maanantai 30. syyskuuta 2013


Mannaa maanantaiksi! Rakas Lähimmäiseni, sanoja suuremmasta suusta, otetaan opiksi!

Tänä aamuna, 30.9.2013, rakkaudella Mummi

1. Moos. 28:15

Ja katso, minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, missä ikinä
kuljet; sillä minä en jätä sinua, ennenkuin olen toteuttanut sen, minkä
minä olen sinulle puhunut. Siitä sanasta, jonka Herra puhui ja jolla hän
siunasi Jaakobin, voimme hyvin päätellä, millainen hänen tilansa oli.
Jumala ei ole jaarittelija, joka puhuu tarpeettomia sanoja. Jaakob oli
ollut suuressa murheessa ja tuskassa. Hänen oli täytynyt paeta varkain
hänen veljensä uhattua hänen henkeään. Kun hän on nyt avuttomana
tällaisessa vaarassa, Jumala on läsnä ja lupaa auttaa ja suojella häntä.


Tämä on kirjoitettu ollaksemme varmoja siitä, ettei Jumala hylkää
omiaan. Vaikka koko maailma olisi meitä vastaan, hän on läsnä
auttamassa. Ja vaikka näyttäisikin siltä, että kaikki menisi nurin ja
meidän täytyisi hukkua, Herra on kuitenkin läsnä ja hän voi
silmänräpäyksessä temmata meidät hädästä. Miksi hän sitten ei auta meitä
heti? Siksi, että hänen armonsa, tekonsa ja sanansa sitä paremmin
tunnettaisiin ja osoittautuisi todeksi, että hän voi auttaa kuolemasta.
Emmehän me sitä usko, ennen kuin saamme sen kokea. Tämä lohdutus ei tule
kenenkään osaksi, joka ei näe olevansa kaikkien luotujen hylkäämä ja
vailla ketään muuta auttajaa kuin yksin Jumala.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Mitä on Kristuksen vapaus?

 
Rakas Lähimmäiseni, nukuin taas siinä lämpimässä peitossani kahdeksaan. Kiitän Sinua,Isä! Jos Sinua, lukijani ei nukuttanut, vaihda lämpimämpi peitto, kehoittaa kaiken kokenut mummi. Rukoilen Sinullekin kauniita unia ennenkuin nukahdan.

Olen auttamattomasti elänyt päivää jäljessä! Yölla mietin mitä on Kristuksen vapaus. En tajunnut, että nyt onkin lepopäivä, enkelien päivä. Annattehan mummille anteeksi! Mietitään kuitenkin mitä on Kristuksen vapaus. Mitä pitää sisällään sana:  "Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina, älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen. Gal.5:1.

Mitä on Kristuksen vapaus? Mietipä kanssani. Se on vapautta synnin orjuudesta. Se on sisäistä vapautumista. Se on sydämen ja elämisen keveyttä. Se on iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Sen saa aikaan Jeesuksen veren voima,  kun Hän antaa syntimme anteeksi ja saamme Isän lapseuden!

Kristuksen vapaus on vapautta sanoa ei toisen ihmisen tai kiusaajan houkutuksiin. Kristuksen vapaus on tehdä työnsä aina, niinkuin tekisi sen Herralle. Kristuksen vapaus antaa aikaa huomata lähimmäisen hädän ja auttaa häntä hädässä. Kristuksen vapaus tuo yhteyden seurakuntaan. Kristityn vapaus on vapautta olla oma itsensä missä kulkeekin.

Rakas Jumala, kiitos, että Sinä lähetit Jeesuksen maailmaan lunastamaan meidät Sinun lapsiksesi ja Sinun rakkautesi vapauteen. Kiitos, että johdatat ja vahvistat meitä Pyhän Hengen kanssa. Kiitos, että tänäänkin Jeesus antaa syntimme anteeksi ja löytää Sinulle uusia lapsia. Kiitos, rakas,Isä! Aamen.

Tänä aamuna, 29.9.2013, rakkaudella Mummi.




lauantai 28. syyskuuta 2013

Kiitos antamistasi lahjoista, Isä!

Rakas Lähimmäiseni, join eilen illalla kaksi kuppia kahvia. Se oli turhaa, sillä uni antaa vielä odottaa itseään vaikka kello lähestyy jo kahta. Tämä syksyinen yö on niin pimeä, että muutama tähti näkyy jo taivaalla. Lämpö on laskenut jo kahteen asteeseen. Yökulkijoita ei näy.

Viime päivinä olen muistellut ja ikävöinyt miestäni Teuvoa. Sain häneltä kirjeen! Kun luin päiväkirjaani vuodelta 1997, Teuvo lähti työmatkalle Kuopioon. Kun en ehtinyt kotiin ennen hänen lähtöään, hän oli jättänyt pöydälle viestin: "Siunausta! Teuvo." Se oli rakas viesti! Kiinnitin sen eteisen seinälle. Siunausta tarvitsen edelleenkin joka päivä.

