tiistai 24. toukokuuta 2011

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

"Opetuslapsi, jota Jeesus rakasti"

Rakas Lähimmäiseni, herään uuteen aamuun virkeänä, nukuttuani kuusi tuntia ilman häiriöitä. Kiitän Jumalaa tästä lahjasta! Kevään allergiset kutinat ovat vieneet unet monena yönä. Joka aamu näkee uutta kasvua kukkapenkeissä. Ilo Jumalan luomisihmeistä on tulevien päiviemme suola!

Ilo Jumalan Sanan siunauksesta elämässäni, on värittänyt päiviäni tällä viikolla. Olin sunnuntaina Luther-messussa, jossa Markus – pappi esitteli Johanneksen meille, minulle uudella tavalla. Sain kirkastusvuorikokemuksen, josta olen kertonut jo parille ystävälle. Nyt kerron sen Sinullekin, Lähimmäiseni. Johanneksen evankeliumi on ollut minulle aina rakas. Siinä Johannes kertoo Jeesuksesta Hänen rakkaudestaan käsin. Hän kertomansa ilosanoma Jeesuksesta on itse koettua, Pyhän Hengen elävöittämää kerrontaa. Olen sitä aina ihaillut ja luen sitä mielelläni.

Viime sunnuntain evankeliumitekstissä Joh. 21. 1- 14, Johannes esittelee itsensä jakeessa 7 näin: ”Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: ”Se on Herra”. Kun olen aiemmin lukenut tämän tekstin, en ole tajunnut, että kertoja on Johannes, joka sanoo itsestään olevansa Jeesuksen rakastama opetuslapsi. Jeesus rakasti kaikkia opetuslapsia, mutta Johannes sanoi sen julki. Hän näki ehkä enemmän kuin muut opetuslapset, Hän tiesi Jeesuksen rakkauden olevan Jumalasta. Hän tiesi, että Jeesus antaa henkensä meidän edestämme.

Markus – pappi saarnassaan sanoi, että mekin, Jeesuksen opetuslapset saamme sisäistää tämän Johanneksen oivalluksen ja saamme esitellä itsemme näin: ”Minä olen Mummi, jota Jeesus rakastaa”. Se nostaa, usein maahan vajoavaa itsetuntoa, kun ihmiset eivät hyväksy, ja se muistuttaa, että on yksi rakkaus, joka kestää tänään, huomenna ja joka päivä. Se on Jeesuksen rakkaus Sinua ja minua kohtaan. Se on Jumalan lahja, ansaitsematon armo! Rakas Jeesus, kiitämme Sinua rakkaudestasi ja armostasi tänään ja joka päivä. Aamen

Tänä aamuna, 4.5.2011, rakkaudella Mummi

maanantai 2. toukokuuta 2011

Suurin ihme on pelastuksemme

Rakas Lähimmäiseni, ystäväni pyysi kertomaan Jumalan kunniaksi ison ihmeen, jonka Jumala teki hänelle noin viisi vuotta sitten. Olimme raamattupiirissä, kun hänelle tuli paha sappikivikohtaus. Hän oli kärsinyt kohtauksista jo jonkin aikaa. Keräännyimme kaikki hänen ympärilleen ja rukoilimme, että Jumala ottaisi kivun pois, että kaikki saisimme jatkaa Raamatun tutkimista.

Ihme tapahtui. kipu loppui kuin veitsellä leikaten. Kiitimme hyvää Jumalaa hänen ihmeellisestä voimastaan ja rukouksen kuulemisesta! Ystävä ei saanut sappikohtauksia tuon illan jälkeen. Kun hänelle tuli viiden vuoden jälkeen vaivaa, joka viittasi munuaisiin, hänelle tehtiin ultraäänitutkimus. Lääkäri tutki myös sappirakon ja totesi, että se on täynnä hiekkaa. Hän ihmetteli eikö ystävälläni ollut vaivaa sapesta. Hän kertoi viisi vuotta sitten olleen kipua, jonka Jumala otti pois. Lääkäri totesi, että sappi on leikattava ja leikkaus tehtiin jonkin ajan kuluttua.

Ystäväni on kertonut seurakunnassa, että Jumala otti häneltä sappikohtauksen pois, kun sitä rukoillen Häneltä pyysimme. Sinä ja minäkin voimme kertoa, mitä Jumalan lapsina olemme nähneet ja kuulleet. Joku kuulija voi saada uskon siihen, että Jumala kuulee rukoukset ja vastaa niihin. Hänkin alkaa kysellä rukouksessa apua vaivoihinsa Jumalalta, joka tietää tarpeemme ja voi meitä kaikessa auttaa. Häneltä voi rukoilla viisauttakin, niin Sana opettaa!

Meidän tulee kuitenkin muistaa, että nämä Jumalan antamat rukousvastaukset ovat vain Hänen rakkaudenosoituksiaan meitä kohtaan. Tärkein asia meidän elämässämme on se, että Jumala on pelastanut meidät Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kautta elämään yhteydessään Pyhän Hengen kanssa tässä maailmassa, ja että Jeesus on valmistanut meille ristinkuolemallaan iankaikkisen elämän tämän elämän jälkeen. Siitä saamme kiittää joka päivä hyvää Jumalaa!

