Jeesus sanoo Luukas. 12:49 : "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se olisi jo syttynyt!" Jokainen, joka on kohdannut Vapahtajansa, on tuntenut Jumalan tulen. Tuli polttaa kuonan. Tuli panee liikkeelle, koska siinä on sytyttävä voima. Jeesuksen tuli on rakkauden tuli, siitä puuttuu tuhovoima. Jeesus on sytyttänyt rakkauden tulen seuraajiinsa.
Tänä aamuna, kun aamuhartaudessa kuulin tuon Jeesuksen sanan, Jumalan tuli ajoi minut kirjoittamaan blogiini aamukirjettä Sinulle, Lähimmäiseni. Se liikkeellepaneva voima sai jättämään lämpimän vuoteen ja lähtemään tietokoneen ääreen kertomaan Sinulle saman asian, minkä itse koin tuota Raamatun jaetta kuunnellessani.
Muistatko ensirakkauden, ajan, jolloin elit ensimmäisiä päiviä Vapahtajasi kanssa? Jumalan rakkaus valloitti Sinua enemmän ja enemmän, kun kuulit mitä hyvää Hän on Sinulle tehnyt. Jeesuksen vapauttava armo sytytti sydämesi iloon ja rauhaan, kun Jumalan rakkauden tuli vapautti Sinut syntien painolastista. Tunsit tulleesi uudeksi. Sinuun sytyi Jumalan tuli. Se tuli lähetti Sinut kertomaan löydöstäsi. Et välittänyt vastalyönneistä etkä pilkasta, vaan kerroit yhä uudestaan, että Jeesus on Herrasi, Hän muutti kaiken! Monet sanoivat, että olet hurahtanut, mutta et välittänyt siitä, kun Sinun sisälläsi paloi Jumalan tuli, ja Pyhä Henki vahvisti Sinua.
"Kuinka minä tahtoisinkaan, että se olisi jo syttynyt!" sanoo Jeesus. Onko tämä herätyshuuto meille arkeemme käpertyneille seuraajille. Onko tulemme sammunut? Muistammeko me mitä hyvää Hän on meille tehnyt?
"Sä lupasit oi ,Herra, myös että erämaa,
saa kerran kevään kauniin ja kukkiin puhkeaa.
Vuos` vuodelt` odotamme me täyttymystä sen,
jo kohta koittaa anna sen suven suloisen."
Tämä on mummin rippivirren viimeinen säkeistö, muuta en muista.
Tänä aamuna, 29.7.2009, ilolla Mummi
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
maanantai 27. heinäkuuta 2009
Jumala on rakkaus
Paavali on kirjoittanut iki-ihanan ylistyslaulun Jumalan rakkaudesta. Se on ensimmäisen Korinttolaiskirjeen kolmastoista luku. Se alkaa näin: "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi." (1 Kor. 13:1-2)
Sitten Paavali kuvaa rakkauden täydelliset ominaisuudet ja sanoo lopuksi: "Rakkaus ei koskaan häviä." Ei voi hävitäkään, koska rakkaus on Jumalassa ja Jumala ylläpitää maailmaa ja elää iankaikkisesti. Jumala lähetti meille Jeesuksen rakkaudesta ihmistä kohtaan. Tänäänkin Jumala kutsuu meitä yhteyteensä Jeesuksen kautta, ja antaa Puolustajan, Pyhän Hengen, jokaiselle, joka huutaa avuksi Herraa ja turvautuu Vapahtajaansa.