Eilen illalla olimme Vaasan kaupunginorkesterin ja Seinäjoen kaupunginorkesterin konsertissa Kaupungintalolla. Sain vapaalipun ystävältä. Kiitos! Toivo Kuula, nuorena nukkunut säveltäjä näiltämain, herätti meidät kaikki iloitsemaan musiikin kuuntelemisen ja tulkitsemisen ilosta. Johtaja Jin Wang, kolme solistia ja kaikki soittajat elivät vahvasti ohjelman tunnelmissa ja se tuntui! Kiitos taide-elämyksestä!

Konsertin aikana heräsin siihen, että kotonanihan on kaappi täynnä klassisen musiikin cd:itä. Mieheni kuunteli niitä usein ja silloin minäkin kuulin. Nyt en voi, tuskin osaan laittaa cd:tä soittimeen. Pitää opetella!

Kiitos rakas Isä musiikin lahjasta! Kiitos soittamisen lahjasta ja kuuntelemisen lahjasta! "Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi!" Ja ihmeelliset ovat Sinun antamasi lahjat, Taivaallinen Isämme! Kiitos niistä! Aamen.

Tänä aamuna, 28.9.2013, rakkaudella Mummi.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Oletko pettynyt Jumalaan?


Rakas Lähimmäiseni, herään sateiseen ja tuuliseen syysaamuun vasta kello kahdeksan. Eilen vaihdoin lämpimän talvitäkin peitokseni. unta riitti pitkälle aamuun. Kiitos hyvästä unesta, Taivaallinen Isä! Oletko Sinä, rakas lukijani pettynyt Taivaanisään ja unohtanut rukouksen?

Tapasin ystävän, joka sanoi, että hänen puolestaan ei tarvitse rukoilla, kukaan ei kuule. Aloin heti rukoilla hänen puolestaan, että Isä vetäisi hänet syliinsä, sillä Jumala kuulee lapsensa rukoukset ja vastaa niihin ajallaan ja tavallaan. Joskus vastaus voi olla toisenlainen kuin pyydämme. Myöhemmin huomaamma, että vastaus oli paras mahdollinen. Isä tietää parhaiten!

Tämän päivän sana Sanan ajassa on Isän teko, joka on elintärkeä Isän lapseuteen ja rukousyhteyteen. Pyydä Jeesusta elämääsi, Hän vie Sinut  Isän syliin! Sana kuuluu näin: "Minä pyyhun sinun rikkomuksesi pois kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi." Jes. 44:22. Sana huomiselle on Galatalaiskirjeestä, luku 5, jae 1: "Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen."

Kiitos Isä, että lähetit Jeesuksen maailmaan. Hän kantoi syntimme ja kuoli ristillä puolestamme, että meillä on avoin tie Sinun lapsiksesi, Taivaallinen Isä.  Jeesus vapauttaa synnin orjuudesta ja Sinä Isä otat syliisi, kuulet rukouksemme ja vastaat niihin parhaiten. Ole kiitetty Kolmiyhteinen Junala! Aamen.

Tänä aamuna, 27.9.2013, rakkaudella Mummi.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Jumalan suunnitelmassa.

Rakas Lähimmäiseni, muistatko Sinä, että me elämme Jumalan suunnitelmassa! Isän lapsi kulkee Pyhän Hengen johdatuksessa. Me saamme olla turvallisella mielellä, sillä: "Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen." Room.8:28. Näin alkaa Juha Vähäsarjan sana tälle päivälle kirjassa "Jumalan kämmenellä.

Hän jatkaa: "Jumala on kutsunut meidät omikseen oman suunnitelmansa mukaisesti. Mikä autuas totuus. Me emme siis valinneet Jeesusta tai päättäneet tiukan harkintamme jälkeen suostua seuraamaan kuningastamme, vaan hän oli jo ennen aikojen alkua suunnitellut ja päättänyt, että meidät tultaisiin kutsumaan hänen omikseen. Tämän tiedon varassa on hyvä levätä. Kaikki on hänen käsissään.

Ja kun me uskomme Jumalan kutsuneen meidät oman ajatuksensa mukaisesti, me voimme myös aavistaa, että elämämme tulee kulkemaan hänen suunnitelmansa mukaisesti. Ne ovet suljetaan, joista ei pidä kulkea ja ne ovet aukeavat, joista on mentävä. Kaikki se, mikä meitä avatuista ovista tulee vastaan, koituu lopulta parhaaksemme. Myös ne pimeät hetket ja surulliset tapahtumat, joiden tuloa emme olisi koskaan toivoneet. Älkäämme peljätkö, jokainen kulkemamme tie on on reititetty juuri meitä varten. Sattumia ei tällä matkalla ole."

Me saamme sanoa: Aamen, ja kiittää Isää tämän päivän huolenpidosta ja johdatuksesta!

Tänä syysaamuna, 25.9.2013, rakkaudella Mummi.



maanantai 23. syyskuuta 2013

Mannaa.

Rakas Lähimmäiseni, Pietari huusi: "Herra, auta minua!", ja heti hän sai avun. Tehdään mekin niin hädässämme!