Rakas Jumala, kiitos Sinulle pienistä ja isoista ihmeistä! Kiitos suurimmasta ihmeestä, jonka Jeesus on meille valmistanut, että saamme elää Sinun lapsinasi, Taivaallinen Isä! Amen

Tänä aamuna, 2.5.2010, rakkaudella Mummi

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Kristuksen rauha

Rakas Lähimmäiseni, liitän Sinulle Martti Lutherin hyvän opetuksen tälle aamulle. Rauha, jonka Jeesus tässä lupaa, on yksi suuri Jumalan salaisuus ja ihme. Se rauha on kaikkea ymmärrystä ylempi, sitä ei järki käsitä. Sen antaa Pyhä Henki sydämeen silloin, kun Jeesus asuu sydämessä ja meillä on rauha Jumalan kanssa. Rauhan Jeesus on valmistanut meille ristin työllään ja ylösnousemuksellaan.

Joh. 14:27
Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä
anna teille, niin kuin maailma antaa. Tämä on se oikea rauha. Se tyyntää
sydämen, ei silloin kun onnettomuutta ei ole, vaan keskellä
onnettomuutta, jolloin ulkonaisesti kaikki on rauhatonta.
Maailman ja Kristuksen rauhan välillä on ero. Maailman rauha on sitä,
että rauhattomuuden aiheuttava paha poistuu. Kristuksen rauha
sitä vastoin on sitä, että ulkonaisesti on jatkuvaa onnettomuutta, kuten
vihollisia, tautia, köyhyyttä, syntiä, kuolemaa ja perkele, sillä nämä
ovat aina lähellä saartaen joka taholta. Kuitenkin sisäisesti sydämessä
on lohdutus ja rauha. Sydän ei välitä onnettomuudesta, jopa se vain
yltyy rohkeammaksi ja iloisemmaksi kuin silloin, kun onnettomuutta ei
ole. Siksi sitä sanotaan rauhaksi, joka on ylempi kaikkea ymmärrystä.
Järki voi käsittää vain maailman rauhan. Se ei voi ymmärtää, että rauha
saattaisi olla siellä, missä paha on vielä jäljellä. Se ei tiedä kuinka
sydän rauhoitetaan, sillä se luulee, että rauhaa ei voi olla niin kauan
kuin paha on olemassa. Tosin Kristus tullessaan jättää jäljelle
ulkonaisen kurjuuden, mutta hän vahvistaa ihmisen ja tekee arasta
pelottoman ja levottomasta omastatunnosta turvallisen. Sellainen ihminen
on iloinen ja hyvässä turvassa siinä, missä koko maailma kauhistuu.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Jeesuksen rauha sydämessämme todistaa, että Jeesuksen armo on ylenpalttisena meidän elämässämme! Kiitetään siitä joka päivä hyvää Jumalaa! Toivotan Sinulle ja perheellesi iloista kevään juhlaa, Vappua!

Tänä aamuna, 30.4.2011, rakkaudella Mummi

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Jumala auttaa!

Rakas Lähimmäiseni, herään virkeänä uuteen aamuun. Kiitollisuus hyvää Jumalaa kohtaan puhkeaa ylistykseen. Miehelläni on kaikki hyvin, hän on terve, saan nähdä hänet, kun Isä kutsuu minut tästä elämästä!

Kun avaan ulko-oven, vastassani on raikas pakkasaamu. Sinivuokot ovat sulkeneet silmänsä ja lumikellot ovat lakanneet soittamasta. Pakkanen on ne pelästyttänyt. Alppiruusujen lehdet roikkuvat hiirennahkoina. Luonto elää, kasvit suojautuvat pakkaselta.

Tänä aamuna muistuu mieleeni päivä, jolloin Jumala hoiti mieheni jalat kuntoon lonkkaleikkauksen jälkeen. Toinen jalka oli 2 senttiä pitempi. Kävely oli vaikeaa, selkä kipeytyi, kenkään sovitettiin koroketta, mutta se oli hankala. Olin kuullut, että Jumala on kasvattanut jalkaa rukouksen jälkeen. Sanoin miehelleni: ”Panepa jalkasi tuohon rahille, niin kysytään Herralta, haluaako Hän auttaa Sinua.” Rukoilimme: Rakas Jumala, hoida Sinä nuo jalat kuntoon. Sinulla on valta ja voima!” Jotain tapahtui, sen tietää yksin Jumala. Mieheni meni lattialle pitkäkseen. Panimme kirjan jalkojen päälle. Kirja oli ihan suorassa, ihme oli tapahtunut! Kiitimme Hyvää Jumalaa, Hän toimii, kun Häntä avuksi huudamme! Sen jälkeen kävely oli niin vakaata, kuin vanhan miehen kävely voi olla, eikä selkä kipeytynyt. Kiitos Jumalalle!

