Rakas Lähimmäiseni, herään vasta puoli seitsemältä nukuttuani kuusi tuntia. Kiitos Jumalalle! Kun avaan ulko-oven, kevään tuoksu tulvahtaa sieraimiini. Nyt Herra vie meitä kevääseen! Pakkasen mahti on murtunut, enää 3,5 astetta. Herra luo uutta!
Kun olen kysellyt Jumalalta, mitä tekisin tällä elämälläni, kun olen orpo, vailla mieheni tukea ja rakkautta, Hän sanoi: ”Kirjoita: ”Isoja ja pieniä ihmeitä!” Herra, niitäkö, joita olen nähnyt ja kokenut eläessäni lapsenasi kolmekymmentäkuusi vuotta? Niitäkö. jotka olen tallentanut päiväkirjoihini kaikkina näinä vuosina, ja niitä on paljon?
Tänä aamuna kerron Sinulle, rakas Lähimmäiseni, suurimmasta ihmeestä, jonka koin nelikymppisenä, loppuun väsyneenä kotiäitinä. Olen kertonut sen Sinulle aiemminkin, mutta Sinä. joka tänään luet tätä ensi kertaa, kuulet tuoreen tarinan. Se oli suuri ihme minun elämässäni. Istuin linja-autossa ja itkin. Auton takaosassa istui Jumalan lähetti, joka tuli viereeni ja kysyi: ”Tunnetko sinä Jeesuksen?” ”Minäkö - Jeesuksen? Ainakin kaikki uskovat riitelevät, erottuvat koppeihin ja kerjäävät lisää rahaa!” purin pahaa oloani. ”Ei ole muuta tärkeätä kuin Jeesus”, sanoi nainen ja nosti yhden sormensa pystyyn. ”Jeesus on kuollut sinun ja minun ja jokaisen luodun edestä. Synti erottaa sinut Jumalasta. Jeesus on sinunkin syntisi sovittanut.” Ystävä alkoi todistaa omasta Vapahtajastaan sellaisella ilolla ja rakkaudella, että jotain sisälläni liikahti. Tunsin, että sydämeni oli likainen. Olin aina valmis moittimaan muita, omia vikojani en nähnyt. Nyt huomasin olevani kaunainen ja katkera. Rikokseni olivat edessäni. Jumala herätti synnintunnon. Halusin katua. Pyysin ystävää rukoilemaan puolestani. Oli helpottavaa itkeä pois tuskansa siinä linja-auton penkillä kuljettajan ihmetellessä. Mies ei tiennyt, että sillä rukouksella muutettiin elämäni suuntaa. Minäkään en tiennyt, mitä tapahtuisi, vai tapahtuisiko mitään, kun lupasin elämäni Jeesukselle. Jeesus otti lupaukseni todesta. Sain palata kasteen armoon. Hän ei ollut luopunut minusta eikä Hän ole luopunut Sinustakaan. Jumala rakastaa meitä sanomattomalla rakkaudella!
”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus- ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että Hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” 1 Joh. 4: 9-10.
Tänä aamuna, 28.2.2011, rakkaudella Mummi
maanantai 28. helmikuuta 2011
perjantai 25. helmikuuta 2011
Samalla viivalla
Rakas Lähimmäiseni, herään kello puoli neljä nukuttuani kuusi tuntia Taivaallisen Isän sylissä. Rakkaan Teuvoni kuva on keittiön pöydällä. On hyvä sytyttää kynttilät ja rukoilla siinä Jeesuksen nimessä, että tämä päivä olisi Jumalan siunaama minun elämässäni ja kaikkien rakkaitteni elämässä, myös Sinun Lähimmäiseni! Uskon, että Isä on läsnä ja antaa meille rauhan kohdata tämä päivä Jeesuksen läsnäolossa. Ole siunattu!
Kerron Sinulle, rakas Lähimmäiseni, kuinka Herra antoi minulle tiedon siitä, että olemme Jumalan edessä kaikki samanarvoisia, Hänelle äärettömän rakkaita ihmisiä, jotka Hän haluaa kaikki lapsikseen iankaikkisen rakkauden ilmapiiriin. Siinä ilmapiirissä ei pelkoa ole.