Tänä aamuna. 23.9.2013, rakkaudella Mummi.


Matt. 14:30

Nähdessään, kuinka tuuli, Pietari pelästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi
sanoen: Herra, auta minua! Tässä Pietari häätyy heikkouskoiseksi ja
kadottaa sanan tule!, jonka voimasta hän oli astunut veneestä. Hänen
näkemänsä rajuilma hätyytti häntä niin ankarasti, ettei hän enää kuullut
sanaa tule!. Hän ei muistanut sanaa, vaan näkemänsä rajuilman. Näin
silmä on aina kuulon haittana. Näkyväiset kumoavat sanan ja
näkymättömät.

Niin kauan kuin Pietari kuuli sanan tule! eikä nähnyt kuinka vesi häntä
kannatti, hän kulki onnellisesti järven pintaa. Kun hän sen sijaan
rupesi katselemaan myrskyä, hän ei enää kuullut sanaa tule! ja alkoi
heti vajota. Usko alkoi vahvana, mutta heikentyi vastaan ryntäävän
rajuilman tähden.

Pietari on kuvattu tällaiseksi, että me emme ylpistyisi, vaikka
olemmekin hyvin aloittaneet uskossa, vaan pelkäisimme Jumalaa,
epäilisimme itseämme ja voimiamme, huutaisimme avuksi häntä ja
rukoilisimme vain hänen armoaan. On lohdullista, että Pietari sai avun
ollessaan jo hukkumaisillaan, kun hän huusi: Herra, auta minua! Kun hän
huusi, Kristus ei viipynyt kauan eikä hylännyt häntä, vaan tuli samassa
silmänräpäyksessä häntä auttamaan.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kristityn vapaus.

Rakas Lähimmäiseni, toivon, että Sinä olet nukkunut hyvin tänä yönä. Minä unohduin lukemaan sillä seurauksella, että en ole saanut unta vieläkään ja kello lähenee jo neljää. Siispä kirjoitan Sinulle ajatuksiani. Unettomuuskin on turvallista Isän kanssa, kun ajan voi käyttää rukoukseen.

Tämän lepopäivän aihe on Kristityn vapaus. Gal 5:1-6 alkaa Paavalin huudahduksella: "Vapauteen Kristus vapautti meidät! Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudelleen sitoa itseänne orjuuden ikeeseen", ja päättyy sanoihin: "Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko." 1 Tim.1:5 Paavali opettaa: "Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta."

Mailis Janatuinen kertoi eilen illalla Paavalin opetuksen, että evankeliumin neljä pääkohtaa on aina oltava kirkkaina esillä, kun kerrotaan ilosanomaa Jeesuksesta: 1) Jeesus on kuollut meidän syntiemme tähden.2) Jeesus kuoli ja haudattiin.3) Jeesus nousi kuolleista.4) Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen monille ihmisille monta eri kertaa. Opetuslapsilleen ja meille kaikille, jotka Jeesus on herättänyt synnin unesta ja lunastanut ristinkuolemallaan Jumalan lapsiksi, ylösnoussut Vapahtajamme antoi tehtävän kertoa ilosanomaa kaikille.

Kiitos, rakas Jumala suuresta rakkaudestasi meitä heikkoja ihmisiä kohtaan. Sinä rakastat meitä kaikkia tänäänkin ja otat lapsiksesi kaikki Jeesuksen armahtamat ihmiset. Sinä hoidat meitä seurakunnassa, Sinä annat meille rakkauden kautta vaikuttavan uskon ja kristityn vapauden! Ole kiitetty Kolmiyhteinen Jumala! Aamen.

Tänä aamuna, 22.9.2013, rakkaudella Mummi.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Yksi armahdus.

Rakas Lähimmäiseni, Herään virkeänä kello neljä. Isä antaa lämpimän syksyn iloa meille vielä, sillä mittarissa komeilee 11 astetta, vaikka syyskuu on kääntynyt jo lopulleen. Ulko-ovella näen tummat pilvet, joiden raosta kuu luo salaperäisen valonsa ilokseni. On tyyntä ja lämmintä! Avaan Raamatun sormipaikalta ja kohtaan Jeesuksen ja syntisen naisen fariseuksen huoneessa. Luuk. 7: 36-50: Jaksatko lukea tekstin?

Syntinen nainen on sielunhädässä. Hän on kuullut Jeesuksesta, joka parantaa sairaita, puhuu Jumalan rakkaudesta ja antaa syntejä anteeksi. Synnintunto on noussut sietämättömäksi naisen sisimmässä. Hän tuntee itsensä likaiseksi, hän haluaa apua ja armahdusta Jeesukselta. Hän ei välitä tälon isännästä, hän menee Jeesuksen jalkojen juureen ja itkee omaa tilaansa. Hän suutelee Jeesuksen jalkoja ja kuivaa kyyneleensä niistä hiuksillaan. Hän valuttaa kalliin hajuvoiteen Jeesuksen jalkoihin. Jeesus antaa kaiken tapahtua.

