Rakas Lähimmäiseni, eilen saimme laulaa Hoosiannaa! Kyllä se on laulujen laulu! Pyhä Henki todistaa meidän henkemme kanssa, ettemme turhaan laula! Jeesus tulee ja auttaa meitä heikkoja! Psalmi 103, armollisen Jumalan ylistys, soi sydämessäni, kun palasin ehtoolliskirkosta eilen illalla. Iloitsin Daavidin lailla: "Kiitä Herra, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unhota mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella, joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan."
Kun nyt maanantaina avaan Lutherin mannan, sielläkin Daavid huutaa: "Jeesus, auta ja paranna! Ota pois syntini!" Mekin saamme huutaa Jeesusta,Vapahtajaamme, ja nauttia mannaa maanantaina:
Ps. 51:4
Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni. Daavidilla
on syntien anteeksiantamus, hän on Jumalan armossa, eikä häntä yksikään
synti voi syyttää eikä tuomita. Siitä huolimatta hän tunnustaa yhä
olevansa saastainen. Hän tunnustaa, että hänessä on vielä syntiä ja
ettei tältä synniltä puutu mitään muuta kuin syyttämisen ja
tuomitsemisen voima heittääkseen hänet helvettiin. Hän rukoilee siis
suurta lahjaa, Pyhää Henkeä, jonka avulla hän voi kitkeä pois tämän
rikkaruohon.
Tämä suuri lahja näyttääkin aivan varmasti, ettei se puhdistaminen ja
peseminen, jota Daavid rukoilee, ole mitään leikintekoa. Siksi ei saa
pitää vähäpätöisenä meissä yhä vielä jäljellä olevaa syntiä. Jos niin
teemme, halveksimme myös pyhittäjäämme Pyhää Henkeä. Siksi Daavid ei
ainoastaan sano: Pese minut, vaan: Pese minut puhtaaksi, toisin sanoen
tänään, huomenna, ylihuomenna ja niin kautta koko elämäni, kaikesta
hengen ja lihan saastaisuudesta, niin että päivä päivältä tulisin
rohkeammaksi ja varmemmaksi lain kauhistusta torjumaan, kunnes varmana
sinun jumalallisesta laupeudestasi pääsen lain ja synnin valtiaaksi.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)
Tänä aamuna, 30.11.2015, rakkaudella Mummi.
Ps. Kuva Erik Lehtinen. "Valkeudessa vaeltajat"
maanantai 30. marraskuuta 2015
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Hoosianna, Daavidin Poika!
Rakas Lähimmäiseni, oletko kuullut sananlaskun: "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa." Äitini sanoi sen usein, kun yritin liian vaikeata asiaa. Nyt se tuli taas eteeni! En ole vielä sinut tämän ihmekoneen kanssa. Äänitykset ahdistavat, ne ovat vanhalle vielä liian vaikeita. Palaan tuttuun ja vanhaan, niin muistan paremmin kuunnella Isän tahtoa Sinut kohdatessani, rakas Lähimmäiseni!
Iloitaan siitä, että olemme saaneet herätä adventtiaamuun! Jeesus tulee luoksemme aasilla ratsastaen ja me saamme tervehtiä Häntä laulamalla "Hoosiannaa" täysin rinnoin jumalanpalveluksessa. Se on seurakunnan yhteinen kiitoslaulu. Pyhä Henki nostaa yhteyden, joka hoitaa ja vahvistaa. Saamme nostaa päämme, joka on painunut alas arjen tuoksinassa!
Tämän päivän evankeliumi on Matt. 21: 1-9:
Jeesus ratsastaa Jerusalemiin
1 Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan [Mark. 11:1-11; Luuk. 19:28-38; Joh. 12:12-19]
2 ja sanoi heille: "Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle.
3 Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian."
4 Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:
5 -- Sanokaa tytär Siionille: Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla. [Jes. 62:11+; Sak. 9:9+]
6 Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt.
7 He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. [1. Kun. 1:33]
8 Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. [2. Kun. 9:13]
9 Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi: -- Hoosianna*, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa! [Heprean sana merkitsee 'auta'. Sitä käytettiin siunauksen toivotuksena kuningasta vastaan otettaessa.][Ps. 118:25,26; Matt. 23:39; Luuk. 13:35]
Rakas Lähimmäiseni, mennään kohtaamaan Vapahtajamme Jeesus Kristus ehtoollisella! Mennään kokemaan seurakuntyhteyttä ja kuulemaan ilosanomaa Jeesuksesta! Jeesus antaa meille rauhan sydämeen!
Tänä aamuna, 29.11.2015, rakkaudella Mummi.

lauantai 28. marraskuuta 2015
"Vaimon siemen"
Rakas Lähimmäiseni, herään vasta kello seitsemän. Kiitos Jumalalle pitkästä rauhallisesta unesta! Kiitos myös hyvästä yhteydestä ystävien kanssa jouluaterialla! Joulumuistelot tallensimme videolle, toivottavasti saamme siitä hyvän muiston jouluhetkestämme. Pirkko-Liisa lähti onnellisena kotiinsa. Herra, siunaa meidän kaikkien joulunodotus ja ole läsnä jouluyhteydessämme 24.12.2015!
Jeesuksen syntymä on meille suurempi tapahtuma, kuin me osaamme ymmärtääkään. Kiitos, Pyhä Jumala, että lähetit rakkaan Poikasi maailmaan pelastamaan kaikki kansat Sinun yhteyteesi. Martti Luther avaa meille Jumalan lahjan suuruutta. Nautitaan siis mannaa tänä päivänä, 28.11.2015, kehottaa rakkaudella mummi:
1. Moos. 22:18
Sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä.
Tähän lyhyeen lauseeseen sisältyy kaikki, minkä evankeliumi lupaa ja
usko käsittää, että nimittäin on oleva toinen elämä kuoleman jälkeen,
että yksin uskon kautta tullaan vanhurskaiksi ja autuaiksi ja ettei
kukaan siis voi tekojensa varassa kestää Jumalan edessä. Tämä lausehan
merkitsee samaa kuin: Oma voimasi ei auta sinua, sillä perkele on saanut
sinut täysin valtaansa. Mikään ei siis auta, vaan kaikki on kadotettua.
Lunastetuksi tulemiseen ei ole mitään muuta keinoa kuin tämä vaimon
siemen.
Nämä ovat ankaria sanoja. Ne kumoavat kaiken muun saarnan. Niiden
järkähtämättömän päätöksen mukaisesti meidän on välttämättä oltava
epätoivoisia koko omasta voimastamme. On luotettava vain tähän
siemeneen, joka yksin voi pelastaa. Jos näet olisi olemassa jokin muu
pelastuksen tie, nämä sanat olisivat vääriä. Ota siis huomioon, kuinka
voimakkaasti Vanha testamentti puhuu tästä asiasta. Toteamme siis, että
Aabraham oli kristitty jo kauan ennen Kristuksen syntymistä. Hänellä on
ollut sama usko kuin meilläkin.
Uskon asiassa aika ei merkitse mitään. Usko on ollut sama hamasta
maailman alusta. Aabraham on siis saanut uskonsa kautta saman kuin
minäkin. Kristusta hän ei tosin ole silmin nähnyt, niin kuin mekään emme
ole nähneet. Kristus oli hänellä sanassa, niin kuin hän meilläkin on
sanassa.