Oli Sanan ja rukouksen ilta. Oli pääsiäisen aika. Kuuntelimme elävää todistusta Jeesuksen rakkauden työstä Gogatalla. Hän antoi henkensä meidän jokaisen ihmisen edestä, että me saamme elää vapaina Isän lapsina Isän rakkaudesta ja Jeesuksen armosta iloiten kaikki päivämme maailman loppuun asti. Kuulimme, että Pyhä Henki puolustaa meitä elämän vaikeuksissa ja opettaa meille kaiken Jeesuksesta. Sydän riemuitsi, vaikka tuohon aikaan pelko ja ahdistus olivat vielä läsnä. Kuulemassa oli muutamia kaupungin ”silmäätekeviä”, joita katselin melkein lattianrajasta käsin. Yksi edellisen blogini naisista oli myös kuulijoiden joukossa.
Alttaripöydällä oli krusifiksi ja ovensuussa oli iso pesuvati täynnä kiviä. Juontaja sanoi, että nyt jokainen joka haluaa viedä syntinsä Jeesukselle, saa hakea kiven ja viedä sen pois Jeesuksen ristin juurelle. Kaikki läksimme hakemaan kiven. Tuossa hetkessä Jumala puhui minulle voimakkaasti, että olemme kaikki samalla viivalla. Kaikki tarvitsemme Jeesuksen armoa elämäämme. Meidän ihmisten ei tarvitse pelätä eikä ”orjailla” toisiamme. Olemme kaikki heikkoja, Jumalan rakkautta janoavia matkalaisia, jotka kuljemme kohti Isän kotia.
Tänä aamuna, 25.2.2011, rakkaudella Mummi

keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Rakkaudessa ei pelkoa ole
Rakas Lähimmäiseni, Herra kehottaa minua kysymään Sinulta pelkäätkö Sinä ihmisiä? Orjailetko, etkö uskalla olla oma itsesi joidenkin ihmisten läsnä ollessa? Jumala on näyttänyt minulle, että me ihmiset olemme kaikki heikkoja, Jumalan rakkautta ja armoa kaipaavia, vaikka virka-asema tai näyttävä tehtävä nostaa heidät ”pelottaviksi” keulakuviksi.
Minä sairastin paniikkihäiriötä useita vuosia. Pelkäsin kaikkea, erityisesti katselin pelolla varmoina esiintyviä ihmisiä ja ajattelin, tuon ihmisen kanssa en haluaisi olla missään tekemisessä. Tiedän, että sairauteni johtui lapsuuden kokemuksistani. Minuun oli istutettu käsitys, ettei minusta ole mihinkään. Siksi pelkäsin ”täydellisiä” ihmisiä.
Tähän kaupunkiin muutettuani minulle nousi kolme naista, joita ihailin ja pelkäsin heidän asemansa ja esiintymisvarmuutensa vuoksi. Jumala näytti minulle, kuinka väärä on tällainen harhaluulo kanssaihmisistä. Jumala johdatti minut näiden kaikkien kolmen naisen ystävyyteen. He tulivat elämääni ja rukousyhteyteen kanssani sen jälkeen, kun Jumala otti minut hoitoihinsa. Vuosikausia rukoilin jokaisen heidän kanssaan ja opin tuntemaan hauraan, Jumalan armoa kaipaavan, lämpimän sisaren, joka lähti tästä elämästä Jeesuksen armoon luottaen taivaan kotiin.
Haluan sanoa Sinulle, rakas Lähimmäiseni, että Jumalalle olemme kaikki rakkaita ja kalliita. Hän hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme rakkaiksi lapsikseen. Kaikki ihmiset olemme samanlaisia, emme selviä tästä elämästä omin voimin, vaan tarvitsemme Jeesuksen armoa viimeistään kuoleman hetkellä. Lähimmäiseni, Sinä kelpaat Jumalalle sellaisena kuin olet! Ota vastaan Jeesuksen armo, niin saat rakkauden ja rauhan Hengen ja rakastavan Taivaallisen Isän. Huomaat, että ihmisiä ei tarvitse pelätä eikä orjailla. Rakkaudessa ei pelkoa ole!