Talon isäntä katselee naista Jeesuksen jaloissa ja ajattelee " Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee; että hän on syntinen." Jeesus kysyy häneltä: " Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?"  "Se, jolle hän antoi enemmän anteeksi." "OIkein sinä ratkaisit." Isäntä kuulee Jeesuksen selityksen ja menee itseensä.

Sitten tapahtuu hetken huipennus. Jeesus sanoo naiselle: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut." Nainen uskoo syntinsä anteeksi annetuiksi, saa ilon, ja rauhan sydämeensä! Jeesus sanoo hänelle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut, mene rauhaan."

Tänä aamuna, 21.9.2013, rakkaudella Mummi.

perjantai 20. syyskuuta 2013

"Ken on mun lähimmäiseni?"

Eilen kokoonnuimme Lähimmäisiltaan. Meillä on halu rukoilla lähimmäisten puolesta ja auttaa heitä antamalla omastammme. Kesän jälkeen oli ilo kuunnella Mirjan opetusta ja jakaa lapsuuskokemuksia. Pyhä Henki yhdisti meidät! Isä hoiti meitä turvallisella läsnäolollaan!

Vuorisaarnassa Jeesus sanoo: "Te olette kuulleet sanotuksi, rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi, mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaassa; sillä hän antaa aurinkonsa loistaa niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin? Olkaa te siis täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on." Matt. 5:43-48.

 Markus 12:30-31 Jeesus sanoo ensimmäisen kaikista käskyistä: " ´Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi´ ja toinen on tämä: `Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi´. Ei ole mitään käskyä suurempaa kuin nämä."

Rakas Jumala, Sinä olet antanut käskyt. Sinä annat myös rakkautesi, joka muuttaa kivisydämen lihasydämeksi. Sinä rakastat meitä Jeesuksen ristinarmolla, että opimme ensin rakastamaan itseämme. Sitten Sinä opetat meitä seurakunnassasi toinen toistamme hioen rakastamaan toisiamme ja ja lähimmäisiämme. Kiitos Isä, tästä eliniän kestävästä rakkaudenkoulustasi Pyhän Hengen ohjauksessa. Ole ylistetty Kolmiyhteinen Jumala! Aamen

Tänä aamuna, 20.9.2013, rakkaudella Mummi.


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Ilo Herrassa on iankaikkinen.

Rakas Lähimmäiseni, Psalmissa 86, jae 10 on tämän aamun lause: "Sinä olet suuri ja teet ihmetekoja, sinä yksin olet Jumala." Ehdotan Sinulle aamurukousta samasta Psalmista: "Minä ylennän sydämeni sinun puoleesi. Täytä minut ilolla! Sinä olet hyvä, sinä annat anteeksi, runsain mitoin sinä jaat armoasi kaikille, jotka sinua avuksi huutavat. Kuule minun rukoukseni, Herra, vastaa minun avunpyyntööni. Sinua minä hädässäni huudan ja sinä vastaat minulle....Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi. Paina sydämeeni syvälle pyhä pelko nimeäsi kohtaan. Herra, minun Jumalani, sinua minä kiitän koko sydämestäni, iäti minä kunnioitan nimeäsi. Sinun hyvyytesi on suuri, sinä nostit minut tuonelan syvyydestä." Aamen.

Tuo Jeesuksen lahja, ilo, oli sydämessä eilenkin Arkipäivän rukoushetkessäkin. Monet olivat saaneet kesän aikana Jumalan kosketuksen ja monia asioita jäi vielä Isän eteen kestävään rukoukseen. Kiitos, Isä, että olet läsnä ja kuulet!

Ystävä kertoi kesällä alkaneesta selkäkivusta. Hän meni tutkimuksiin. Hänelle sanottiin, että haimassa on jotain, tulee lisätutkimuksia. Ystävä käynnisti rukoustaistelun! Tarkkojen tutkimusten jälkeen hänelle sanottiin, että kaikki on kunnossa ja selkäkipukin hävisi. Jumalalle kiitos, Hän tekee ihmetekoja ylitse määrän! Niillä Jeesus viestittää meille:"Ilo Herrassa on iankaikkinen! Minä tulen pian!"

"Kiitos nyt Herran, Hän korkein on kuninkahamme. Pyhänä sokohon nimensä veisatessamme. Oi kristityt, hartaalla mielellä nyt soikohon hallelujamme! Kiitos nyt herran! Hän kaiken on alku ja luoja. Siipinsä varjossa meillä on turva ja suoja. Huomaatko sen, kuinka on uskollinen armon ja autuuden tuoja? Kiitos nyt Herran! Hän elämän meille on luonut. Hän terveen ruumiin ja mielen on lahjaksi suonut, myös sairaille, kaikille särkyneille turvan on sanassaan tuonut. Kiitos nyt Herran, kun nimeensä luottaa me saamme, eläissä kuollessa turvata Vaphtajaamme. Jeesus hän on, hänelle kaikukohon kiitos ja kunnia! Aamen.

Tänä aamuna, 18.9.2013, rakkaudella Mummi.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Toistemme eestä rukoilemme.