perjantai 27. marraskuuta 2015
Jumalan rakkaus.
"Kaksoissiskoni", Pirkko-Liisa ja kolme ystävää tulee tänään luokseni. Syömme jouluaterian ja muistelemme lapsuusajan jouluja yhdessä. Se tuo joulun lähemmäksi. Se virkistää meitä kaikkia, eniten Pirkko-Liisaa, joka istuu päivät pyörätuolissa kotonaan. Isä ole kanssamme ja siunaa meille joulumieli!
Roomalaiskirjeen kahdeksas luku on minulle hyvin rakas raamatunpaikka. Luimme sen vasta raamattutunnilla. Nyt Tsuua latasi tälle ihmekoneelle Raamatun tekstit. Yritän siirtää meille tähän päivään evääksi Paavalin roomalaiskirjettä, että tiedämme olevamme Isän huolenpidossa ja täydessä turvassa Jeesuksen nimessä.
26 Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.[Sak. 12:10; Joh. 14:16]
|
27 Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta. [Sananl. 17:3]
|
28 Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa* ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. [Vaihtoehtoisen tekstimuodon mukainen suomennos:"Jumala johtaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat."][ Ef. 1:11]
|
29 Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa. [2. Kor. 3:18; Kol. 1:18; 1. Joh. 3:2]
|
30 Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa. [Joh. 17:22; 2. Tim. 1:9; 1. Piet. 2:9]
|
Jumalan rakkaus
|
31 Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? [Ps. 118:6; Hepr. 13:6]
|
32 Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? [Joh. 3:16]
|
33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala -- mutta hän julistaa vanhurskaaksi! [Jes. 50:8,9; Ilm. 12:10,11]
|
34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! [Mark. 12:36+ | Hepr. 7:25; 1. Joh. 2:1]
|
35 Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? [1. Kor. 4:9, 1. Kor. 15:30,31; 2. Kor. 4:11]
|
36 On kirjoitettu: -- Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina. [Ps. 44:23]
|
37 Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. [1. Kor. 15:57; 2. Kor. 2:14]
|
38 Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, [Ef. 1:21, Ef. 6:12; 2. Tim. 1:12]
|
39 ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme
Nyt meillä on mahdollisuus syventää, ja tutkia vertailukohtia. Herra olkoon kanssasi, rakas Lähimmäiseni!
Tänä aamuna, 27.11.2015, rakkaudella Mummi.
|
torstai 26. marraskuuta 2015
Kiitos,Jumala, että pelastat perhekunnittain!
Rakas Lähimmäiseni, oletko kanssani samaa mieltä, että iltarukous on lapselle hyvä turva? Kun luemme lapsen kanssa aina tutun iltarukouksen, se tuo rauhan levolle käyvän lapsen sydämeen ja hän saa levollisen unen. Koululainenkin kaipaa iltarukousta, samoin aikuinen uskova ja uskova mummi. Jeesus antaa rauhan ja levon ja hyvän unen lupauksensa mukaan.
Luen tänään päivän Sanan vuosien takaa. Mietitäänpä, kuinka paljon lapsilla on uuden tiedon kanavia tänä päivänä. Kotona on hyvä keskustella ja ylläpitää lapsen uskoa, ja rukoilla lakkaamatta koko perheen puolesta!
Tänä aamuna, 26.11.2015, rakkaudella Mummi.
Klikkaa nuolta, jos haluat kunnella äänikirjeen.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015
Jumalan sota-asu.
Rakas Lähimmäiseni, nyt äänikirjeeni ovat kotiutuneet. Tätä ihmekonetta on päivitetty ja äänitys sujuu taas kuin ajatus. Toivotaan sitä ja rukoillaan, että Herra siunaa tämän sanan käyttöömme.
Hengellinen sodänkäynti on tosiasia. Jumala on varustanut omansa tehokkain asein. Jumala on antanut meille uskon Jeesukseen. Jeesus on pelastanut meidät Golgatan ristillä. Hänen Pyhä verensä vuoti maahan siellä meidän syntiemme tähden Ja Jeesus nousi kuolleista ja vie meidät iankaikkiseen elämään Jumalan luo tämän elämän jälkeen. Jeesus antaa uskon Jumalaan. Jeesus lähetti meidän sydämeemme Pyhän Hengen olemaan kanssamme kaikki päivät ja kirkastamaan Jumalan Sanan meidän aarteeksemme.
Tässä ovat aseet käyttöömme. Juha Vähäsarja on valinnut Sanan tähän päivään, Ef.6: 16-17. Luen Sinulle, Lähimmäiseni, Juha Vähäsarjan tekstin, kun se nyt on mahdollista. Kiitetään Jeesusta, Isää Jumalaa ja Pyhää Henkeä sotavarustuksesta!
Tänä aamuna, 25.11.2015, rakkaudella, Mummi.
Klikkaa nuolta, jos haluat kuunnella.

tiistai 24. marraskuuta 2015
Jumalan armoa ja rauhaa!
Rakas Lähimmäiseni, kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan! Nyt on mummi tehnyt virheelyönnin, tai joku sensuuri on iskenyt äänityksiini! Ne ovat kaikki hävinneet ja minulla on sormi suussa. En ymmärrä yhtään mitään. No, se ilo loppui lyhyeen! Palataan kirjoituksiin, niin kauan kuin niitä vielä voi tehdä. Ja niin kauan kuin minulla riittää kanssakulkijoita ja Herra antaa ymmärrystä!
Valkoinen on maailmani! Pari päivää olen katsellut lintujen iloa lumisten puiden lomassa. Näytti siltä, kuin tintti olisi laskenut mäkeä lumisella oksalla. Pari kertaa lumi pöllähti, kun se innoissaan lenteli pähkinöden kimppuun
Jaakko Haavion aamunavaus kertoo Jumalan armosta, johon saamme tänäänkin turvata, vaikka pahan valta uhkaa koko maailmaamme. Herra olkoon kanssasi, rakas Lähimmäiseni, ja antakoon Sinulle rauhan!
"Psalmista 103: Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa. Ei hän tee meille syntiemme mukaan. Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme. Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä. Sillä hän tietää mitä tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi."
"Herra, meidän Jumalamme. Sinä olet holhonnut meitä lapsuudestamme saakka. Sinä olet osoittanut meille olevasi armollinen Jumala. Tee meistä armollisia ihmisiä. Sinä tunnet meidän vikamme ja puutoksemme. Paranna meitä niin me paranemme. Tee meistä uuden tien kulkijoita, niin että pyyteettömästi palvelemme toisia ihmisiä. Anna meille avoimet silmät rientääksemme sinne, missä apua tarvitaan."
Tänä aamuna, 24.11.2015, rakkaudella Mummi.

maanantai 23. marraskuuta 2015
Oikea rukous.
Rakas Lähimmäiseni, tutkitaan mannaa maanantaina:
Matt. 6:8
Teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette. Ne erehtyvät
suunnattomasti, jotka turmelevat rukouksensa rukoilemalla paljon suulla,
mutta ei koskaan sydämellä. Sillä he eivät milloinkaan tahdo uskoa
tulevansa kuulluksi elleivät he tiedä tai luule rukoilleensa
arvollisesti ja hyvin. Näin he rakentavat kaiken itsensä varaan,
hiekalle. Heidät tuomitaan, sillä sellainen rukous ei ole mahdollinen,
joka olisi itsessään riittävä ja arvollinen tulemaan kuulluksi Jumalan
edessä. Rukouksen täytyy sen sijaan jättäytyä Jumalan totuuden ja
lupausten varaan. Sillä jos Jumala ei olisi käskenyt rukoilla ja jollei
hän olisi luvannut rukouksen tulevan kuulluksi, mitkään luontokappaleet
eivät saisi yhteenlasketuilla rukouksillaankaan pyydetyksi yhtä ainoata
jyvästä.
Sen tähden ota huomioon: rukous ei ole hyvä ja oikea siksi, että se on
laaja, harras, suloinen, pitkä tai että anotaan ajallista tai
iankaikkista hyvää. Sen sijaan sellainen rukous on hyvä, joka rakentaa
ja asettaa luottamuksensa sen varaan, että se tulee kuulluksi Jumalan
toden lupauksen ja sitoumuksen tähden. Jumalan sana ja lupaus tekevät
rukouksesi hyväksi, ei sinun hartautesi. Sillä Jumalan sanaan
perustautuva usko on myös oikea hartaus, jota ilman kaikki muu hartaus
on pelkkää petosta ja erehdystä.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)
Pohjalaisessa oli kaksi tekstiä, jotka haluan jakaa Sinun kanssani, rukousystäväni.
Tuon ne Sinulle äänikirjeenä. Avaa nuolesta, jos haluat kuunnella.
Tänä aamuna, 23.11.2015, rakkaudella Mummi

sunnuntai 22. marraskuuta 2015
Tuomiosunnuntai.
Rakas Lähimmäiseni, tänään on kirkkovuoden viimeinnen sunnuntai, tuomiosunnuntai. Tämä sunnuntai on myös Kristuksen kuninkuuden sunnuntai.
Kun Jeesus palaa kirkkaudessaan, Hän tuomitsee elävät ja kuolleet.
Jeesus puhuu meille Matteuksen evankeliumin luvussa 25: jakeeissa 31-46 tuomiopäivän tapahtumista.
Luen ne jakeet meille tänä päivänä. Mennään seurakuntaan kuulemaan saarna ja kohtaamaan Jeesus ehtoollisella. Herra siunatkoon lepopäiväsi!
Tänä aamuna, 22.11.2015, rakkaudella Mummi
lauantai 21. marraskuuta 2015
Jeesus ei halua kadottaa yhtäkään meistä.
Me, joilla on yhteys Jumalaan ja voimme keskustella Jeesuksen kanssa, voimme jättää huolemme rukouksessa Isän tietoon ja elää rauhassa normalia elämäämme. Emme me muuta voi tehdä kuin luottaa Jumalan huolenpitoon ja rukoilla.
Harmaat päivät masentavat ja liukkaat tiet peloittavat, mutta pannaan piikit kenkiin ja ulkoillaan! Raitis ilma tekee meille kaikenikäisille hyvää. Tänään luen puhelinhartauden vuodelta 2007, siinä Jeesus kertoo tehtävästään ja odottaa meitä kaikkia yhteyteensä. Rakas Lähimmäiseni, kuljetaan Jeesuksen seurassa. Hän antaa tulevaisuuden ja toivon.
Tänä aamuna, 21.11.2015, rakkaudella Mummi.
Ps. Yöllä oli satanut ensilumen.
perjantai 20. marraskuuta 2015
Psalmi 103, alaspainuneen Psalmi.
Rakas Lähimmäiseni, rukoillaan kaikkien pakolaisten puolesta ja kaikkien kärsivien puolesta, mutta ei oteta heidän taakkaansa päällemme, vaan viedään ne asiat Isälle, Jumalalle, Jeesuksen nimessä. Hän voi kärsivää auttaa!
Nyt, kun olen oppinut lähettämään äänikirjeitä, otan muutamia puhelinhartauksia, jotka olen lukenut vuosia sitten Vaasan suomalaisen seurakunnan Päivän Sana listalla.
Haluan rohkaista Sinua, Lähimmäiseni, luottamaan Jeesukseen, ja Pyhän hengen apuun elämässäsi.
Taivaan Isä pitää meistä huolen. Eletään uskonyhteydessä ja rukoillaan Isää Jeesuksen nimessä.
Tänä aamuna, 20.11.2015, rakkaudella Mummi.
Paina nuolta, niin kuulet tekstin.

torstai 19. marraskuuta 2015
"Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani."
Rakas Lähimmäiseni, tänä aamuna minulle avautui psalmi 139. Siinä Daavid todistaa meille, että Jumala on kaikkitietävä ja kaikkialla läsnäoleva. Luen siitä otteita, ja kerron mitä ajatuksia siitä nousee. Iloitaan Psalmeista, ne ovat aarteita meidän päiviimme!
Herra siunatkoon Sinua, Lähimmäiseni, ja hoitakoon Sinua läsnäolollaan! Tänä aamuna, 19.11.2015, rakkaudella Mummi.
Kun painat nuolta, kuulet tekstin.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015
Palkka taivasten valtakunnassa.
Rakas Lähimmäiseni, näinä päivinä mummi on opetellut puhumaan Sinulle. Olet huomannut, kuinka vaikeata se on. Kaikki pitää otaa huomioon; sivun kääntämiset, kurkun selvittämiset ja sitten vielä on seurattava tekstiä monelta paperilta. Annathan anteeksi, nämä virheet, jotka ehkä häiritsevät Sinua. Eräs pieni tyttö sanoi lääkärille, joka ei saanut heti verta hänen suonestaan: "Harjoitus tekee mestarin!" Minäkin uskon tähän vielä kohdallani. Kiitetään Herraa!
Paina nuolesta, niin kuulet tekstin.
Paina nuolesta, niin kuulet tekstin.
tiistai 17. marraskuuta 2015
Turvallisesti Isän sylissä.
Rakas Lähimmäiseni, viime sunnuntai oli valvomisen sunnuntai. Löysin päiväkirjastani 19.11.2007 pitämäni päivän sanan. Silloinkin, valvomisen sunnuntain jälkeen sydämemme oli murheellinen kaikkia järkyttäneen katastofin jälkeen. Nyt pariisin iskun jälkeen, meillä on taas huoli ja pelko sydämessä. Kuinka selviämme tästä?
Rakas Lähimmäiseni, luen Sinulle päivän sanan sellaisena, kuin luin sen kahdeksan vuotta sitten. Näemme, että historia toistaa itseään. Elämä järkkyy, mutta apumme on Jeesus, Vapahtajamme, vuodesta toiseen. Me tiedämme, että Isän sylissä on hyvä levätä!
Kuuntele tästä.