Muistan hyvin ajan ennenkuin Jeesus tuli minun elämäni Herraksi. Elin täysin laput silmillä katutasossa. Murehdin eilisiä töppäyksiäni, pelkäsin huomista, selviänkö siitä ja kulloisenkin hetken elin kuin unessa. Kuinka olisin jaksanut elää käsilläolevaa hetkeä, kun piti kannatella koko kaaosta omassa varassaan itsekeskeisesti. Kun Jeesus tuli, Hän todella synnytti minut uuteen elämään. Sain anteeksi kaikki töppäilyni ja sain jättää huomisen Hänen huolekseen. Käsillä olevaan elämään tuli pituus iankaikkisen rakkauden ja pelastuksen tähden, leveys, kun Jeesus opetti rakastamaan itseäni, rakkaitani ja lähimmäisiäni, korkeus Jumala-yhteyden kautta ja syvyys, kun Jeesus johdatti Sanaan ja antoi ymmärryksen tyytyä Jumalan tahtoon, elää sitä elämää, joka on minua varten tässä ja nyt. Sain elää pelastettuna ja Jeesuksen armon varassa jokaisen päiväni ja ajatella omilla aivoillani. Tuli ilo ja turvallisuus!
Paaavali lopettaa rakkauden ylistyslaulunsa näin: "Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus."
Tänä aamuna, 27.7.2009, ilolla Mummi

lauantai 25. heinäkuuta 2009
Jeesus antaa uskon
Tiedätkö, Lähimmäiseni, että Raamatussa on jae, jota sanotaan pienoisevankeliumiksi. Siinä on yhdessä lauseessa sanottu kaikki tarpellinen, että ymmärrämme ilosanoman Jeesuksesta. "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16)
Kun Jeesus tulee henkilökohtaiseksi Vapahtajaksi ja asettuu sydämeen asumaan, Hän antaa uskon. Jeesus tekee meistä Taivaallisen Isän lapsia kaikin perintöoikeuksin. Hän antaa Pyhän Hengen oppaaksi ja puolustajaksi. Me saamme elää täällä Jumalan lapsina ja perimme iankaikkisen elämän. Me saamme kulkea Jeesuksen kanssa elämän tietä. Tämä on ilosanoma Jeesuksesta! Luulisi sen kiehtovan jokaista, joka sen kuulee, ja pyytävän Jeesusta Sydämensä Herraksi. Monet valitsevat kuitenkin maailman tien. Jumala ei pakota ketään, vakka Hän odottaakin kaikkia yhteyteensä.
Meillä, jotka uskomme Jeesukseen on paljon Jeesuksen omaa sanaa ja todistajien ja profeettojen kirjoitusia Raamatussa luettavaksemme. Meillä on mahdollisuus kuulla Sanaa
seurakunnassa ja joka päivä Jeesus on valmis henkilökohtaiseen yhteyteen kanssamme.Pyhä Henki meissä auttaa ja vahvistaa. Jos meiltä puuttuu uskoa, voimme rukoilla sitä.
Kun Jeesus eli maan päällä, Hän itse kertoi Jumalan lahjasta ihmisille. Hän teki tunnustekoja, joita ihmiset katselivat, mutta kuitenkaan he kaikki eivät uskoneet.
Jeesusta se varmaan harmitti, koska Hänen kerrotaan huutaneen parikin kertaa kesken puheensa kovakorvaisille kuulijoilleen: "Mutta Jeesus huusi ja sanoi: `Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt. Joka näkee minut, näkee hänet, joka on minut lähettänyt. Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.´"
(Joh. 11:44-46)
Joh. 7:37-38, Jeesus huutaa meille kaikille ihanan lupauksen, yhden tuhansista: "Mutta juhlan viimeisenä päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: `Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat.`"
Tänä aamuna, 25.7.2009, ilolla Mummi

perjantai 24. heinäkuuta 2009
Herra antaa ilon
Tänä aamuna herään ilo sydämessä. Ilo on siitä, että myöhään eilen illalla eräs ahkera ystävä toi meille monta litraa isoja puhtaita mustikoita, käsinpoimittuja! Pakastin hyrisee vieläkin ja valmistaa niitä kestämään pitkälle kevääseen. Olo on tyytyväinen kuin hamsterilla; on mistä ottaa talviaamuisin puuron kyytipojaksi.
Ilo panee etsimään kiitospsalmin 103. Sanon sitä mielenparannuspsalmiksi, koska se saa hyvälle mielelle silloinkin kun mikään ei tunnu miltään. Siis Psalmin 103 jakeita: "Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on,hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta, joka kruunaa sinut armolla ja laupeudella, joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan.