Rakas Lähimmäiseni, Isä koskettakoon Sinun kipuasi Pyhän Hengen kanssa! Ilo rukousvastauksesta kehottaa minua tänään tähän toivotukseen. Ystävä, jonka tapasin kovissa kivuissa ja hädässä, sai avun, kun yhdessä rukoilimme. Isä kuuli! Pyhä Henki otti kivun pois. Jeesuksen kosketuksen tuoma rauha rauhoitti mielen ja verenpaineen. Näin uskon Kolmiyhteisen Jumalan toimineen, kun omenat kerättyämme tapasimme kiittävän ja ylistävän ystävän. Kipu ei ole tullut ja verenpaine on ollut normaali, iloitsi syystöitään tekevä ystäväni hänet tavatessani. Ilo sydämessä kiitimme yhdessä Jumalaa!

"Anokaa, niin teille annetaan, etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan. Kehottaa meitä Matteus luvussa 7 ja jakeessa 7. Jeesus ilmoittaa meille nimensä voiman Joh. 16:24: " Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni, anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen." Jeesuksen antama ilo on todella täydellinen  kiitosrukouksessa. Se tuo täyden luottamuksen Isän läsnäoloon ja voimaan!

Rakas Jumala, tuomme tänään eteesi Arkipäivän rukoushetkessä Vaasan Kirkossa monien ystävien huokaukset ja rukoilemme yhteisten asioiden puolesta. Kiitos, että Sinä kuulet ja vastaat! Isä yhdistä meidät rukoilijat Pyhän Hengen kanssa. Aamen

"Toistemme eestä rukoilemme siks´ kunnes kohdataan. Voimaa mä pyydän, sä pyydät myös siks´ kunnes kohdataan. Ja Herremme kyllä sen myös pitää yllä ken armahtaen käy luo syntisen. Toistemme eestä rukoilemme siks´ kunnes kohdataan. Huominen täynnä toivoa on kun jälleen kohdataan. Uskoen kaiken kestää sä voit siks´kunnes kohdataan. Ei tietänsä arvaa vaan yksi on varmaa: nyt tää toivomme on yhdistäjämme. Toistemme eestä rukoilemme siks´kunnes kohdataan."

Tänä aamuna, 17.9.2013, rakkaudella Mummi.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Ilo yhteisestä rukouksesta!


Rakas Lähimmäiseni, herätessäni tänään rukoilin eduskunnan puolesta, että kansanedustajat ymmärtäisivät, että yhteistyö on voimaa! Kun avasin TV 7:n siellä oli eduskuntatalolla lähetystö antamassa viestiä Päivi Räsäselle, että kristikansa on sitoutuu rukoilemaan eduskunnan ja Suomen puolesta. Ilo yhteisestä rukouksesta! Kiitos Isä, että Sinä voit vaikuttaa lähentymistä ja yhteistyöhalua hallituksen ja opposition välille! Paavali kehoittaa meitä: "Olkaa rukouksessa kestävät!"

Meillä kaikilla on paljon rukousaiheita. Kärsiviä on lähellä ja kaukana. Masentuneita, syrjäytyneitä, työttömiä ja toivottomia lähimmäisiämme me voimme auttaa rukouksin, sillä Jumala voi! Hänellä on luovuuden avaimet, Hänellä on voima auttaa jokaista, joka Häntä avuksi huutaa! Rukoillaan, että kaikki ahdistuneet etsivät ensin Jumalaa, ja alkavat kertoa rukouksessa tarpeensa Hänelle. Jumala kuulee ja vastaa ajallaan!

"Anna, Herra, kansallemme oikeudentuntoa, alttiutta voidaksemme toisiamme palvella. Kitke meistä kateus, kylvä totuus rakkaus. Poista neuvotteluistamme epäilys ja itsekkyys. Silloin johtaa tahtoamme luottamus ja ystävyys. Silmät, sydän aukaise maailmamme hädälle. Vyötä lahjomattomuuteen tehtäviinsä valitut, ohjaa laajakatseisuuteen johtajiksi kutsutut, vastuutansa kantamaan, heikoimpia puoltamaan. Jeesus rauhanruhtinaamme, poista mielten sokeus! Sinulta me kutsun saamme, meitä vaatii rakkaus laupeutta jakamaan, rauhaa kohti kasvamaan." Virsi 522.

Tänä aamuna, 16.9.2013, rakkaudella Mummi.





sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Jeesus antaa elämän.

Rakas Lähimmäiseni, rukoilen, että kaikki saamme elää Jeesuksen seurassa tänä lepopäivänä, sillä Jeesus antaa elämän!

Luuk. 7.11-16 kertoo, kuinka Jeesus herättää kuolleista leskiäidin ainoan pojan Nainin kaupungissa. Kun poika nousi istumaan ja alkoi puhua, ympärillä olevat pelästyivät. He ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi."