maanantai 16. marraskuuta 2015
Uudistuva aamunensimmäinen.
Rakas Lähimmäiseni, kello on jo puoli kahdeksan, kun tulen rukouspaikalleni tänä aamuna. Sydän on vapaa, ja iloitsen vielä Jeesuksen kosketuksesta ehtoollisella, Markuksen hyvästä saarnasta ja Mailis Janatuisen mukaansatempaavasta raamattuluennosta. Kiitos, Isä seurakuntayhteydestä!
Siunattu päivä jo luo valoaan, kun tämän aamun ihmeitä katselen sadepisaroiden kirjoman ikkunan läpi. Puiden mustat varjot elävöittävät maailmani. Katselen luonnon silhuettia, joka on ilo silmälle! Kiitos Isä, että mummin silmät vielä näkevät tämän kaiken!
Mailis, ystävä, lähti jo aamujunalla Helsinkiin. Vein hänet junaan ja kiitin yhteydestä ja hyvästä opetuksesta. Tsuua, nukkuu vielä, mutta kun hän herää, hän neuvoo minua viemään sanelemani tekstin tähän jatkoksi. Kiitos, Tsuua, mummi ihailee taitojasi! Kerro, rakas kanssakilkijani, haluatko kuunnella luettuja tekstejä? Minä haluaisin kohdata Sinut myös äänikirjeellä. Lukisin Sinulle päivän tekstejä, tai muuta Isän kuhunkin aamuun antamaa. Tänään maanantaina, luen Sinulle Lutherin mannaa. Hän uskaltaa puhua meille vielä synnistä:
kuuntele tästä.

lauantai 14. marraskuuta 2015
Valvokaa!
Rakas Lähimmäiseni, viisas lapsenlapseni, Tsuua, loi minulle uuden tavan kohdata Sinut. Tänään puhun Sinulle ajatuksiani. Tästälähin voin kirjoittaa tai puhua. Kiitos Taivaan Isälle, että Tsuua teki tämän mahdolliseksi. Mummin kirjoitus on hidasta ja virheitä tulee. Kieli kulkee vielä. Käytän sitä silloin kun väsyttää!
Ole siunattu rakas kuulijani, tänä lepopäivänä. Mennään seurakuntaan Sanan kuuloon ja ehtoolliselle! Mailis Janatuinen pitää raamattutunnin aiheesta "Pakeneva profeettä ja rakastava Jumala" kello 15 Biblionissa, Kirjastonkatu 5, Vaasa.
Tänä päivänä, 15.11.2015,
rakkaudella Mummi
Kuuntele tästä:

Ylös, ulos ja lenkille!
Tänään, Herra, Sinä kannustat meitä liikkumaan ulkona satoi tai paistoi! Sinä nostat ja kannat ja voiman annat, Sinun valoas heijastaa! Jeesus nostaa meidät kuopasta tielle! Rukoillaan Hiljaisuuden rukouskirjan sanoilla:
"Kiitos, että aina on olemassa tie vaikeuksien läpi, pimeydestä ulos. Meidän on niin helppo päätyä toivottomuuden ja tarkoituksettomuuden tunteeseen, kun törmäämme kaikkeen siihen pahaan, mikä on omassa olemuksessamme ja koko maailmassamme. Me suurentelemme ongelmia ja huolia, tunnemme olevamme väärinymmärrettyjä ja ulkopuolisia, säälimme itseämme, emmekä viihdy mitenkään päin. Meistä tulee juurettomia, me lukkiudumme ahdistukseen ja voimattomuuteen, koska olemme takertuneita omaan minäämme.
Me emme näe tietä, mutta sinä, Herra, näet. Sinä olet sanonut, että jopa viimeisten aikojen koetuksissa, jotka voivat olla lähes ylivoimaisia, me saamme nostaa päämme ja katsoa sinun voimaaasi ja kirkkauteesi, kun sinä tulet. Meidän vapautuksemme päivä on lähellä. Kiitos, että vapautuksen lupaus koskee myös jokaista yksityistä ihmistä hänen levottomuudessaan ja heikkoudessaan joka hetki.
Kiitos, että valtakuntasi on täydellisenä toteutuvaa jokaisessa meistä, koko kirkossasi.
Taivas ja maa katoavat, mutta sinun sanasi eivät koskaan katoa. Kiitos, Herra, että tämä varmuus on meidän turvamme ja ilomme nyt ja iankaikkisesti. Aamen
Tänä aamuna, 15.11.2015, rakkaudella Mummi.
perjantai 13. marraskuuta 2015
Jumala on meille armollinen!
Rakas Lähimmäiseni, muistatko Sinä, että synti erottaa meidät Jumalasta? Näin se on. Mutta ei hätää, meillä on ilosanoma Jeesuksesta! Jumalalla oli ikävä luomiaan ihmisiä. sen vuoksi Hän lähetti rakkaan Poikansa maailmaan pelastamaan meidät synnin yöstä. Jeesuksen Pyhä uhriveri vuoti maahan Golgatan ristillä, Jeesus antoi henkensä ja nousi kuolleista, että me voimme elää elämämme Jumalan lapsina. Jeesuksen veri pesee synnin pois sydämestä.
Jeesus on ovi ja Jeesus on tie, Hän Isän syliin syntisen vie! Synnistä ei nykyään paljon puhuta. Martti Luther uskaltaa sen tehdä. Hän avaa meille tänään Jeesuksen pelastusvoimaa, otetaan opiksi ja kiitetään meitä rakastavaa Taivaallista Isää!
Luuk. 18:13
Jumala, ole minulle syntiselle armollinen. Kun synnit näin nousevat
silmiemme eteen, niin että me tunnemme ne, ei ole helppoa kääntyä
Jumalan puoleen. Silloin sanon itselleni: Sinä olet syntinen ja siksi
Jumala vihastuu sinuun. Järjen ja maallisen oikeuden mukaan tämä
päätelmä on oikea, sillä kun on ajallisista asioista kysymys, pitää
paikkansa tämä sana: Olet tehnyt syntiä ja siksi tuomari tai keisari on
sinulle vihainen.
Mutta kavahda kuin myrkkyä tuomasta tällaista maallista tuomion
perustetta Herran Jeesuksen tuomioistuimen eteen, sillä se ei siellä
päde. Siellä pätee tämä: Jos olet syntinen, ole hyvässä turvassa, sillä
Jumala ei hylkää niitä, jotka tunnustavat syntinsä, vaan tahtoo armahtaa
heitä.
Syntinsä tuntevan ja Jumalan vihaa ja tuomiota kauhistuvan ihmisen on
paettava Jumalan turviin. Mikä Jumala se sellainen olisi, joka voisi
vain hävittää ja surmata! Kauhistuttaminen ja surmaaminen on saatanan,
omantuntomme ja syntien töitä. Jumalan on osattava tehdä suurempia. Hän
lohduttaa ja tekee eläväksi sellaisessa hädässä. Näin hän näyttää, että
hän pystyy suurempaan kuin saatana, laki ja paha omatuntoni.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille.
Tänä aamuna, 13.11.2015, rakkaudella Mummi