" Voi tätä Daavidin hengenpaloa! Hän ei ehdi edes alkaa uutta lausetta. Daavid sai Herralta sellaiset armot, että kiitollisuus ihan pursuaa hänen tekstistään. "Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme. Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä."
Ennenkuin Daavid haastaa kaikkia kiittämään Psalmin lopussa, hän ilotsee: "Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa lapsen lapsille, niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja muistavat hänen käskynsä ja noudattavat niitä."
Tänä aamuna, 24.7.2009 Ilolla yhdyn Daavidin ylistykseen, Herra on hyvä! Mummi

torstai 23. heinäkuuta 2009
Rukous on Jumalan lahja
Rakas Lähimmäiseni, ajattelepa mikä etuoikeus meille on annettu rukouksessa. Pyhä Jumala, maailmankaikkeuden Luoja, haluaa meidät lapsensa läheiseen, henkilökohtaiseen, yhteyteen kanssaan. Saamme puhua asiamme kukin omalla tavallamme Isälle, joka kuulee meitä ja vastaa ajallaan. Muistetaan myös kuunnella, sillä Isälläkin on meille asiaa. Jeesus opettaa, ettei kannata jäädä murehtimaan asioita, vaan viedään ne kiitoksen kanssa Isän tietoon, Hän toimii tässä ajassa.
Jeesus itse oli jatkuvassa rukousyhteydessä Isän kanssa. Mekin voimme rukoilla missä tahansa, liikkuessamme tai työtä tehdessämme. Rikkumaton yhteys syntyy kuitenkin omassa rukouspaikassa, kun ympärillä on hiljaista. Minä koen, että Raamattu on hyvä olla saatavilla, sillä Isä voi puhua Raamatun sanan kautta. Jeesus opetti Isä-meidän rukouksen (Matt. 6:9-13). Samassa yhteydessä Hän opetti rukouksesta, ettei pidä tyhjää hokea. Jumala tietää mitä me tarvitsemme, mutta Hän haluaa kuulla meiltä itseltämme mitä meille kuuluu. Rukoillessamme Pyhä Henki on aina läsnä ja meidän on oltava rehellisiä, kun puhuttelemme kaikkitietävää Jumalaa; näin me rukoilemme Hengessä ja totuudessa. Jeesus sanoo, että Isä antaa meille anteeksi, kun mekin annamme anteeksi. Katkera sydän ei ole vapaa. Anteeksiantava ja armahdettu sydän on vapaa ja siinä sydämessä vallitsee Jumalan rauha.
Joh.16:24 Jeesus sanoo: " Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni,anokaa,niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen." Rukousvastaus tuo aina ilon. Se on ihmeellinen tieto siitä, että Jumalalle asiani on niin tärkeä, että Hän vastaa niinkuin pyydän.
Esirukouksessa puhumme Jumalalle toisten ihmisten ja yhteisten asioiden puolesta.Seurakuntaan voi jättää esirukouspyyntöjä. Meillä Vaasan Kirkossa on "arkipäivän rukoushetki" tiistaisin klo 12 syksystä kevääseen. Joka päivä saamme sielläkin kiittää rukousvastauksista. Kerron Sinulle yhden yllättävän rukousvastauksen. Eräänä syysyönä meiltä varastettiin vene, pieni tyynten päivien ilo. Luulimme menettäneemme sen. Kuitenkin kerroin Isälle surumme arkipäivän rukoushetkessä, ja pyysin, että Herra antaisi pojille synnintunnon niin, että he toisivat veneemme takaisin. Kolme viikkoa pojat taistelivat Jumalaa vastaan ja sitten he toivat veneen takaisin! Ilo täytti sydämen. Tuli täysin uskomaton rukousvastaus, mutta se osoitti meille , että Jumalalle kaikki on mahdollista!
Tänä aamuna 23.7.2009 ilolla Mummi

tiistai 21. heinäkuuta 2009
Mikä on tärkeintä?
