Rakas Lähimmäiseni, ilotsen siitä, että nyt on tullut normaali kesä. Kesätaivaalla on puotapilviä, jotka peittävät auringon kuuman helotuksen tuon tuostakin. Raikas tuulenvire vilvoittaa ohikulkiessaan ihoa ja välillä sataa ripsautta, että pöly pysyy maassa. Tämä on juhlaa mummille tuon tainnuttavan helteen jälkeen. Kiitos Jumalalle normaalista kesästä!
Olen saanut elää vanhoissa muistoissa muutaman päivän, sillä kanssani on ollut nuorimman veljeni vaimo. Me olemme ainoat elossa olevat siitä sukupolvesta, joka eli kanssani kotitalostamme 1900-luvulla. On ollut hyvä muistella ja maistella sukupolvien ihmettä.
On luonnon laki ja Jumalan järjestys se, että ihminen syntyy, varttuu ja perustaa perheen, josta nousee uusi sukupolvi kantamaan vastuuta oman aikansa ja heidän lapsensa jatkavat taas eteenpäin omien tapojensa mukaan. Suuri on ollut muutos meidän nuoruudestamme tähän päivään ja muutosbuumi tuntuu yhä kiihtyvän. "Kehitys kehittyy", sanovat ihmiset, jotka sen ovat kokeneet. Kunpa muistaisimme, että ihmismieli on aina sellainen miksi Jumala on sen luonut. Ihminen kaipaa rakkautta, läheisyyttä ja turvallisuutta. Hän kaipaa tavallista hiljaista elämää omassa kodissaan työn vastapainoksi. Liian kiireinen vauhti voi karsia nämä perustarpeet.
Rakas Jumala, auta meitä ymmärtämään, että me tarvitsemme Sinun rakkauttasi, että voisimme rakastaa toisiamme. Anna meille kyky rakastaa lapsiamme ja nuoriamme, että hekin sitä rakkautta jatkaisivat eteenpäin. Sinä olet meidän Isämme ja turvamme! Anna meille se ymmärrys, että autamme avun tarpeessa olevia lähimmäisiämme, ettei kukaan putoaisi kyydistä. Aamen.
Tänä aamuna, 16.7.2011, rakkaudella Mummi
lauantai 16. heinäkuuta 2011
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Kaste ja ehtoollinen, Jumalan armonvälineet
Rakas Lähimmäiseni, viime sunnuntaina olin nuoren ystäväni rippijuhlassa. Oli ilo nähdä valkopukuisten nuorten suuri hetki, kun he polvistuivat alttarille ottamaan vastaan Jumalan siunauksen. Pastori yhdessä kummien kanssa siunasi nuoren ja hetkeä myöhemmin hän sai ensi kertaa itsenäisesti osallistua ehtoolliseen, armoateriaan, jossa hän sai nauttia Jeesuksen ruumiin ja veren. Siinä hän sai syntinä anteeksi ja sai elää todeksi Jeesuksen rakkauden. Jeesus antoi henkensä ja Hän nousi kuolleista tämän konfirmoitavan nuoren puolesta, että hän saa elää koko elämänsä Taivaallisen Isän lapsena ja armahdettuna ihmisenä. Jumala hänet siihen uskoon ja toivoon auttakoon! Oli ilo kuulla, että nuoret kokivat rippileirin hyvänä. Herra ohjatkoon heidät seurakuntaan!
Tänä kesänä olen ollut myös kastejuhlassa ottamassa vastaan kummin tehtävän. Pieni ihminen lepäsi isänsä sylissä, kun taivaallinen Isä otti hänet lapsekseen ja kutsui hänet nimeltä seurakuntaansa. Oli suurta tulla siunatuksi kummin tehtävään, liittyä yhdeksi jäseneksi tämän pienen ihmisen tukijoukkoon, joka rukoilee hänen puolestaan ja auttaa hänet löytämään Vapahtajansa. Herra tätä pientä kummilasta siunatkoon ja antakoon meille tukijoukoille kestävän rukouksen lahjan. Taivaallisen Isän hyvään hoitoon pienen Elisan jätämme ja rukoilemme vanhemmille voimia hoitaa pientä esikoistaan.