torstai 12. marraskuuta 2015
Jeesus pitää meidät taivastiellä.
Rakas Lähimmäiseni, tiedätkö Sinä, että meidän kaikkien sisällä asuu pieni lapsi? Olin kerran kuulemassa puhetta tästä. Eipä aikaakaan, kun Herra herätti minut kello neljä aamulla lohduttamaan särkyneitä lapsia meissä. Itse olen yksi heistä, siispä lohdutan kaltaisiani:
Ote päiväkirjastani:
Rakas sisar ja veli, joka kokoat elämäsi sirpaleita jo nuorena, keski-ikäisenä tai vanhana, Sinulle kuuluu Jeesuksen kutsu: "Etsi ensin Jumalan valtakuntaa!" Kun huudat avuksesi Jeesusta, Hän tulee luoksesi ja antaa levon sielullesi, sillä Jeesus antaa Sinun syntisi anteeksi. Raskas taakka putoaa päältäsi, kun Jeesus ottaa syyllisyyden pois. Ajattele, sekin syyllisyys, joka iski lapsen mieleen aina, kun kodissa tapahtui jotain, mikä järkytti arjen, otetaan kokonaan pois. Samalla lähtee häpeäkin, joka aina syyllisyyttä seurasi. Lapsen sydämeen tulee rauha ja vapaus!
Mikä ilo! Tuntuu, että saa perhosen lailla lentää kesäisessä luonnossa. Vaikka kukaan ei ota syliin, tuntuu että kivi, jolla istut on syli. Sinut hyväksytään! Olet vapaa. Ei tarvitse kysellä: "Kelpaanko minä? Jeesus vie sinut Isän syliin lapäämään. Jumala, jonka tahdosta synnyit maailmaan, rakastaa sinua. Jumalan syli on turvapaikka, jossa ei ole syyllisyyttä eikä uhkaa. Pyhä Henki avaa Jumalan Sanan ja saat tietää kaiken Jumalasta ja Jeesuksesta. Saat kulkea kaikki päiväsi Jeesuksen askelissa ja Jumalan huolenpidossa.
Syyllisyys ilmestyy aina kuvaan, kun teet väärän valinnan. Sen kertoo Sinulle omatuntosi. Sinun oma tekosi, jota synniksi sanotaan, erottaa silloin Sinut Jumalasta. Synti on tunnustettava Jeesukselle. Jeesus vapauttaa Sinut vapauteen. Jeesus armahtaa syntisen. Yhteys Isään palautuu. Ilo, rakkaus ja rauha palaa sydämeesi. Olet armahdettu syntinen. Olet Jumalan lapsi ja taivaan perillinen.
Rakas Lukijani, mummi tietää kokemuksesta, että Jeesus turvaa elämämme Isän lapsena. Vanha mummi ja pieni lapsi mummin sisällä tarvitsevat Jeesusta ja Isän rakkautta ja huolenpitoa joka päivä. Anna Sinäkin elämäsi Jeesukselle, Jeesus pitää meidät taivastiellä!
Tänä aamuna, 12.11.2015, rakkaudella Mummi.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015
"Turvaa koko sydämestäsi Herraan!"
Rakas Lähimmäiseni, herään syvästä unesta vasta puoli seitsemän, kun aamu-uutiset kertovat, kuinka vaikeaa opettajilla ja oppilailla on koulussa, kun Jumala on jätetty syrjään. Isä, mummin sydän itkee! Kuinka murheellinen Sinä, Pyhä Jumala, olet tästä asiasta? Tämän päivän Suomessa jokaisen on saatava elää oman ymmärryksensä mukaan, mitä siitä tulee? Kiitän siitä, että minulle kerrottiin koulussa Jumalasta ja Jeesuksesta, joka rakastaa kaikkia lapsia silloinkin, kun hän epäonnistuu. Kiitän siitä, että Jeesukselle sai kertoa murheensa. Kiitän lapsenuskosta ja omasanaisista rukouksista!
Tänään Juha Vähäsarjalla on tähän ongelmaan hyvä vastaus Pyhältä Jumalalta, Raamatusta: "Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Sananl. 3:5.
"Jokainen haluaisi hallita oman elämänsä. Suunnitella tulevaisuutensa, kerätä rahaa pahan päivän varalle, ottaa vakuutuksia turvaksi ja elää terveellisesti.
Elämänhallintaa opetetaan jo oppiaineena. Elämänsä mahdollisimman suurta hallittavuutta tavoittelevat voivat palkata itselleen mentorin, joka opettaa ihmistä löytämään oikean suhteen itsensä ja elämänsä kanssa.
Jumalan sanan mukaan ihminen ei voi kuitenkaan hallita omaa elämäänsä, mutta hän voi antaa sen Jumalan hallintaan. Raamattu kehottaa turvaamaan Jumalaan koko sydämestä. Se tarkoittaa, että
Häneen ei voi koskaan luottaa liikaa, ainoastaan liian vähän. Samoin Jumalan sana vakuuttaa, että Hän on kaiken luottamuksemme arvoinen.
Joka turvaa Herraan, turvaa elämänsä lisäksi kuolemansa ja ikuisuutensa."
Rakas Jumala, kiitos, että Jeesus elää! Kiitos Jeesus, että Sinä etsit elämänsä kadottaneita ihmisiä tänäkin päivänä ja ohjaat heidät turvaan, Pyhän Jumalan lapsiksi. Kiitos, Pyhä Henki, että Sinä avaat Jumalan Sanan ja ilmoitat Jumalan tahdon jokaiselle Jeesuksen pelastamalle ihmiselle! Kiitos, Jeesus, että Pyhän Hengen kanssa pidät tiellä mummiakin ja joka päivä armahdat!
Tänä aamuna, 11.11.2015, rakkaudella Mummi.

tiistai 10. marraskuuta 2015
Uusi liitto.
Rakas Lähimmäiseni, tiedätkö Sinä, että Jeesus tuli maailmaan tekemään uuden liiton Jumalan ja ihmisen välille, kun Hän antoi henkensä Golgatan ristillä meidän syntiemme edestä. Noustessaan Isän luo taivaaseen, Jeesus lähetti Pyhän Hengen omiensa sydämeen. Pyhä Henki kirjoittaa sydämiimme Jeesuksen Nimen ja Jumalan lapseuden. Siitä kertoo meille Hebr. 8.8-12:
" Katso päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton, en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isiensä kanssa silloin kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra. Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra. Minä panen lakini heidän mieleensä ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: "Tunne Herra", sillä he kaikki pienimmästä suurimpaan tuntevat minut. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
Pyhä Henki on kanssamme ja todistaa Sanan todeksi, kun luemme Jeesuksesta Joh. 1: 1-14: "Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vataan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä, eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme; ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta kuin ainokaisella Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta."
Tänä aamuna, 10.11.2015, rakkaudella Mummi.