Tänä aamuna, 23.2.2011, rakkaudella Mummi

tiistai 22. helmikuuta 2011
Pyhän kosketus
Rakas Lähimmäiseni, Pyhä Jumala on koskettanut meidän pientä perhettämme. Hän näki rakkaan Teuvoni tuskan ja lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen noutamaan hänet taivaan kotiin. Jumala näki minun turvattomuuteni ja pohjattoman ikäväni ja lähetti Pyhän Henkensä lääkitsemään minut ihmeellisellä rauhalla hautajaispäivän aamuna. "Minä pidän sinusta huolen."
Tässä uudessa tilanteessa, jota elän, syvä kiitollisuus Taivaallista Isää kohtaan on päällimmäisenä tunteena minussa. Ainakin tänään tuo ihmeellinen rauha jatkuu. Kiitän Sinua, Jumalani, että Sinä pidät lapsistasi huolen. Tänä aamuna luen ilolla Sinun Paimenpsalmisi, niin kuin olen lukenut sen monena aamuna näinä kuukausina. Kiitos Sinulle, Taivaallinen Isäni, lääkitsevästä Sanastasi!
”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni, Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.”
Rukoillaan yhdessä: Rakas Jumala, Pyhä Kaikkivaltias, kiitos, että meitä heikkoja rakastat ja hoidat! Amen
Tänä aamuna, 22.2.2011, rakkaudella Mummi

sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Jumalan läsnäolossa
Rakas Lähimmäiseni, kun heräsin Teuvon hautajaispäivän aamuna, ihmeellinen rauha oli sydämessäni. Jeesus hoiti Pyhän Hengen kanssa! Vasta sitten, kun menin siunauskappeliin ja näin arkun kukkineen, suru purkautui valloilleen. Siinä on rakkaani maallinen maja valmiina siunattavaksi maan multaan.
Siunaustilaisuus oli kaunis ja hoitava tilanne meille läheisille, jotka olimme läsnä. Oli turvallinen Jumalan läsnäolon hoitava ilmapiiri. Lauloimme: ”Kosketa minua Henki, kosketa kirkkaus!” Pastori siunasi Teuvon Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen odottamaan jälleennäkemisen aamua. Uskon, että tapaamme vielä Teuvon kanssa Isän luona! Se tuo turvallisuutta tuleviin päiviin. Nyt Teuvo on poissa, mutta Isä rakastaa, Jeesus armahtaa ja Pyhä Henki johdattaa askeleitani täällä. Tästä turvallisuudesta kiitän hyvää Jumalaa! Kiitän siitä, että rakkaat poikani perheineen elävät lähellä, kännykän soiton päässä. Kiitän siitä, että on seurakuntayhteys ja ystävät kaikkialla. Kiitän Teitä kaikkia muistamisesta ja esirukouksista surussani!
”Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa, kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla. Herra seurakunnassansa aina hoitaa lapsiansa. Armonsa hän heille antaa, käsillänsä heitä kantaa. Käsistä ei väkevistä mikään heitä irti riistä. Omakseen hän heidät osti, kuolemasta eloon nosti. Milloin murheet heitä kohtaa, niiden alla Herra johtaa, ilon lohdun antaa heille, uuden voiman uupuneille. Iloitse siis auttajasta, Herran kansa, Jumalasta! Maahan lyö hän vainoojamme, sanansa on voimanamme. Käyköön myöten taikka vastaan, eipä Isä hylkää lastaan. Herra ohjaa parhaaksemme kaikki vaiheet päiviemme.” Virsi 397.
Tänä aamuna, 20.2.2011, rakkaudella Mummi

tiistai 15. helmikuuta 2011
"Tyydy tahtoon Herran"
Rakas Lähimmäiseni, nämä päivät ovat olleet raskaita. Yhä uudestaan huomaan, että Teuvo ei olekaan kanssani tässä kodissa. Sitten nousee kiitos siitä, että hän on Isän rakkaassa hoidossa! Sitten taas iskee ikävä! Isä opettaa, että Hän on Teuvon elämääni johdattanut, nyt Hän on ottanut omansa luokseen. Sanassaan Hän lupaa pitää minusta huolen: ”Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema, eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Room. 8:38-39. Jeesus on kanssani kaikki päivät elämäni loppuun asti! Jälleennäkemisen toivossa opettelen luopumaan rakkaasta, turvallisesta miehestäni, jonka kanssa jaoimme ilot ja surut yli 50 vuotta.