Rakas Jumala, kiitos siitä, että olet valmistanut meille pelastuksen Pojassasi Jeesuksessa Kristuksessa! Kiitos Jeesuksen armahtavasta rakkaudesta! Jeesus uhrasi itsensä ja armahtaa meidät katuvat syntiset ihmiset. Auta,Jeesus, meitä ymmärtämään, että Sinä olet meidän ainoa toivomme tässä murheen maailmassa. Kiitos Pyhän Hengen jokapäiväisestä läsnäolosta! Siunaa, Herra kaikkia kastettuja lapsia ja kofirmoituja nuoria! Aamen.
Tänä aamuna, 13.7.2011, rakkaudella Mummi

tiistai 12. heinäkuuta 2011
"Tee se kirja valmiiksi"
Rakas Lähimmäiseni, kun herään kello kaksi, on pimeä yö. Sadepilvet, jotka illalla lupasivat sadetta, ovat purjehtineet pois ja vieneet odottamani sateen toisille pihoille. Ilmassa on kuitenkin kosteutta kuumuuden tähden, lehtipuut hikoilevat.
Muistatko, rakas Lähimmäiseni, että kyselin joskus mieheni lähdettyä: ”Isä, mitä tekisin, kun olen orpo ja ikävöin miestäni kaiket yöt?” Hän vastasi minulle: ”Kirjoita isoja ja pieniä ihmeitä.” Selasin päiväkirjojani ja kirjoitin niitä Sinulle monina öinä. Aika meni paremmin, kun minulla oli tehtävä. Sitten, kun koneeni läksi huoltoon, unohdin ”ihmeet” kaapin hyllylle, enkä ole niitä sen jälkeen katsonutkaan, vaikka lupasin koota ne kirjaksi ja antaa tuoton Jumalan valtakunnan hyväksi.
Eräänä yönä, kun katselin ”Elämän virta” ohjelmaa, kuulin yhtäkkiä sanan, joka oli minulle: ”Sinä, joka olet saanut Jumalalta sanat siihen kirjaan ja olet jättänyt sen sivuun, ota kirja käteesi ja tee se valmiiksi. Sitä tarvitaan.” Kyselin Isältä, oliko tuo sana minulle, tarvitaanko rahaa Sinun valtakuntasi työhön?” Seuraavana päivänä tuli kaksi avustuspyyntöä. Tosi suuressa puutteessa eläviä lähimmäisperheitä on keskellämme. Rahaa tarvitaan! Nyt on aika ryhtyä työhön, kunhan helteet hellittävät. Herra anna minulle viisutta ja voimia tehdä se ihmekirja valmiiksi!
Rakas Taivaallinen Isä, opeta meitä kuulemaan kehotuksesi, ja toimimaan sen mukaan. Opeta meitä luottamaan lupaukseesi, että Sinä pidät meistä huolen. Kiitos siitä, että Sinä otat vastaan rakkaamme, jotka Jeesukseen turvaten odottavat kutsua Taivaan kotiin. Kiitos, että kuivaat kyyneleet, koska rakkaamme ovat tallella siellä ja kun kutsut meidät, saamme heidät tavata. Kiitos, Isä, Sinulle, tästä ihanasta lupauksestasi! Aamen.
