maanantai 5. tammikuuta 2015

Mannaa

Rakas Lähimmäiseni, Tämän talven sää on vaihdellut ihmeellisesti; jos eilen satoi vettä, tänään varmasti pakasti. Pihatiemme oli kuin kerroskakku, en koskenutkaan siihen, kun flunssa piti sisällä. Kutsuin Lumimiehen, hän hoiti tien turvalliseksi. Kiitos ammattimiehelle! Sain myös käydä "kaksoissiskoni " Pirkko- Liisan 81-vuotis synttäreillä. Pirteä sankari iloitsi yhteydestä kukkiensa keskellä! Olen löytänyt Lutherilta kultajyviä, nautitaan mannaa: ja muistetaan Saaraa, joka leikataan tänään!

Joh. 7:38
Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niin kuin Raamattu sanoo,
juokseva elämän veden virrat. Herra Kristus ei tahdo vain virvoittaa
sitä, joka tulee hänen luokseen, sammuttamalla hänen janonsa. Kristus
tahtoo tehdä hänestä myös kumpuavan lähteen antamalla hänelle Pyhän
Hengen lahjoineen, niin että hän voisi toisiakin virvoittaa. Samoin kuin
Kristus on auttanut häntä, hänkin lohduttaa, vahvistaa ja palvelee
muita.

Herra Kristus voi tehdä luokseen tulevasta toisenlaisen kuin laki voi.
Hurskas kristitty lohduttaa jokaista synneissä olevaa sillä, että
Kristus poistaa synnit. Yksi ainoa Raamatun lause puhaltaa ne pois,
olkoot ne kuinka suuret hyvänsä. Kuolemankin lähestyessä hän voi
lohduttaa heitä, niin etteivät sitä pelästy. Miten? Elämän vedellä eli
evankeliumilla.

Kaikki tapahtuu aivan yksinkertaisesti. Sinun on vain kuultava, luettava
tai saarnattava evankeliumia. Kuullaan vain äänen kajahdus, on vain
vähäisiä kirjaimia kirjassa ja mietitään sitä sydämessä. Tällä sanalla
on kuitenkin salainen suuri voima huuhtoa sydämestä kaikki se, mikä on
perkeleestä.

Niiden osaksi, jotka tulevat Kristuksen luo, tulee se kunnia, että he
voivat saada aikaan näin suuria.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 5.1.2015, rakkaudella Mummi


1 kommentti:

sylvi kirjoitti...

hyvää ja siunattua Loppiaista sinulle mummi♥