Isää kiitän seurakuntayhteydestä, ystävistä ja hyvistä naapureista, siitä rakkaudesta, joka on tulvinut kotiimme ystäviltä kukkien ja adressien soittojen ja käyntien muodossa. On paljon ystäviä, jotka muistavat ja lohduttavat surevaa mummia ja kunnioittavat Teuvon muistoa. Kiitän Jumalaa siitä, että kaikki nämä vuosien takaisetkin ystävät jäävät elämään rinnalleni. En jää yksin, vaikka puoliso on poissa.
”Tyydy sielu Herran tahtohon, auttajas hän uskollinen on. Sinua ei heitä. Vaikka yllättäisi synkin yö, raukeaisi suurin toive työ, kulje Herran teitä. Milloin pettää turva muu, Herran armo sulle uudistuu, auttaa jölleen kerran. Pane toivo Jumalaan, kyyneleet hän kuivaa aikanaan. Tyydy tahtoon Herran. Virsi 356
Tänä aamuna, 15.2.2011, rakkaudella Mummi

lauantai 12. helmikuuta 2011
Meillä on Kristuksen mieli
Rakas Lähimmäiseni! Herään kello neljä nukuttuani hyvin Taivaanisän käsivarsilla. Minusta tuntuu, että Teuvo on kanssani täällä kodissa. Tänä aamuna ei ole tarvinnut itkeä. Jospa tulehtunut silmäni paranee, kun kyyneleet loppuvat. Kiitos Teille, ystävät lohdutuksestanne ja esirukouksista. Kiitos Jumalalle lohdutuksen ja voiman Sanasta!
Tänä aamuna minulle avautui Korinttolaiskirjeen alkuluvut. Kirjaan niistä muutamia minua puhutelleita sanoja: ”Armo teille ja rauha, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa, että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa, sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu, niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä. Hän on vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä. Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteyteen. Mutta minä kehoitan teitä veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.” ”…ja minun ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.”…” Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut.”… ”Sillä: ”Kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin, että voisi neuvoa häntä? Mutta meillä on Kristuksen mieli.”
Jeesus rukoilee, että me kaikki olisimme yhtä Jeesuksessa Kristuksessa. Hän tietää, että maailma uskoo, kun se näkee, kuinka me rakastamme toisiamme!
Tänä aamuna, 12.2.2011, rakkaudella Mummi

torstai 10. helmikuuta 2011
"Uudeksi minä teen kaiken"
Rakas Lähimmäiseni, sydän on kiitosta täynnä. Rakkaan mieheni kivut ja tuskat ovat poissa, hänen henkensä on palannut Isän luo, Jeesus on hänet sinne kantanut. Luen Ilmestyskirjan luvusta 21: ”ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt” Ja valtaistuimella istuva sanoi: ”Katso uudeksi minä teen kaikki”. Ja hän sanoi: ”Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet”. Ja hän sanoi minulle: ”Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen hänen Jumalansa ja hän on oleva minun poikani.”
Jeesus sanoo Sinulle ja minulle, jotka vielä elämme ja olemme Jeesuksen Herraksemme ottaneet: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää, ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” Matt. 28. 18-20. Rukous on meidän lähetystyömme, siunaava Jumalan lahja!
”On Jeesus nimi ihanin sielulle uskovalle. Se lohdun antaa vaivoihin, tuo rauhan ristin alle. SE rohkaisee ja puhdistaa ja hoitaa aärkyneitä. Se uupuneita vahvistaa ja ruokkii nääntyneitä. Se nimi kallioni on ja linna luja Herran. Sen rikkaus on loputon, muu kaikki viedään kerran. Oi Jeesus, veli, ystävä ja paimen, kuninkaani ja tieni koko elämä, sua kiitän auttajaani”. Virsi 42
Tänä aamuna, 10.2.2011, rakkaudella Mummi

maanantai 7. helmikuuta 2011
Jälleennäkemisen toivo
Rakas Lähimmäiseni, eilen Jumala näki hyväksi kutsua rakkaan Teuvoni taivaan kotiin. Se oli rukousvastaus, sillä monta kertaa rukoilin, kun näin hänen tuskansa, ota, Jeesus, Teuvo luoksesi lepoon. Nyt hän on luonasi, Jeesus, Sinä hoidat häntä parhaiten. Teuvolta ovat tuskat, kivut ja taakat poissa, hän lepää sylissäsi, Jeesus, Lunastajamme!