maanantai 9. marraskuuta 2015
Jumala kutsuu ja varustaa.
Rakas Lähimmäiseni, heräätkö tänään voimattomana ja lopen uupuneena? Jumala voi nostaa Sinut voimattomuudesta! Yllättäin Jumala voi lähettää Sinut auttamaan sairasta ystävääsi ja Sinä saat siihen voiman Jumalalta. Ystävän kanssa rukoilette ja Jumala parantaa yllättäin. Kiitollisuus hyvää Jumalaa kohtaan vie teidät uusiin tehtäviin. Näin Jumala lähettää meitä tavallisia tallaajia.
Kun Jumala herättää minut, iällisen mummin, joskus voimat ovat kokonaan poissa. Mutta Isän kanssa keskusteltuani, nousen kohta katselemaan maailmaani. Näen suuren ohiajavan rekan, jonka kuski tarvitsee Jumalan siunausta työpäiväänsä. Muistan Sinut, rakas Lähimmäiseni, joka päivittäin katselet kanssani Jumalan tekoja. Me tarvitsemme Jumalan voimaa jaksaaksemme! Kiitän Jumalaa Sinusta! Sinä rohkaiset minua nousemaan rukouspaikalleni ja pyytämään Isältä Sanaa tähän päivään. Saamme iloita siitä, että Jumala on kanssamme ja Hän siunaa meidät läsnäolollaan!
Tuom. 6:14,16 saamme katsella Jumalan suuria tekoja: "Silloin Herra katsoi häneen ja sanoi: "Käytä sitä voimaa, joka sinussa on. Mene ja pelasta Israel midianilaisten käsistä. Minä lähetän sinut!" Herra sanoi hänelle: "Kun minä olen sinun kanssasi, sinä kukistat midianilaiset aivan kuin vastassasi olisi yksi ainoa mies."
Juha Vähäsarja jatkaa: "Kun Jumala kutsui Gideonin vapauttamaan kansan midianilaisten käsistä, tunsi Gideon itsensä heikoksi ja mahdottomaksi niin suurta tehtävää toteuttamaan. Jumala rohkaisi Gideonia kuitenkin lupaamalla itse olla hänen kanssaan. Kun Jumala kutsuu työhönsä, koemme varmasti samalla tavalla. Tehtävä on liian suuri, me liian huonoja. Varmasti löytyisi parempia henkilöitä, varmasti on olemassa toisia sopivampia. Niin varmasti löytyisikin parempia ja olisi sopivampiakin, mutta Jumala kutsuukin juuri meidät eikä jotakin toista. Kun Herran kutsun edessä tuntee voimattomuutensa, se on hyvä ja terve merkki. Itseensä liikaa luottava ei sensijaan kestä.
Kun Jumala kutsuu työhönsä, hän varustaa myös tehtävään. Näyttäköön tehtävä kuinka suurelta ja mahdottomalta tahansa."
Tänä aamuna, 9.11.2015, rakkaudella Mummi.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Kiitos Jumalalle!
Koteihimmekin Jumala on säätänyt järjestyksen. Isä, tämän päivän sankari, on kodin pää. Kiitos, Herra, että autat tässä kotejakin joka päivä. Jokainen lapsi, jonka Jumala on kotiin antanut, on isän ja äidin rakkauden hedelmä ja Jumalan lahja! Kiitetään lapsista ja kaikista Jumalan lahjoista, ja onnitellaan isää!
Yhdytään tänään Jaakko Haavion kiitokseen ja mietitään Jumalan suuria tekoja ja hyvää huolenpitoa elämässämme:
"Jumala, minun sydämeni on valmis, minun sydämeni on valmis, minä tahdon veisata ja soittaa. Heräjä minun sieluni; heräjä harppu ja kannel Minä tahdon herättää aamuruskon. Herra, sinua minä kiitän kansojen joukossa, veisaan sinun kiitostasi kansakuntien keskellä. Sillä suuri on sinun armosi ja ulottuu hamaan taivaisiin, ja sinun totuutesi pilviin asti." Ps. 57.
"Herätä, Herra, meidän kiittämätön sydämemme sinun nimeäsi ylistämään. Meillä ei ole mitään, mikä ei olisi sinun lahjaasi. Nuoruutemme on sinun. Miehuutemme on sinun. Vanhuutemme on sinun. Koko elämämme on sunun. Opeta meitä kiittämään siitä, että olemme sinun ihmisiäsi, sinun kuvaksesi luotuja. Kaikukoon kiitoksemme kaikissa maan asutuissa paikoissa!"
Mennään seurakuntaan yhdessä kiittämään Jumalaamme!
Tänä aamuna, 8.11.2015, rakkaudella Mummi.
lauantai 7. marraskuuta 2015
Auta, Herra!
Rakas Lähimmäiseni, Isä on levittänyt paksun harmaan pilviverhon maamme ylle. Lämpöasteita on vielä 8,4. Yöllä on satanut, katu kiiltää pimeässä yössä. Sama huuto, joka illalla jäi huulilleni, nousee Jumalalle: "Isä armahda meitä! Auta maamme ja kansamme pois tästä pimeästä yöstä! Anna rauha päättäjille! Anna kyky hoitaa vaikeat asiat yhteistyössä. Katkaise itsekkyyden ikeet! Kuule, Isä huutomme!"
Rukoillaan hiljaisuuden rukouksen sanoilla ja luotetaan Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa. Jumala voi meitä auttaa!
"Taivaallinen Isä - me kiitämme sinua siitä, että et koskaan jätä meitä yksin. Silloinkin, kun emme edes aavista läsnäoloasi arjen hyörinässä, olet sinä meidän kanssamme. Auta meitä pitämään mielessä, miten uskollisesti sinä olet johdattanut kansaasi halki kaikkien aikojen. Sinä kätkit läsnäolosi päivällä pilvipatsaaseen ja yöllä tulipatsaaseen, kun Israel kulki erämään halki, mutta milloinkaan et heitä hylännyt.
Auta meitä uskomaan, vaikkemme näe, ja kulkemaansinun sanasi mukaan, vaikkemme tiedä mihin se johtaa - luottaen, että sinä olet kanssamme.
Sinä osoitit huolenpitoasi Israelin kansalle, kun annoit heille ruoaksi mannaa. Siitä he saivat voimaa olla antamatta periksi.
Näin mekin saamme voimaa kulkea eteenpäin, voimaa voittaa pahuuden voimat, kun annat meille Pojassasi Jeesuksessa Kristuksessa osallisuuden elämän leivästä."
" Siunaa ja varjele meitä, Korkein kädelläs. Kaitse ain kansamme teitä vyöttäen voimalla meitä heikkoja edessäs. Sulta on kaikki suuruus. Henki sun hengestäs. Herramme kirkasta meille kasvos laupiaat, niin että armosi alla, toivoa rohkaisemalla kukkivat roudan maat. Vaivoissa näytä meille kasvosi laupiaat. Tutkien sydämemme, silmäs meihin luo. Ettemme harhaan kääntyis. ettei kansamme nääntyis, silmäsi meihin luo. Alati synnyinmaalle siipies suoja suo."
Tänä aamuna, 7.11.2015, rakkaudella Mummi.
Ps. Kiitos avustasi, Herra! Siunaa maamme hallitusta kaikissa toimissaan. Paranna haavat! Aamen.