Tänä aamuna, 12.7.2011, rakkaudella Mummi

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Ylistys Herralle, joka täyttää lupauksensa
Rakas Lähimmäiseni, olen saanut viettää rakkaitten kanssa heidän lomapäiviään. On valvottu myöhään ja nukuttu myöhään. On ollut hyvä loma minullakin! Eilen kävi ystäviä rääpiäisillä, syömässä kanssani jäljellejääneitä ruokia. Sain heiltä Psalmin 138
"Minä kiitän sinua kaikesta sydämestäni, veisaan sinun kiitostasi jumalien edessä. Minä rukoilen sinua kumartuneena sinun pyhään temppeliisi päin ja kiitän sinun nimeäsi sinun armosi ja totuutesi tähden; sillä sinä olet osoittanut, että sinun lupauksesi on suuri yli kaiken, mitä sinun nimesi ilmoittaa. Sinä päivänä, jona minä huusin sinua, sinä vastasit minulle; sinä rohkaisit minua: minun sieluni sai voiman. Herra, kaikki maan kuninkaat ylistävät sinua, kun kuulevat sinun suusi sanat. Ja he veisaavat Herran teistä, sillä suuri on Herran kunnia. Sillä Herra on korkea, mutta katsoo alhaiseen, ja hän tuntee ylpeän kaukaa."
Tämä Psalmin kohta toteutui elämässäni, kun minulla oli ahdistus mieheni kuoleman jälkeen. Sinä sanoit Herra: "Minä pidän sinusta huolen." Nyt on selvinnyt, että voi asua tässä entisessä kodissani ainakin tämän vuoden. Siitä kiitän Jumalaa joka päivä!
Rakas Jumala, opeta meitä luottamaan lupauksiisi ja kysymään apua Sinulta mahdollisuuksien Isältä. Opeta meitä myös ylistämään Sinun Pyhää nimeäsi. Aamen
Tänä aamuna, 6.7.2011, rakkaudella Mummi
Tämä teksti tallentuu vasta lauantaina 9.7., kun ammattimies tuli korjaamaan vian. Kiitos hänelle!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Sana kosketti
Rakas Lähimmäiseni, terveiset kotiseuroista! Oli iso ilo saada 28 ystävää kotiinsa sanan ääreen! Markus-pappi puhui meille Jumalan sota-asusta, jonka Jumala on antanut meille aseeksi pahan hyökkäyksiä vastaan: "Taistelu pahaa vastaan". Lopuksi: Vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin." Ef. 6:10-18.
Jeesus Kristus, Vapahtajamme, on jokaisen sotavarustuksen voima. Hänessä pysyen seisomme pystyssä. Syvällisesti perustellen opetti meitä tähän Markus-pappi. Kiitos hänelle ja kiitos jokaiselle tulijalle! Kiitos Markus, että toit perheesikin seuroihin!
Uuteen kotiin muuttava ystäväni kantoi ison laatikon sopimattomia vaatteitaan minulle ja kysyi, onko niille käyttöä? Kesäpihassamme ne olivat mielenkiintoisessa käytössä, kun ystävät valitsivat sieltä uusia kesäasuja itselleen. Herra hoiti meitä kaikessa. Kunnia Hänelle!
Tänä aamupäivänä, 3.7.2011, rakkaudella Mummi

lauantai 2. heinäkuuta 2011
Jumala antaa luovuuden
Rakas Lähimmäiseni, käteeni osui eilen Pia Perkiön kirja "Unohtumattomia". Aloin lukea sitä uudelleen ja ilostuin tästä Jumalan lahjasta, luovuudesta! Hän on jakanut jokaiselle lapselleen sirun siitä täydellisestä luomistyöstä, jolla Hän on tämän kauniin maailman luonut. Kiitetään siitä ja käytetään se Jumalan kunniaksi!