Jumala on tullut meidänkin avuksemme.
Tänäänkin Jeesus antaa meille elämän pyhässä ehtoollisessa. Me saamme tunnustaa syntimme esimerkiksi näillä sanoilla: "Oi, sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus. Armahda minua, vaivaista syntistä, ja patsahda puoleeni laupeutesi silmillä, niin kuin sinä katsoit Pietariin, kun hän oli sinut kieltänyt, ja niinkuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen huoneessa ja ryöväriin ristin puussa. Ja anna minulla pyhä armosi, että minä niinkuin Pietari itkisin syntejäni, niinkuin syntinen nainen sinua sydämestäni rakastaisin ja ryövärin kanssa saisin katsella pyhiä kasvojasi taivaissa iankaikkisesti. Aamen.

Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan meidät synteihimme kuolevat ihmiset. Kun me tunnustamme syntimme, Jeesus katsoo meitä rakkautensa silmillä, Hän puhdistaa sydämemme maahan vuotaneella verellään ja tulee elämäämme Pyhän Hengen kanssa antaen meille Isän lapseuden. Jeesus antaa todellisen elämän jo täällä ja iankaikkisen elämän Isän luona taivaassa.

Ehtoollisessa kohtaamme tänään Jeesuksen. Hän antaa ruumiinsa ja verensä. Saamme syntimme anteeksi ja valkeat vaatteet. Kiitos Jeesus, Rakas Vapahtajamme!

Tänä aamuna, 15.9.2013, rakkaudella Mummi.






torstai 12. syyskuuta 2013

Mannaa.

Rakas Lähimmäiseni, mietitäänpä Lutherin sanoja! Herra kanssasi. Tänä aamupaivänä, 12.9.2013 rakkaudella Mummi.

oh. 2:4

Jeesus sanoi hänelle: Mitä sinä tahdot minusta, vaimo? Mikä
helvetillinen survaisu, jonka ihminen hädässään, varsinkin vaikeassa
omantunnon hädässä, tuntee, kun Jumala sanoo: Mitä sinä tahdot minusta?
Täytyy joutua pelon ja epätoivon valtaan, mikäli ei tiedä eikä ole
oppinut tuntemaan Jumalan tekoja tällaisiksi ja mikäli ei ole
harjaantunut uskossa. Silloin ihminen perustaa tuntemisiinsa ja
ajattelee, että Jumala on hänen kuulemiensa sanojen mukainen. Hän tuntee
vain pelkkää vihaa ja kuulee pelkkää armottomuutta pitäen ilmiselvästi
Jumalaa vihollisenaan ja vihastuneena tuomarinaan. Hän kohtaa Jumalan
sellaisena kuin hänet ajattelee. Näin hän ei voi odottaa Jumalalta
mitään hyvää.

Tämä on Jumalan ja koko hänen hyvyytensä kieltämistä. Siitä on
seurauksena, että hän pakenee Jumalaa, vihaa häntä, onpa seurauksena
kaikki muukin Jumalan pilkka. Epäuskon hedelmiä järjestänsä! Mutta nytpä
näet Jeesuksen äidin pysyvän rohkeassa uskalluksessa. Hän on aivan varma
siitä, että Kristus on oleva armollinen, vaikka hän ei tunne sitä.
Toista hän tuntee, toista uskoo.

Meidänkin on annettava Jumalalle se kunnia, että hän on lempeä ja
armollinen, vaikka hän toisenlaiseksi osoittautuisikin ja vaikka
omatuntomme ja mielemme kokisi toista. Tällä nimittäin surmataan
tuntemiset ja vanha ihminen menehtyy, että meihin jäisi pelkkä uskallus
Jumalan hyvyyteen.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kiitos ystävistä!


Rakas Lähmmäiseni, kiitetään siitä, että Jumala pitää meistä huolen tänäänkin! Päivän lause on Psalmista 127, jakeet 1-2: "Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo. Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella; yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa." Jumalan huolenpidosta kertoo tämäkin lause, mutta rukouksemme ohjaavat Jumalan kättä. Huokaistaan Isälle asiamme, Hän kuulee ja Hän auttaa ajallaan. Jos joudumme kauan viipymään rukouksessa, muistetaan, että Herra siunaa kestävää rukoilijaa. Jumala rakastaa jokaista, joka Häntä avuksensa huutaa!

Tänä aamuna mittarissa oli 11 astetta. Saamme vielä nauttia lämpimästä syyspäivästä! Olen saanut vierailla ystävien huviloilla. Ette tiedä, kuinka onnelliseksi teette mummin, kun kutsutte kesäänne! Meren tuoksu, veden kimallus, korkea taivas ja veneen tuoma vapaus! Hääpäivänämme kunniaksi olen saanut nauttia kaksi päivää ystävien kesästä.. Olen saanut muistella mieheni kanssa tehtyjä veneretkiä Vaasan saaristoon, pakoja kaupungin kuumuudesta. Olen saanut muistella ja itkeä ikävääni. Kiitos Teille ystävät!

Rakas Jumala, kiitos siitä, että Sinun rakkautesi vaikuttaa kanssakäymisissämme. Sinä luot yhteyden, joka on avara, kuin armo! Sinä luot luottamuksen, joka on luja kuin Sinun totuutesi ja Sinä tuot ilon ystävien kohtaamisiin. Kiitos, meitä kaikkia rakastava Jumala! Kiitos ystävistä! Aamen.

