torstai 15. heinäkuuta 2010

Jeesus huutaa sanomansa

Rakas Lähimmäiseni, kun luin eilen, illan viiletessä, rapulla Johanneksen evankeliumia, löysin toisenkin kohdan, jossa Jeesus oikein huusi kuulijoilleen tärkeän sanomaansa. Hän huomasi, kuinka monet eivät kuunnelleet ja heidän ajatuksensa olivat muissa asioissa, sen tähden Hän huusi sanottavansa. Minäkin haluaisin huutaa sen, että Sinä, joka et vielä tunne Jeesusta, kuulisit Hänen tärkeän asiansa. Kuuntele, sillä Sinulle ja minulle Jeesus puhuu tässä elämästä ja kuolemasta:

”Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt. Ja joka näkee minut, näkee hänet, joka on minut lähettänyt. Minä olen tullut valkeudeksi maailman, ettei yksikään joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. Ja jos joku kuulee minun sanani, eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman. Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä. Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman. Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sen tähden minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut.” Joh. 12: 44 -50.

Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan meidät ja kirkastamaan meille Taivaallisen Isänsä. Ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan Jeesus lunasti meidät Isän lapsiksi ja iankaikkisen elämän perillisiksi. Jokaisella Jeesuksen seuraajalla on ainakin yksi armolahja, iankaikkinen elämä! Se on meidän perintömme Isän lapsina. Se on meidän tulevaisuutemme ja toivomme. Jumala pitää huolen siitä, että Sanan lupaus täyttyy, kun täältä lähdemme. Siitä on pienoisevankeliumi meille todistuksena. Joh 3:16: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Rukoillaan, että kaikki rakkaamme ja lähimmäisemme ottavat Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen ja perivät siten iankaikkisen elämän! Jeesus, huuda jokaisen ihmisen korvaan pelastussanomasi! Amen

Tänä aamuna, 15.7. 2010, rakkaudella Mummi

4 kommenttia:

Aamurusko kirjoitti...

Shalom!
Kuinka tärkeää on tuo, että koko perhekunta pelastuisi.. Olenkin aloittanut puoli paaston ja jatkan rukousta niinkauan, että mieheni tulee uskoon..Meillä on erään sisaren kanssa "sopimusrukous"
Miestemme puolesta.. Herra vastaan aivan varmasti tavallaan ja ajallaan.

Siunattua tätäpäivää ((( Rusko)))

mummi kirjoitti...

Rakas Aamurusko, yhdyn rukoukseesi miehesi uskoontulosta. uskotaan, että Herra vastaa pian. Minä sain rukoilla 21 vuotta ja se kannatti! Mummi

Kirsti kirjoitti...

Rauhaa mummi!
Meillä yksi tytöistä ei vielä tunne Jeesusta.
Jumala on luvannut sanassaan koko perhekunnan pelastuvan.
Minä ihmettelen,kuinka minä ensimmäisenä tulin uskoon suvuistamme,samaan aikaan poika tahtoi pelastua 12-vuotiaana,
täytyimme Pyhällä Hengellä viikko uskoontulon jälkeen ja kastettiin kuukauden päästä,yhdessä.
Ajattelin,kun olin niin avuton ja arka,kai siksi Jumala pelasti rukoilemaan.
Äitini pelastui kolmen kuukauden päästä ja nuoremmat tytöt samana syksynä,kun mieheni pari kuukautta heidän jälkeensä.
Minä odotin mieheni pelastumista 11-vuotta,mutta hän pelastui,kiitos Jumalalle.Vanhin tytöistämme tuli uskoon viime syksynä, ja on kohta lukenut kaikki meidän kirjavarastomme.
Hyvät raamatunkohdat,Jeesus huusi,niin tärkeä oli Hänen asiansa.
Johanneksen evankeliumi on minusta aivan ihana.
Siunattua loppuiltaa rakas mummi ystävä!

mummi kirjoitti...

Rakas Kirsti, ystävä, hienoa, kun kerroit sukusi tarinan. Näin Herra on uskollinen, Hän tekee sen, minkä lupaa: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, samoin perhekuntasi." Kiitos Jumalalle! Mummi