Pia on valinnut tähän Laula ihmisille" kirjaansa poikamme Jari Kekäleen laulun: " Laula ihmisille". Jari kertoo siinä laulun syntyvaiheista ja ajtuksistaan mm näin: " On ollut jännä nähdä, miten laulu on puhutellut myöhemmin yhä uusia nuoria sukupolvia ja ollut käsitykseni mukaan myös monien rippikoulujen konfirmaatiolauluna. Olen ajatellut, että nuoret varmaan ihastuvat laulun avaruuteen, siihen, miten se avaa maailmaa, johon he ovat juuri astumassa omine lahjoineen. Laulu on tietysti tärkeä myös minulle. Se on jonkinlainen manifesti kristityn taiteilijan, minun kohdallani kristityn lauluntekijän identiteetistä. Todellisuus ei jakaudu kahtia, alempiarvoiseen maalliseen ja ylempään hengelliseen. Todellisuus on kolmiyhteisen Jumalan luomistyö ja siten myös Jumalan kuvaksi luodun ihmisen alkuperäinen koti Jumalan yhteydessä. Pelastus ei ole pelastumista Jumalan luomasta todellisuudesta ylempään, hengelliseen todellisuuteen, vaan alas; tähän maailmaan lihaksi tulleen Jumalan Pojan veriarmon avaamaa paluuta Jumalan yhteyteen, juuri tässä luodussa todellisuudessa."
"Laula ihmisille ilosta, laula surusta, laula väreistä maailman. Laula ihmisille sanoista, laula teoista yhden ainoan Jumalan. Laula heille saduista, laula sodista, laula kivikaduista. Laula sydämestäsi kaikki se. Laula se niinkuin Herralle. Katso silmillä itkevän, katso nauravan, katso silmillä kuolevan. Katso silmillä syntisen, silmillä rakkauden, joka voittaa kaiken sen. Katso silmillä voittajan, silmillä sokean, silmillä väliinputoajan, ja maalaa sydämestäsi se. Maalaa se niinkuin Herralle. Kerro liikkeillä tanssijan: minä rakastan, minä välitän vieläkin. Kerro maailmassa näytelmän: minä ymmärrän, minä kutsun sielläkin. Puhu viivoilla taulussa, puhu ilmeillä, kuiskaa sanoilla laulussa. Tee sydämestäsi kaikki se. Tee se niinkuin Herralle."
Rakas jumala, opeta meitä kiittämään luovuudesta, jonka olet meille antanut. Opeta meitä käyttämään luovuuttamme Sinun kunniaksesi, luovuuden Isä! Kiitos kaikesta kauniista ja täydellisestä, minkä tänään avaat meille tässä kauniissa maailmassasi. Yhdistä meidät Pyhällä Hengelläsi. Aamen.
Tänä aamuna, 2.7.2011, rakkaudella Mummi

perjantai 1. heinäkuuta 2011
Jumala antaa kasvun
Rakas Lähimmäiseni, yllätyin aikatavalla eilen illalla. Keskustelin ystävän kanssa, jolle jaoin mukuloitani messuilta tultuani. Ystävä kertoi, että ne oudot porkkanat ovat työntäneet isoa lehteä. Minkähanlaisia niistä tulee? Minä valitin, että minun penkeissäni ne ovat kököttäneet pienen nystyrän kanssa, mutta kasvua ei ole.
En ole välittänyt koko porkkanoista, vaan olen antanut rikkaruohon rehottaa, että jotain edes kasvaisi. Menin kuitenkin illalla katsomaan porkkanoitani, ja mitä näinkään! Kummastakin oli kehkeytynyt parikymmensenttinen, lehtiään taivasta kohti kurkottava planttu, ihan minun huomaamattani ja lyhyessä ajassa! Se oli iloinen yllätys. Piti heti soittaa ilosanoma ystävälle.
Rikkaruohoja ovat kaikki penkkini täynnä. Aina, kun aion perata niitä, itikat iskevät kinttuihin ja pakenen pois. Antaa Luojan kasvun rehottaa! Jos porkkanoista nousee kukat, ne nousevat kyllä kaiken yläpuolelle iloksemme.
Huomenna tässä kodissani on kotiseurat. Ajattelin, että nyt on mainio tilaisuus kokoontua Jumalan sanan ääreen, kun on kesä ja helle ja vielä tämä vanha koti. Tervetuloa siis huomenna, lauantaina kello 14, ylistämään kaiken kasvun Jumalaa! Herra, yhdistä meidät kaikki Sinun Sanasi ääreen!
Tänä aamuna, 1.7.2011, rakkaudella Mummi

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)