurtumaan, nuorella oli kiireiä. Kuuluin niihin, jonka kohdalla siemen meni tienoheen, valitettavasti. Uusi kusu tuli nelikymppisenä. Silloin tartuin Jumalan Sanaan kuin leipään ja Jeesus tuli elämäni Herraksi! Se oli elämäni paras päätös! Siitä asti Jeesus on armahtanut, Pyhä Henki on johdattanut ja Isä on pitänyt minusta huolen Jumalan rakkaudella! Kiitos ja ylistys Jumalalle rakastetun lapsen sydämeltä! Mummi