Tänään saan herätä kirkkaaseen aamuun hyvin nukutun yön jälkeen. Kiitos Herralle! Huomaan, että iloinen aamusirkutus on päättynyt. Linnunpoikaset ovat kasvaneet lentokykyisiksi ja jättäneet pihamme. Kesä kääntyy syksyyn. Eilen saimme ensimmäiset mustikat.
Mikä on tärkeintä? Taivaan Isä on esittänyt minulle tämän kysymyksen monta kertaa tämän kevään ja kesän aikana. Hän on herättänyt minut ajattelemaan elämän syvyyttä ja tarkoitusta milloin minkinlaisen kiireeni keskeltä.
Tiedän, että minulle on tärkeintä yhteys Kolmiyhteiseen Jumalaan. En jaksaisi elää tätä vanhuuttani ilman Jeesusta, jolta saan vapauden ja turvallisuuden jokaiseen päivääni. En jaksaisi ilman rukousyhteyttä Isän kanssa. Joka päivä näen Isän johdatusta monissa asioissa ja usein saan ihmetellä rukousvastauksia. Kun pahoitan mieleni, en jaksaisi ilman Pyhän Hengen lohdutusta Sanan äärellä. En jaksaisi ilman uskonystäviä, jotka lohduttavat vastoinkäymisissä. En jaksaisi ilman seurakunta yhteyttä.
Rakastava Jumala on antanut elämääni näin vahvan "palomuurin", suojavarustuksen vanhenevan ja haurastuvan mummin turvaksi! Enkö kiittäisi Jumalaani jokapäiväisestä rakastavasta läsnäolosta! Enkö kiittäisi Vapahtajaani, Jeesusta Kristusta, sydämen ilosta ja rauhasta! Enkö kiittäisi elämän turvallisuudesta ja iankaikkisen elämän toivosta! Enkö kiittäisi siitä tiedosta, että minulla ei ole mitään pelkäämistä, sillä Jumala on läsnä kaikissa tilanteissani joka päivä ja vie minut iankaikkiseen elämään tämän elämän jälkeen!
"Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa, kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla" virsi 397:1 säkeistö.
Tänä aamuna, 21.7.2009, ilolla Mummi

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Herra yllättää
Herään kello kuusi. Kun tulen rukouspaikalleni keittiön pöydän ääreen, kuulen sanan "synti". "Ei kai noin vaikeaa sanaa tähän aamuun?", estelen. Kuitenkin sana alkaa kiinnostaa juuri vaikeutensa takia. Kun kuulemme sana synti, me kavahdamme. Synnistä ei nykyisin paljon puhuta. Avaan raamattusanakirjan; hups! Vanhan Testamentin puolella on synti sanaa kolme ja puoli sivua. Uudessa Testamentissa se esiintyy vähemmän, yli kahdella ja puolella sivulla.
Sentähden sanaa kuvataan Raamatussa niin paljon, koska synti erottaa meidät Jumalasta. Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä, mutta elävä yhteys Pyhän Jumalan ja syntisen ihmisen
välille avautuu vasta Jeesuksen kautta. Hyvä Jumala kutsuu jokaista luokseen kaksi tai kolme kertaa. Silloin elämme etsikkoaikaa. Kun kuulet kutsun,ota se vastaan, sillä Jumalalla on Sinua kohtaan hyvä tahto. Meille kaikille on valmiina pelastus Jumalan Pojan Jeesuksen kautta. Jokainen, joka ottaa Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen, saa Jumalan lapsen oikeudet. Jeesus antaa katuvalle synnit anteeksi soimaamatta. Me saamme elää taivastiellä, vaikka elämmekin tässä maailmassa. Taivaallinen Isä johdattaa meitä Pyhän Hengen kanssa ja Hän kuulee rukouksemme Jeesuksen armotyön tähden.
Synti lähtee sydämestä. Ajatuksin, sanoin ja teoin me rikomme Jumalan tahtoa vastaan. Olemme heikkoja ihmisiä. Kun valitsemme väärin, kun rikomme lähimmäisiämme ja Jumalaa vastaan, saamme syyllisyyden, joka painaa sydäntä kuin kivi. Meillä on oikeus tulla aina uudestaan Jeesuksen eteen rukouksessa ja pyytää anteeksi. Hän antaa armonsa, josta seuraa ilo ja rauha. Sitä rauhaa ei voi sanoin kuvata. Se on Jumalan rakkauden läsnäoloa.