perjantai 6. marraskuuta 2015
Rukoillaan Jumalaa Jeesuksen nimessä.
Rakas Lähimmäiseni, meidän Isämme ja Jumalamme tietää, mikä on rauhan edellytys! Käydään luottamuksella Isän eteen ja pyydetään työrauhaa itsekkyyden sijaan, sopua riidan sijaan oman maamme päättäjien keskuuteen. Pyydetään rauhaa Israelille! Pyydetään rauhaa kaikille ihmisille, jotka kärsivät nyt sodan kauhuista! Rakas Jumala, Sinä Jeesus, Rauhan Ruhtinas, kosketa päättäjien sydämiä niin, että Jumalan rakkaus vaikuttaisi kansojen päätöksiin! Pyhä Henki avaa meidän kaikkien sydämet Jeesuksen armotyölle ja avaa silmämme näkemään kärsivä lähimmäinen lähellä ja kaukana!
Yhdytään Jaakko haavion rukoukseen ja ylistykseen: "Virta lähteineen ilahuttaa Jumalan kaupungin, korkeimman pyhät asunnot. Jumala on sen keskellä, ei se horju, Jumala auttaa sitä jo aamun koittaessa. - Herra Sebaot on meidän kanssamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme. Sela. Tulkaa, katsokaa Herran töitä, hänen, joka tekee hämmästyttäviä tekoja maan päällä: hän lopettaa sodat maan ääriin saakka, hän särkee jousen, taittaa keihään, polttaa sotavaunut tulessa. Ps. 46.
"Omiesi nimet sinä olet kirjoittanut kirjaasi, Jumala. Siitä me iloitsemme. Myös silloin, kun levottomuus valtaa mielemme ja ahdistus sydämemme, me olemme turvatut, sillä sinä olet meidän kanssamme, Muista armossasi niitä ihmisiä, joiden kanssa päivittäin joudumme olemaan, että he löytäisivät sinut ja sinussa armon avuksensa oikeaan aikaan. Auta, ettemme olisi sinun vaikutuksesi tiellä."
Kiitos, Jeesus, että Sinä kuulet luottamuksemme Sinuun, ja ylistyksemme, jotka Jesajan sanoilla Sinulle annamme: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. - Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas."
Tänä aamuna, 6.11.2015, rakkaudella Mummi.

torstai 5. marraskuuta 2015
"Minä olen sinun Jumalasi."
Rakas Lähimmäiseni, mitä Katekismus kertoo meidän Jumalastamme? Kirjaan tähän päivään ensimmäisen käskyn. Mietitään sitä! Itse Taivaallinen Isämme hoitakoon meitä ja siunatkoon tämän päivämme.
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
Jumalan tunteminen on elämämme tärkein ja perustavin asia.
Jumala lähestyy meitä keskellä elämää, vaikka emme sitä aina ymmärräkään. Kohdatessaan hänet ihminen sekä pelkää että rakastaa häntä. Jumalan pyhyys herättää pelkoa, mutta Jumalan rakkaus vetää puoleensa.
Käskyissään Jumala osoittaa, miten meidän tulee elää. Samalla hän paljastaa itsekkyytemme ja pahuutemme. Ensimmäinen käsky kysyy, minkä varaan me elämämme rakennamme. Kuka tai mikä on meidän jumalamme?
Jokainen etsii jotakin, johon voi kiinnittää toivonsa. Luulemme, että raha, valta ja kunnia suojaavat meitä. Rakennamme elämämme itsemme ja omien tekojemme varaan. Se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme. Omat jumalamme ovat kuitenkin toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat.
Ainoa todellinen turva on Jumala, joka on luonut kaiken ja ilmoittanut olevansa kaiken Herra. Hänen lahjaansa on elämä ja kaikki hyvä, mitä meillä on.
Jos turvaudumme omatekoisiin epäjumaliin, käännymme pois Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Koska Jumala on kaiken hyvän antaja, rakkautemme kuuluu hänelle. Hän tahtoo olla ainoa Jumalamme.
Jeesus sanoi: ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” (Matt. 6:21) | |
”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.” (Luuk. 10:27) Tänä päivänä, 5.11.2015, rakkaudella Mummi |
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
"Minä olen sinun Jumalasi."
Rakas Lähimmäiseni, näin unta, että sain viestin. Viestikentässä luki: "Minä olen sinun Jumalasi." Olin heti hereillä. Olen saanut viestin Jumalalta! Aloin miettiä kuinka se on mahdollista? Mutta sehän oli vain unta.
Se turvallinen Jumalan huolenpidon hetki, jonka koin mieheni hautajaispäivän aamuna, valtasi sydämeni. Isä rakastaa minua iankaikkisella rakkaudella! Eilen illalla puhuin Lahjan, rakkaan ystäväni kanssa, joka esitteli Jeesuksen minulle siellä linja-autossa neljäkymmentäyksi vuotta sitten. Ensihetki Jeesuksen kanssa tuli elävänä mieleen. Jumala, joka kasteessa otti minut lapseksensa, tuli minun oikeaksi Isäkseni sillä hetkellä! Tänä aamuna sain viestin Isältä: "Minä olen sinun Jumalasi!" Kuinka totta se onkaan! Kuinka onnellista on elää Isän huolenpidossa, vaikka omat voimat ehtyvät! Ole kiitetty Jeesus! Ole kiitetty Pyhä Henki! Ole kiitetty minun Isäni ja Jumalani!
Juha vähäsarja jatkaa Jumalan Sanalla: Matt. 11: 30: "Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."
Jeesuksen antama hyvä ies ja hänen sallimansa kevyt kuorma ovat joskus raskaita kantaa. Miten ies olisi kevyt, kun murhe täyttää näköpiirin? Miten voisi sanoa kuormaa kevyeksi elämää musertavan ahdingon alla?
Ehkä salaisuus on siinä, että Herran antama ies ja kuorma eivät riipu elämän tilanteista ja kokemuksista. Olisiko ies hyvä kantaa ja kuorma kevyt siitä huolimatta, vaikka elämässä olisikin surua ja myrskyä. Ahdingon keskellä se tarkoittaa Herran läsnäoloa, kivussa kivun jakamista. Jeesus osaa laskea sopivan ikeen ja riittävän kuorman. Niiden alla me luotamme häneen ja kuljemme kotia kohti. Kyyneleet silmissä, ylistystä laulaen."
Kiitos, rakas Jeesus, että Sinä puhuttelet tänäänkin taakoitettua ihmistä! Rakas Lukijani, aterioi Jeesuksen kanssa, niin Sinäkin saat kuulla oikealta Isältäsi. Pyhältä Jumalalta: "Minä olen sinun Jumalasi. Minä pidän sinusta huolen!"
Tänä aamuna, 4.12.2015, rakkaudella Mummi.