Kun olin Teuvon luona yksin, hänen toiseksi viimeisenä päivänään, lauloin hänelle yhtä ainoata laulua, jonka muistin: ” Sua Jeesus rakastaa, Raamattu sen ilmoittaa, vaikka olet heikkokin, Hän sua hoitaa hellimmin. Sua, Jeesus rakastaa, sua Jeesus rakastaa, sua Jeesus rakastaa, niin Sana opettaa.” Vaikka kuinka muistelin, mitä muita lauluja voisin laulaa, aina tuli tämä sama laulu. Lauloin sitä lukemattomia kertoja peräkkäin. Teuvon viimeisenä elinpäivänä Jari, poikamme siunasi isänsä, kun jätimme hänet sairasvuoteelleen ja minäkin sain siunata hänet Jeesuksen hoitoon. Teuvo oli yksin, kun Jeesus nouti hänet Taivaan Isän kotiin. Kun hoitajat tulivat, hän oli vielä lämmin, mutta henki oli jo lähtenyt. Emme ehtineet hänen vierelleen, mutta Jeesus hoiti häntä parhaiten.
Kun soitin aamulla ja hoitaja kertoi suruviestin, sydän oli pakahtua siitä uutisesta. Teuvo on poissa elämästäni. Viisikymmentä vuotta saimme yhdessä taivaltaa ilot ja surut, myötä ja vastoinkäymiset. Taivaallinen Isä on siunannut matkaamme joka päivä. Nyt on aika kiittää siitä, että Isän kodissa on sija Teuvolle ja minullekin, kun Jeesus kutsuu minut pois. Tuota kutsua odotan, sillä jälleennäkemisen toivo on totta tässä hetkessä. Isä, auta minua tässä ikävässä!
Tänä aamuna, 7.2.2011, rakkaudella Mummi

lauantai 5. helmikuuta 2011
Lempeys Jumalalta
Rakas Lähimmäiseni, luen Lutherin mannaa. Hän kehottaa meitä olemaan lähimmäisillemme lempeitä ja armahtavia, koska Jumalan rakkaus ja armo ovat meidän voimamme. Liitän mannan Sinullekin, rakas Lukijani. Kiitetään kolmiyhteistä Jumalaa! Hän siunatkoon päivämme! rakkaudella Mummi
Fil. 4:5
Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Ole aina iloinen
Jumalan edessä ja rauhaa rakastava ihmisten keskellä. Elä niin, että
teet ja siedät kaikkea, mitä ikinä Jumalan käskyjä rikkomatta voit
sietää, että olisit kaikille ihmisille mieleen. Älä vahingoita ketään,
vaan hyväksy ja käännä parhaaksi kaikki toisten ihmisten teot. Silloin
sinut voitaisiin julkisesti todeta sellaiseksi, jolle kaikki on saman
tekevää. Olet tyytyväinen sekä voittaessasi että joutuessasi tappiolle.
Et pidä mitään niin rakkaana, että sen tähden joutuisit riitaan toisen
kanssa.
Ole rikas rikkaitten ja köyhä köyhien parissa. Iloitse iloisten ja itke
itkevien kanssa. Kaiken kaikkiaan ole kaikille kaikeksi. Silloin
jokainen tunnustaisi, että et ole kenellekään pahennukseksi, vaan
sovittaudut, taivut ja myönnyt jokaisen mukaan ja kohtelet kaikkia
samalla tavoin. Näin et tee itsestäsi muille ohjetta, jonka mukaan
heidän tulisi myöntyä, taipua ja sopia.
Tämä on oikeaa hyväntahtoisuutta. Se ottaa huomioon toisen ihmisen
kyvyn ja taidon. Se hyväksyy kaiken ja kärsii lähimmäisensä hyödyksi ja
mieliksi, vaikka siten menetettäisiin omaisuus, kunnia, jopa itse
elämäkin.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)