torstai 10. helmikuuta 2011

"Uudeksi minä teen kaiken"

Rakas Lähimmäiseni, sydän on kiitosta täynnä. Rakkaan mieheni kivut ja tuskat ovat poissa, hänen henkensä on palannut Isän luo, Jeesus on hänet sinne kantanut. Luen Ilmestyskirjan luvusta 21: ”ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt” Ja valtaistuimella istuva sanoi: ”Katso uudeksi minä teen kaikki”. Ja hän sanoi: ”Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet”. Ja hän sanoi minulle: ”Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen hänen Jumalansa ja hän on oleva minun poikani.”

Jeesus sanoo Sinulle ja minulle, jotka vielä elämme ja olemme Jeesuksen Herraksemme ottaneet: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää, ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” Matt. 28. 18-20. Rukous on meidän lähetystyömme, siunaava Jumalan lahja!

”On Jeesus nimi ihanin sielulle uskovalle. Se lohdun antaa vaivoihin, tuo rauhan ristin alle. SE rohkaisee ja puhdistaa ja hoitaa aärkyneitä. Se uupuneita vahvistaa ja ruokkii nääntyneitä. Se nimi kallioni on ja linna luja Herran. Sen rikkaus on loputon, muu kaikki viedään kerran. Oi Jeesus, veli, ystävä ja paimen, kuninkaani ja tieni koko elämä, sua kiitän auttajaani”. Virsi 42

Tänä aamuna, 10.2.2011, rakkaudella Mummi

4 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Näin ihanasta Jumala meitä lohduttaa!

Sinä olet ottanut Jeesuksen käskyn vastaan,

Herran pikkupiikana olen ollut ja haluan olla vieläkin viemässä tätä evankeliumia eteenpäin.
Lähetämme täällä Boråsissa "Evankeliumin ääni" nimistä ohjelmaa radiossa. Nyt se kuuluu myös netissä.
Olemme lähettäneet sitä jo 30 vuotta. Vapaehtoistyönä.
Se tulee joka sunnuntai.ensin RKK ja sitten Evankeliumin ääni alkaen klo 9 ruotsin aikaa , suomen aikaa 10.
Osite on. borasnarradio.se
Siunaus terveisin Sylvi

mummi kirjoitti...

Rakas Sylvi aamulla Herra muistutti, että Teuvolla on kaikki hyvin. Tuli ihana ilo siitä, että Teuvoni on Jumalan luona. Mekin olemme rukoillet jo 14 vuotta joka tiistai klo 12 Vaasan Kirkossa. Rukoilijoita on 20-40 paikalla. Jumala on siunannut meitä ja antanut rukousvastauksia. Koko uskossaoloaikani rukous on ollut kantava voima elämässäni. Iloitnaan, että saamme olla Herraa lähellä! Mummi

Anonyymi kirjoitti...

Ihana Airi,

ihailen sinua, vahvaa uskoasi ja luottamustasi Jumalaan. Ole siunattu!

Paula

mummi kirjoitti...

Kiitos sanoistasi Paula! Kovin on häilyvä uskoni. Tiedän, että Jumala kantaa, mutta tunne ja suru vie hetkessä montun pohjalle. Tiedän, että on jälleennäkemisen toivo, mutta nyt Teuvo on totaalisesti poissa, on kyyneleet! Olen heikko ihminen. Mummi