tiistai 3. marraskuuta 2015
Kivisydän vai lihasydän?
Rakas Lähimmäiseni, tämän päivän Sana kertoo kivisydämestä ja lihasydämestä. Tiedätkö Sinä, rakas ystävä, mistä nämä löytyvät? Minä tiedän. Kivisydän oli minun rinnassani, kun katkeroituneena kotiäitinä syytin kaikkia onnettomuudestani. Se aika oli raskasta aikaa! Onneksi Jumala näki tuskani ja lähetti oman lähettiläänsä kertomaan minulle, että minäkin voin saada lihasydämen. Se muutos alkoi heti, kun näin oman tilani. Se muutos alkoi jo siitä katumusitkusta. Ja lähettilään rukouksen jälkeen, lihasydän sykki jo rinnassani. Oli verellä pesty olo! Oli tullut rauha, tuskan tilalle. Jos Sinulla, rakas ystävä, on syyttävä mieli, pyydä Jeesusta elämääsi. Hän antaa Sinulle lihasydämen kivisydämen tilalle! Se muutos on suuri, ja se saa kiittämään Pyhää Jumalaa, omaa Taivaallista Isää!
"Minä annan heille uuden sydämen ja heidän sisimpäänsä uuden hengen, minä otan heidän rinnastaan kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen." Hes.11.19.
Juha Vähäsarja jatkaa: "Kipeimpiä asioita Kristuksen seurakunnassa on ihmisten kovuus toisiaan kohtaan. Kun sekoitetaan ihmiset ja asiat keskenään, tehdään sivuasioista pelastuskysymyksiä.
Jumalan Pyhän Hengen työtä ei ole kova hurskaus, Jeesuksen nimen käyttö omissa valtapyyteissä, joustamattomuus, toisten tuomitseminen kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.
Jumalan Pyhän Hengen työnä kivisydän muuttuu ja sisimmässä alkaa saada sijaa uusi Henki. Puhän Hengen hedelmä on tunnistettava rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsensä hillintä. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. He tahtovat olla Hengen johdatettavina ja Henki johtaa kovuudesta rakkauteen."
Rakas Jumala, kiitos, että Sinä kutsut meidät Jeesuksen veripesuun! Kiitos, että Jeesuksen veri pesee sydämestä pois synnin! Kiitos, että Jeesuksen veri tuo rauhan ja vapauden sydämeen. Kiitos, että kaikki kivisydämeen kyllästyneet voivat saada lihasydämen Jeesukselta jo tänään! Tule, rakas Jeesus, avuksemme! Aamen.
Tänä aamuna, 3.12.1215, rakkaudella Mummi.

maanantai 2. marraskuuta 2015
Isä meidän, joka olet taivaassa.
Rakas Lähimmäiseni, "Marrakuussa musta maa, valkolunta vartoaa," kertoo vanha runo. Tänä vuonna saamme odottaa vielä lunta, sillä mittarissa komeilee 9,7 astetta. Eilen mitattiin Vaasassa päivän lämpöennätys yli 11 astetta lämmintä. Puetaan kuitenkin lämpimästi, sillä tuuli voi kääntyä yllättäin pohjoiseen. Pyydetään Isän läsnäoloa ja varjelusta tämän päivän matkaan!
Jumala ruokki omaa kansaansa manalla erämaassa. Meille tarjoilee Martti Luther mannaa, Jumala sanan siunausta, joka päivä. Minäkin haluan kirjata meille Martin mannaa maanantaina. Ole siunattu, rakas Lukijani!
Matt. 6:9
Isä meidän, joka olet taivaassa. Ei ole mitään nimeä nimien joukossa,
joka tekisi meidät soveliaammiksi Jumalaa kohtaan kuin Isä. Se on
ystävällinen, suloinen, syvä ja sydämellinen puhuttelu. Ei olisi yhtä
rakastettavaa ja lohdullista sanoa Herra, Jumala tai Tuomari. Sillä nimi
Isä on luonnostaan ihmiselle myötäsyntyinen ja suloinen. Siksi se myös
miellyttää Jumalaa kaikkein parhaiten ja liikuttaa häntä kaikkein eniten
kuulemaan meitä. Samalla me tuon nimen avulla tunnustaudumme Jumalan
lapsiksi. Näin me taas liikutamme mitä sisäisimmin Jumalaa, sillä isälle
ei ole suloisempaa ääntä kuin lapsen ääni. Sen lisäksi on avuksi, että
sanomme: Joka olet taivaassa.
Näiden sanojen avulla me osoitamme surkean hätämme ja kurjuutemme sekä
liikutamme toimeliaasti itseämme anomaan ja Jumalaa armahtamaan. Ken
alkaa rukoilla Isä meidän, joka olet taivaassa ja tekee tämän sydämen
pohjasta, hän tunnustaa, että hänellä on Isä ja että tämä Isä on
taivaassa. Hän ylentää sydämensä oikein Jumalan puoleen ja on mieleltään
sovelias rukoilemaan ja liikuttamaan Jumalan armoa.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)
Tänä aamuna, 2.12. 2015, rakkaudella Mummi.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015
Annetaanko me anteeksi?
Rakas Lähimmäiseni, tänään on anteeksiantamisen sunnuntai. Isä armahtaa meidät Jeesuksen ristintyön tähden. Meidänkin on anteeksiannettava niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet! Sitten vasta sydän saa levon!
Sanan aika: "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinnen Isämme teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne." Matt.6: 14-15.
Valmistauduimme erään ystävän kanssa yhteiseen rukoukseen. Ystävä kertoi, kuinka naapuri oli häntä loukannut. Ehdotin, että jätämme asian Herralle, niin voit antaa hänelle anteeksi ja saat rauhan. Ystävä sanoi, että kyllä hän voi sen antaa anteeksi, mutta koskaan ei sitä unohda!
Mietitäänpä, mitä meille tapahtuu, jos emme unohda toisen pahaa tekoa. Se jää kytemään mieleen. Se putkahtaa esiin tuon tuostakin. Kauna ja katkeruus hallitsee mieltä. Sydän ei ole vapaa! Jeesus sanoo meille: "Vapauteen minä sinut vapautan!" Kun Hän antaa anteeksi, hän upottaa rikkomuksemme unohduksen mereen. Se rikkomus on anteeksi annettu ja unohdettu! Rukoillaan, että mekin voimme antaa anteeksi niinkuin Jeesus antaa anteeksi.
Rukoillaan Isä-meidän rukous: "Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja annna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi anamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.
Jumalanpalveluksessa saamme synninpäästön ja ehtoollisella Jeesuksen veri pesee sydämemme puhtaaksi ja vapaaksi. Mennään kaikki seurakuntaan tätä armoa omistamaan!
Kehottaa tänä aamuna, 1.11.2015, rakkaudella Mummi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)