Tänä aamuna, 11.9.2013, rakkaudella Mummi.


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Jumalan huolenpito.

Rakas Lähimmäiseni, kun heräsin tämän lepopäivän aamuun tv7:ssa oli menossa Dietrich Bonhoefferistä kertova dogumentti. Ensimmäinen kuulemani sana oli kallis armo! "Koskaan ei saa julistaa halpaa armoa!" Armossa on aina kysymys syntien antaaksisaamisesta, meidän pelastuksestamme. Jumalalle se on maksanut Hänen rakkaan Poikansa hengen. Meillä on kalliisti ostettu armo!

Katsoin loppuun saakka tuon ohjelman. Mitä kauheuksia 1940-luvun ihmiset joutuivatkaan Hitlerin kynsissä kärsimään. Miksi Hitler oli sellainen kuin oli? Miksi kansa myöntyi hänen oikkuihinsa ja tuhosi israelilaisia nousematta vastarintaan? Miksi Jumalan kansa oli vihan kohde? Kärsimykset olivat hirmuisia. Kuitenkin Jumala oli läsnä! Hän vahvisti omiaan ja auttoi uskovia tukemaan toisiaan ja etsimään ulospääsyä ahdingosta. Uskossa kuolleet pääsivät iankaikkiseen elämään!

Pappi Bonhoeffer tiesi, kuinka kallis ja voimallinen Jeesuksen armo on. Hän eli todeksi Jumalan lapseutta ja armon tuomaa rauhaa, ja toimi sen mukaan. Hän vahvisti sisariaan ja veljiään ja korosti Jeesusta Kristusta    iankaikkisen elämän ja uskon antajana. Hänelle Jumalan huolenpito oli jokapäiväistä leipää! Laulathan kanssani virren 600, jonka  Bonhoeffer kirjoitti vähän ennen kuolemaansa kuolemansellissä:

"Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt. Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käsiin elämämme. Hän itse meille rauhan valmistaa. Suo Herra toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo! Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan. Hyvyyden voiman uskollinen suoja piirittää meitä kuinka käyneekin.Illasta aamuun kanssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäivänkin."

Tänä aamuna. 8.9.2013, rakkaudella Mummi.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Levätään Herrassa!

Rakas Lähimmäiseni, rukoilen Sinulle levollista päivää! Muistetaan, että Isä pitää meistä huolen. Levätään Herrassa!

Eilen tapasin uskonsisaren, jonka kanssa kudoimme ennen kankaita lähetyksen hyväksi. Ystävä kutsui minua hakemaan omenoita. Kun menin illalla hänen kotiinsa, hän oli loppuunväsynyt. Hän oli mitannut verenpaineensa. Se oli korkealla ja tietysti se nousi pelon tähden entisestään. Lisäksi ystävän maha oli kovin kipeä. Kerroin hänelle omat pelkoni verenpaineen mittauksista lapsia odottaessani. Kerroin niistä Sinullekin.

Rukoilimme yhdessä Isän lepoa, panin käteni ystävän mahan päälle ja pyysimme, että Isä ottaisi kivun pois Jeesuksen nimessä. Sitten läksin omenoita keräämään isännän kanssa. Ystäväni sanoi menevänsä vuoteeseen lepäämään.

Kun palasimme sisään, tapasimme virkeän, iloisen ystävän, joka kiitti Jumalaa, siitä, että kipu oli poissa.!
Iloisena hän esitteli minulle lastensa kuvia, ja kertoi heidän elämästään. Huomaatko, lukijani, kuinka ystäväni oli lamaantunut pelosta. Meillekin voi niin käydä, rukoillaan yhdessä:

Kiitos, Rakas Jumala, siitä, että Sinun rakkaudessasi ei pelkoa ole. Kiitos siitä, että Sinä elät omiesi kanssa kaikessa. Opeta, Herra, meitä lepäämään Sinussa! Opeta meitä katsomaan Jeesukseen! Muistuta meitä siitä, että emme mistään murehdi, vaan kerromme Sinulle asiamme. Me tiedämme, että Sinä, Isä,
autat meitä, kun Sinua avuksi huudamme. Sinä annat meille rauhan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi! Aamen

Tänä aamuna, 6.9.2013, rakkaudella Mummi.






tiistai 3. syyskuuta 2013

Turva Jumalassa.

Rakas Lähimmäiseni, rukoilen, että Sinä saat elää päiväsi levosta käsin Isän kämmenellä! Mehän tiedämme, että Isä huolehtii elimistöstämme ja auttaa sisäisesti, että selviämme "hyökkäyksiltä". Kun saamme bakteerin elimistäöömme, valkosolut alkavat lisääntyä ja estää tulehdusta. Äsken kuulin, että kehitetään monia laitteita, joiden avulla ihminen voi seurata vointiaan jatkuvasti. Tällä yritetään vähentää terveyskeskuskäyntejä!

