maanantai 3. lokakuuta 2016

Jumalan maailmassa.

Rakas Lähimmäiseni, ensimmäisen kerran näen pakkasasteen mittarissani kello puoli viisi. Onko hallayö vienyt kukat kesäpihasta? Vähän kirpaisee, mutta se on luonnon laki. Talvi tuo omat haasteensa. Iloitaan vuodenajoista!

Onneksi luonto on Jumalan hallinnassa. Onneksi ihminen vain päättää, mutta Jumala säätää. Martti Luther tuo mannaa purtavaksemme tänä aamuna:

Luuk. 10:21
Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä
viisailta. Maailman viisaat tekevät kristillisessä seurakunnassa oman
mielensä mukaan. Heidän on korjailtava kaikkea, minkä Jumala tekee.
Jumalaa kurjempaa ja erehtyvämpää ei ole maan päällä. Jokainen pyrkii
hänen opettajakseen ja johtajakseen.

Tämä sana ei suinkaan merkitse sitä, että Jumala todella salaisi tai
tahtoisi salata evankeliumin, sillä käskeehän hän saarnata sitä
julkisesti kaikkialla. Mutta hän on valinnut sellaisen saarnan, jota
viisaat luonnostaan kammoavat ja joka on heidän omasta syystään heiltä
salattu, koska he eivät tahdo ottaa sitä vastaan. Jumala ei voi sietää
sellaista epäuskoa ja kiittämättömyyttä, mutta ei hän silti tahdo ketään
tukasta vetää. Hän antaa mennä menojaan sen, joka ei tahdo ottaa vastaan
hänen evankeliumiaan, vaan pitää itseään Jumalan sanaa viisaampana.
Yrittäköön sitten, mitä saa aikaan oman viisautensa varassa. Kuta
enemmän nämä silloin seuraavat omaa viisauttaan, sitä kauemmas he
loittonevat evankeliumista.

Oma viisautemme jumalallisissa asioissa on juuri se silmä, jonka perkele
paratiisissa aukaisi, kun Aadam ja Eevakin perkeleen nimessä
järkeilivät. Tämä viisaus on yhä vielä painona niskoillamme.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)


Tänä aamuna, 3.10.2016, rakkaudella Mummi.


3 kommenttia:

Pekka kirjoitti...

Kiva kun olet taas linjoilla ja ravitsemassa meitä. Oikein siunattua viikkoa sinulle rakas mummi.Nautitaan syksystä. Kiitetään joka tilassa.

Pekka kirjoitti...

Kiva kun olet taas linjoilla ja ravitsemassa meitä. Oikein siunattua viikkoa sinulle rakas mummi.Nautitaan syksystä. Kiitetään joka tilassa.

mummi kirjoitti...

Rakas Pekka, Jumalan Sana meeitä ravitsee, ilo, kun saamme sitä jakaa! Sinulle ja omillesi kaunista , virkistävää syksya! Touvoo Mummi