"Synnin palkka on kuolema." Näin synkkä tuomio annetaan synnistä roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa jakeessa kaksikymmentäkolme. Me kuolemme synteihimme, jos emme valitse elämän tietä, Jeesuksen viitoittamaa tietä Jumalan yhteydessä. Minä voin vakuuttaa Sinulle, Lähimmäiseni, että se valinta kannattaa. Minulla on kolmenkymmenenviiden vuoden kokemus siltä tieltä. Turvallisuus ilo ja rauha vallitsee sydämessä, kun kulkee Jeesuksen seurassa. Vaikeuksia on, mutta ne voitetaan Jumalan avulla.
Jeesus sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun ikinä kuole.Uskotko sen?" Joh.11:25-26.
Tänä aamuna, 19.7.2009, ilolla Mummi

lauantai 18. heinäkuuta 2009
Jeesus on tie
Jos Sinä, Lähimmäiseni, etsit yhteyttä Jumalaan, tässä Sinulle Jeesuksen Sana, jossa Hän yhdellä lauseella sanoo kaiken tärkeän tuon yhteyden löytämiseksi. Joh. 14:6
"Jeesus sanoi hänelle: `Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani`"
Jeesus sanoo, että elävän Jumala-yhteyden voi löytää vain Hänen kauttaan. Hän on suorittanut Jumalan antaman tehtävän. Hän lunasti ihmisen synnin orjuudesta ja kuolemasta omalla ristinkuolemallaan ja ylösnousemisellaan. Jeesus armahtaa ja puhdistaa pahoja tekojaan katuvan ihmisen, niin, että voi syntyä oikea lapsi-Isä-suhde vajavaisen ihmisen ja Pyhän Jumalan välille. Huuda siis Jeesusta avuksesi, jos kaipaat tuhlaajapojan vastaanottoa, ja odota mitä tietä Hän Sinut Isän syliin johdattaa.
Jeesus on meille elämän tie. Opastajana sillä tiellä on Pyhä Henki. Jeesus kertoo meille kaiken Raamatussa Uuden Testamentin alussa neljässä evankeliumissa Pyhästä Jumalasta ja Hänen hyvästä tahdostaan meitä ihmisiä kohtaan.Hän kertoo kaiken itsestään ja Puolustajasta,Pyhästä Hengestä,jonka Hän on meille lähettänyt. Jeesus on totuus. Hän johdatta seuraajansa kaikkeen totuuteen. Jos siitä poikkeamme sanoissa tai teoissa, omatunto puhuu meille Pyhän Hengen suulla, että nyt on käännyttävä ettei horjahda tieltä pois. Jeesus antaa katuvalle kaiken anteeksi, ja saamme rauhan sydämeen.
Jeesus on meille elämä. Hän on voittanut kuoleman. Me saamme elää Jumalan rakkauden ilmapiirissä tämän maallisen elämämme ja täällä päättyvän elämän jälkeen Isän luona iankaikkisesti. Jeesus sanoo Joh. 11:25-26. " Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun ikinä kuole."
Me saamme kiittää Hyvää Jumalaa pelastuksesta. Me saamme kiittää Jeesusta, Vapahtajaamme, jokapäiväisestä läsnäolosta ja armon tuomasta ilosta ja rauhasta, joka tulee Jeesuksen lahjana sydämeemme.
Tänä aamuna, 18.7.2009, ilolla Mummi

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009
Hyvää huomenta
Sinä. Isä, herätät minut varhain ja annat Jeesuksen vertauksen tuhlaajapojasta. Luukas 5: 11-32.
Suomessa tuskin on ketään, joka ei olisi kuullut tätä hienoa ja opettavaista kertomusta rakastavasta Isästä. Kun luemme sen uudelleen ja uudelleen, löydämme aina uusia puolia Isän rakkaudesta.