Toivottavasti toive toteutuu. Minä ainakin olen sellainen ihminen, että mitä enemmän seuraan vointiani, sitä enemmän pelkään. Muistan ne verenpaineenmittaukset lapsia odottaessani. Huh, sitä pelkoa! Elämä on opettanut, että kun elää päivänsä intensiivisesti tässä ja nyt, ei tarvitse tarkkailla vointiaan. Kyllä häiriöt sitten huomaa, kun ne tulevat. Ja Isä on läsnä silloinkin! Toivottavasti laitteet auttavat monia, joille ne sopivat!

Me, jotka uskomme Jumalan voimaan, elämme päivämme Jumalan kämmenellä luottaen, että Herra pitää meistä huolen! Laulatko kanssani tutun virren 499?

"Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen, Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen. Kaikille tilaa riittää. kaikille paikkoja on. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton. Jumala meitä kutsuu nyt suojaan turvaisaan. Jumala meitä kutsuu ja kantaa voimallaan. Milloinkaan ei hän hylkää, lastensa kanssa hän on. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton."

Tänä aamuna, 3.9.2013, rakkaudella Mummi.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Mannaa.

Rakas Lähimmäiseni, nautitaan mannaa, se vahvistaa meitä!

Joh. 3:33

Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että
Jumala on totinen. Jumalan totiseksi eli todeksi vahvistaminen merkitsee
sitä, ettei epäillä Jumalan todellisuutta. Monen moni tuosta toisesta
joukosta tosin kuulee Herran todistuksen, mutta se menee toisesta
korvasta sisään toisesta ulos. He uskovat jonkin aikaa, mutta lankeavat
jälleen murheen ja kiusauksen päivänä. Heidän sydämensä ei pysy vakaana.
Murheen aikana he jälleen luopuvat totuudesta, sillä se ei ole heissä
vahvistettu. Heille raha ja omaisuus, kunnia ja voima on paljon
tärkeämpi kuin Jumalan sana. He eivät tee mitään tämän sanan hyväksi,
eivät liioin kärsi mitään eivätkä kuole sen tähden.

Niille sen sijaan, jotka vastaanottavat oikein Kristuksen todistuksen,
se on oikea kirje ja sinetti. He ovat painaneet sen niin syvään
sydämeensä, että he elävät ja kuolevat sen varassa. Jos näet pidämme
Jumalan todellisena, meillä on häneltä vanhurskaus ja iankaikkinen
elämä. Silloin uskomme tulee niin lujaksi, että sanomme: Joka kiroaa
Jumalan sanan, on perkeleestä. Me annamme jopa kiduttaa itsemme
hengiltä. Tämä on kuin sormus, joka on niin lujasti sormessa, ettei
kukaan saa sitä siitä riistetyksi.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 2.9.2013, rakkaudella Mummi.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kutsu Jumalan valtakuntaan.

Rakas Lähimmäiseni, Herra kanssasi tänä lepopäivänä, jonka aihe on kiitollisuus. Sanan ajasta sanon Sinulle raamatunkohdat: Ps. 65: 2-6,9 tai Ps.136:1-9, 25-26; jes,38:16-20; Ef. 5:25-20 ja Luuk.17: 11-19.

Luin nuo kaikki tekstit joskus aamyöllä. Luin Luukasta vielä vähän eteenpäin ja se kuului näin: "Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: "Katso, täällä se on, tahi: Tuolla; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".

Nyt muistelen Sinulle, mitä tuo kaikki lukemani nostaa mieleeni: Jeesus kohtasi kymmenen pitalista miestä. Hän sanoi näille hyvin sairaille miehille: "Menkää näyttämään itseänne papeille". Mennessään sinne he puhdistuivat kaikki pitalista. Mutta vain yksi heistä palasi Jeesuksen luo kiittäen parantumisestaan. Jeesus sanoi hänelle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut! Mutta missä ovat muut yhdeksän parantunutta?

Ne muut yhdeksän jäivät vaille Jeesuksen todellista lahjaa! Vain tämä yksi sai syntinsä anteeksi ja lähti uutena ihmisenä elämään elämäänsä Jeesuksen seurassa. Hän sai tietää, että Jumalan armo pysyy iankaikkisesti! Hän sai kaikki syntinsä anteeksi Jeesukselta ja hän sai levon. Hän sai tuntea Jumalan rakkauden ja armon sydämessään, johon tuli sisäinen rauha ja ilo. Hän alkoi ylistää Jumalaa, ja kiittää Jumalan jokapäiväisestä läsnäolosta ja johdatuksesta. Jeesus oli parantanut hänet! Jeesus antoi hänelle kiitollisuuden ja ilon! Koko hänen perhekuntansa tuli tuntemaan, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Se vaikuttaa sisällisesti meissä Jeesuksen armahtamissa ihmisissä.

Kiitos, rakas Jumala, että Sinä kutsut tänäänkin meitä valtakuntaasi Jeesuksen pelastustyön tähden! Aamen.

Tänä aamuna, 1.9.2013, rakkaudella Mummi.