torstai 15. tammikuuta 2015

Lohdutuksen Jumala

Rakas Lähimmäiseni, Isä on varjellut yön yli, kiitetään siitä! Muistathan, että kiitos on siunauksen siemen!
Pihapuput ovat löytäneet kauralyhteen, kun pakkanen on paennut pohjoiseen. Piha on täynnä pupunjälkiä. Kauranjyvät ovat tulleet tarpeeseen!

Ystäväni vihjaisi, että Lutherin manna on hyvä lohdutus sille, joka ei jaksa kiittää. Kirjaan sen Sinulle, ystäväni. Annathan anteeksi minulle, kun patistan Sinua kiittämään! Jumala hoitaa meitä kaikkia oman rakkautensa tähden. Kiitä, Sinä, vasta sitten, kun sydämesi yhtyy kiitokseen! Nautitaan mannaa:

Ps. 51:19
Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta
sydäntä et sinä, Jumala, hylkää. Daavid antaa tässä Jumalalle
lohdutuksesta rikkaan nimen, jonka vertaista tuskin Raamatusta löytyy.
Hän sanoo häntä Jumalaksi, joka hellii ja rakastaa särjettyjä sydämiä,
pitää niistä vaarin, armahtaa ja tahtoo auttaa niitä. Sanalla sanoen hän
on murheellisten ja kurjien Jumala.

Autuas se, jolla on sydämessään tällainen kuva Jumalasta! Jumalaa ei
voida käsittää hänen jumalallisessa majesteettisuudessaan eikä
voimassaan. Siksi Jumala ja hänen armollinen, isällinen tahtonsa
esitetään meille tässä ihanassa kuvassa. Hän ei ole Jumala, joka surmaa,
vaan tekee eläväksi, ei tuomitse, vaan pelastaa, ei vihaa eikä hylkää
murheellisia ja särjettyjä sydämiä, vaan rakastaa ja holhoaa niitä. Hän
on elämän, autuuden, rauhan, ilon ja lohdutuksen Jumala.

Profeetta lohduttaa siis kaikkia murheellisia sydämiä sanomalla, ettei
otollisempaa uhria voida Jumalalle antaa kuin murheellinen sydän, joka
tuskassaan kuitenkin uskoo, että Jumala Kristuksessa tahtoo osoittaa
hänelle armonsa. Pakottaaksensa meitä antamaan itselleen tämän uhrin hän
usein lähettää ruton, nälän, sodan ja muita sellaisia onnettomuuksia,
koska me herkemmin ja pikemmin onnettomuuden kuin onnen aikana etsimme
Jumalaa ja pyydämme häneltä apua.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 15.1.2015, rakkaudella Mummi


2 kommenttia:

Terttumarja kirjoitti...

Kiitokset taas kerran päivän tekstistä.
Sattuvat sanat tekstissä.

mummi kirjoitti...

Kiitos Rosina, Jumalan sana on sama eilen tänään ja 1500- luvulla, kun Luther sitä opetti. Sana sattuu tänäänkin! Mummi