Rakas lähimmäiseni, herään kello puoli neljä nukuttuani hyvin ohuen laakanani alla. Ulkona on 15 astetta lämmintä ja taivas on pilviharson peitossa. Kiitän Jumalaa siitä, että helle on väistynyt!
Eilen illalla naapurini Kotiliesi ilmestyi eteeni. Silmiini osui Tuula – Liina Variksen kolumni, jossa oli iso väliotsikko: ”Pitkä ikä on hieno juttu, mutta vanhuus on kamalaa.” Minun, vanhuuteen havahtuneen, uteliaisuus heräsi: Miksi vanhuus on kamalaa?
Kersti Bergroth tuo ajatuksen, että vanhuus kielletään. Vanhaa ihmistä ei ole, hän kuvittelee olevansa valepukuinen kolmetoistavuotias. Kirjoittajan mielestä vapauttava nauru auttaa vanhuuden tuomien arjen ongelmien yli pääsemisessä. Hän paheksuu sitä, että vanhuudesta puhutaan raa`asti, suorastaan masentavasti.
Meidän, tätä seesteistä ikää elävien, pitäisi kirjoittaa ja puhua elämästämme enemmän, että oikea kuva kultaisen iän rikkaudesta ja arvokkuudesta tulisi näkyviin. Onhan totta, että askel on hidastunut. Useimmiten elämme nyt tätä hetkeä, johon koko elämämme olemme pyrkineet. Se on Jeesuksenkin opetus, että eläisimme tässä hetkessä, niin voimme nähdä elämän koko rikkauden. Elämä on opettanut, että kaikkia kiviä ei kannata kääntää. On opittu kiiruhtamaan hitaasti ja katselemaan ympärilleen. On aikaa toiselle ihmiselle ja yhteisille harrastuksille. On aikaa ajatuksille. On aikaa rukoilla lasten, nuorten ja vielä työssä olevien, kiireisten ihmisten, puolesta.On aikaa auttaa lähimmäistä ja kuunnella häntä. On aikaa rukoilla koko maailman ihmisten puolesta ja maamme puolesta.
Me, ikävästä ja vanhuuden tuomasta yksinäisyydestä kärsivät, tiedämme, että Jumalalle olemme rakkaita ja kalliita. Me voimme lukea Sanaa ja tulla siunatuiksi Isän sanoista: ”Herra, Jumalasi on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee ja riemuitsee sinusta.” Sef.3:17.
Tänä aamuna, 31.7.2010, rakkaudella Mummi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti