lauantai 31. toukokuuta 2014

Turva Jumalassa


Rakas Lähimmäiseni, tänään on ylioppilaiden päivä. Tuhannet nuoret iloitsevat suvun ja ystävien kanssa! Elämä on edessä, haasteet kutsuvat! Sinua nuori haluan onnitella, ja kehoitan, ota Jeesus matkakumppaniksi! Elämääsi tulee syvyys, kun Sinun Luojasi ja Taivaallinen Isäsi johdattaa Sinua elämässäsi. Isä tietää, mikä Sinulle on parasta!

Daavid, Jumalan mielen mukainen mies, sai paljon anteeksi. Hän turvasi Jumalaan koko painollaan. Hän lauloi Jumala-suhteestaan näin: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; ainun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti."

Tämä Psalmi 23 on aarre meille jokaiselle. Kun pelko yllättää tai maailma murjoo, me löydämme täyden luottamuksen Jumalaan, kun luemme Daavidin virren Pyhän Hengen kanssa. Jumalan sanassa on tuhansia lupauksia siitä, kuinka Jumala pitää meistä huolen. Jeesuksen pyhä veri vuosi maahan meidän syntiemme tähden. Jeesus vie meidät Isän syliin ja Isä on kanssamme aina. Kiitetään Jumalaa!

Tänä aamuna, 31.5.2014, rakkaudella Mummi


Ei kommentteja: