sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Sunnuntai 18.1.2015.

Rakas Lähimmäiseni, nyt on varmaan tullut se hetki, että mummin on lopetettava tämä blogin kirjoittaminen. Keskiyöllä, yskän uuvuttamana kirjoitin Sinulle, Rakas Lähimmäiseni maanantain tekstin. Annatko sen minulle anteeksi?

Sunnuntain 18.1..2015, Kristittyjen ykseyden rukouspäivän aihe on:  "Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa". Evankeliumiteksti: Luukas 4: 16-21. "Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja hän meni sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan. Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna: "Herran henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapausta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta." Ja  käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagoogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt. Niin hän rupesi puhumaan heille: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvienne kuullen."

Kuuntelin juuri jumalanpalveluksen radiosta. Saarnaaja sanoi, että Jeesuksen ilosanoman pitäisi sytyttää meidät kaikki pyhään innostukseen, niin, että ympärillä elävät meitä seuraisivat sanankuuloon. Näinhän ilosanoma saa siivet ja monet tulevat siunatuiksi! Herra, anna Sinä meille oikea tapa kertoa Jeesuksesta, ettemme karkoita lähellämme eläviä! Ole läsnä ja siunaa! Aamen.

Tänä aamuna, 18.1. 2015, rakkaudella Mummi

5 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Kirjoituksesi alkuosa sattui silmiini Kirsti`s world blogin sivulta. Tulin katsomaan miten se jatkuu.
Ei tuo ole vakava virhe meille lukijoille! Älä soimaa itseäsi! Minulle vastaavaa tapahtuu keskellä kirkasta päivää ja ilman sairauden tuomaa väsymystä!
Kiitos kaikista kirjoituksistasi! Toivon sydämestäni että jatkat blogisi pitämistä!
Siunauksen toivotuksin Kirsti2

mummi kirjoitti...

Kiitos rakas Kirsti2, päätin, että jos kukaan ei anna anteeksi, lopetan tämän kirjoittamiseni,huomatessani, etten ole enää aina hereillä. Sinä armahdit! Olisi tullut ikävä Teitä. Muistakaa huomauttaa lopettamisesta sitten kun johdan teitä harhaan! Teidän puolestanne rukoileva ja kaikkia lukijoitani kunnioittava Mummi

Nimetön kirjoitti...

Kenen blogia me sitten luettaisiin,jos Sinä lopettaisit.
Voimia Sinulle jatkaa avartavan blogisi kirjoittamiseen.
Terveisin:
Junaystäväsi

mummi kirjoitti...

Rakas Junaystäväni, ilo tuli sydämeeni tuosta lausumastasi. nyt jaksan taas terästää vanhoja aivojani! Kiitos! Mummi

Metsäntyttö kirjoitti...

Enpä ollut tuota virhettä edes huomannut silloin kun tuon tekstin luin. Sitä on huomio siinä varsinaisessa tekstissä kuitenkin. On hienoa kun on tämmöinen blogi, josta voi heti aamulla lukea jotain hyvää.