Minäkin elin tuhlaajatytön elämää neljäkymmentä ensimmäistä vuottani. Tiesin, että minulla on rakastava Isä, koska koin Hänen pelastaneen minut monesta pulasta. Kuulin, että Isä kutsui minua, mutta ennakkoluulot ja elämisen kiire estivät minua pysähtymästä kuuntelemaan. Sitten minulle tuli romahdus niin kuin tuhlaajapojalle. Mikään ei ollut mitään. Olin kateissa itseltänikin. Silloin huusin rakastavaa Isää avukseni.
Hän kuuli huutoni. Hän lähetti todistajansa vierelleni linja-autoon kertomaan Jeesuksesta, Jumalan Pojasta, joka on rakastanut meitä jokaista niin paljon, että antoi henkensä meidän kaikkien edestä, että rakastava Isä voisi tulla meille kaikille oikeaksi isäksi, jokapäiväiseksi ja iankaikkiseksi Isäksi. Hän kertoi, että tämän yhteyden sinetiksi meille on annettu Pyhä Henki sydämeen tiennäyttäjäksi ja voimaksi kaikkiin tarpeisiimme.
Voi minua, kun en tuota aikaisemmin ollut kuunnellut! Nyt se tuntui balsamilta minun riutuneelle sydämelleni. Rakastavan Isän todistaja rukoili puolestani. Tiesin, että Jeesus itse kuivasi kyyneleeni. Hän tuli Vapahtajakseni. Taivaassa iloittiin tuhlaajatytön paluusta. Rakastava Isä otti minut syliinsä ja hoiti haavani. Saan puhua Hänelle kaikki asiani ja Hän kuulee minua Jeesuksen tähden.
Tänä päivänä elän vanhemman veljen elämää. Kiitos, Isä, että saan olla aina luonasi. Auta, Isä, että joka päivä elän täyttä elämää Sinun rakkautesi ilmapiirissä, enkä katkeroidu. Kiitän Sinua näistä vuosista rakastavan Isän kodissa, Vaasan suomalaisessa seurakunnassa. Etsi, Sinäkin, lähimmäiseni, oikea kotisi!
Tänä aamuna, 15.7.2009 ilolla Mummi

maanantai 13. heinäkuuta 2009
Hyvä aamunvirkku lähimmäiseni
Tänä aamuna herään kello neljä kuumuudesta kärsien. Avaan Sanasi ja kohtaan Sinut, Jeesus, Jaakobin lähteellä, jonne samarialainen nainenkin on tullut virvoitusta etsimään. Joh.4:5-29.
Sinä ymmärrät meidän tilamme. Kaksi kuumuudesta kärsivää naista, joilla on syyllisyys sydämessä. Sinä tarjoat meille elävää vettä! Sinä puhuttelet meitä nimeltä ja kosketat parantavalla kädelläsi. Sinä, Jeesus, Vapahtajamme, joka kuolit tähtemme, Sinä rakkauden lähettiläs, joka annoit meille Taivaallisen Isän ja vahvan puolustajan, Pyhän Hengen, Sinä otat pois syyllisyytemme tässä hetkessä, etkä enää pahoja tekojamme muista.
Kiitos vapaudesta ja ilosta! Kiitos, että olet elävä vesi, joka kumpuaa Sinun omissasi aina, iankaikkiseen elämään asti. Kiitos Jeesus, että annat meille rukouksen avaimen. Sinun nimessäsi me saamme rukoilla Isää hengessä ja totuudessa. Hän kuulee meitä aina, kun Hänen kasvojensa eteen tulemme. Kiitos Jeesus, että olet aina kanssamme.
Ilo ja kiitollisuus täyttää meidät kohtaamasi naiset. Minäkin haluan kertoa Sinulle: ”Olen kohdannut Jeesuksen, joka rakastaa sinuakin iankaikkisella rakkaudella Hän antaa Sinullekin elävää vettä ja antaa kaikki syntisi anteeksi. Sydämeen tulee ilo ja rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi.
Tänä aamuna 13.7.-09 Ilolla, Mummi

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)