Rakas, Kaikkivaltias Jumala, anna meidän nähdä pyhyytesi ja voimasi tänä päivänä, kun Sanaasi tutkimme ja käymme eteesi rukoukseen. Auta meitä, kun Sinulta apua pyydämme. Ole ylistetty ylösnoussut Vapahtajamme, ole ylistetty Pyhä Henki, Ole ylistetty, meitä äärettömästi rakastava, Pyhä Jumala! Aamen

Tänä aamuna, 27.4.2011, rakkaudella Mummi

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Martan ja Marian kodissa

Rakas Lähimmäiseni, kun heräsin toisen pääsiäispäivän aamuna, mielessäni oli Jeesuksen vierailu Martan ja Marian kodissa. Olinko nähnyt unta, vai muutenko edessäni oli tuo rakkaudellinen yhteys, joka vallitsi Jeesuksen kohdatessa rakkaat ystävänsä Martan, Marian ja Lasaruksen?

Huomasin, että minäkin sain kokea pääsiäisvierailullani Jeesuksen läsnäolon tuoksua. Ystävä lähti miehensä kanssa siskonsa perheeseen vierailulle. Sisarukset päättivät kutsua minutkin viettämään kanssaan pääsiäisjuhlaa. Iloitsin rakkaudellisesta ilmapiiristä kodikkaassa maalaistalossa, hyvistä aterioista ja Vapahtajamme ylösnousemuksen riemusta ja ehtoollisesta Varkauden kauniissa kirkossa. Iloitsin siitä, että Jeesus on antanut ystävilleni uskon, joka vaikuttaa rakkautena lähimmäiseen. Sain olla tuon rakkauden kohde. Kiitos Teille ikimuistoisesta lomasta, Annikki ja Seppo, Tuulikki ja Tapio!

Näinä päivinä mieheni kuoleman jälkeen olen iloinnut siitä, että meidän seurakunnasamme todella näkyy ja tuntuu rakkautena vaikuttava usko. Se on yksi Jeesuksen rakkauden vaikuttama ihme! Olen nähnyt, että surevasta huolehditaan. Olen nähnyt, että kärsivistä lähimmäisistä huolehditaan. Hengellisen musiikin toivekonsertti Radio Vaasassa tuotti taas sievoisen summan äkilliseen hätään joutuneille lähimmäisillemme. Kiitos Teille rakkaat ihmiset, jotka annatte omastanne!

Rakas Jumala, kiitos Jeesuksen ristintyöstä ja kuoleman voitosta, jotka saimme elää taas uudelleen! Kiitos, Jumala, seurakuntayhteydestä keskellämme, kiitos ystävistä, kiitos kaikista rakkaistamme! Kiitos kauniista keväisistä päivistä ja kukkasista, jotka nousevat mustasta maasta. Ole ylistetty maan ja taivaan Luoja! Aamen

Tänä aamuna, 26.4.2011, rakkaudella Mummi

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Pääsiäisen ihme

Rakas Lähimmäiseni, tulevina päivinä kirkoissamme saarnataan pääsiäisen ihmettä! Se on Kolmiyhteisen Jumalan rakkauden ja voiman näyttö meitä ihmisiä kohtaan. On hyvä, että kerran vuodessa saamme elää uudelleen Jeesuksen kärsimystien. Evankeliumi kertoo myös meidän ihmisten heikkoudesta. Saamme kuulla Pietarin pelosta, jolloin hän kieltää Mestarinsa. Saamme kuulla ahneesta Juudaksesta, joka myy Mestarinsa kolmestakymmenestä hopearahasta. Saamme kuulla pilkkaajista, jotka lisäsivät Jeesuksen taakkaa hänen kantaessaan ristiään ja muutamista uskollisista, jotka rohkenivat tulla ristin juurelle rukoilemaan.

Kaiken tämän Jeesus näki, kun Hän valmistautui rakkaudentyöhönsä, ristinkuolemaan, jonka Isä, Jumala, oli Hänen tehtäväkseen antanut. Jumala tiesi, että kansa vihaa Jeesusta niin paljon, että se toteuttaa tuon kauhean teon, viedä Jeesus ristinkuolemaan. Jumala tiesi, että Juudas ahneuksissaan kavaltaa Jeesuksen. Jumala tietää, kuinka Sinä ja minä käyttäydymme tämän elämän aikana. Hän on Kaikkitietävä, meitä äärettömästi rakastava Jumala! Poikansa Hän lähetti meille Pelastajaksi!

Jeesuksen rakkaus meitä kohtaan näkyy Hänen kärsimyksissään, rukoustaistelussa Getsemanessa, kärsimystiellä ylös Golgatalle ristiään kantaen, ja ristinkuolemassa. Tuskissaan Hän hikoili verta, Jeesus, ihminen ja Jumala! Hänen Pyhä verensä vuoti maahan ja Hän antoi ristillä henkensä meidän edestämme. Ristinkuolemallaan Hän lunasti meidät Jumalan lapsiksi. Hän antaa meille synnit anteeksi, ja me saamme elää Isän lapsina iankaikkisesti.

Jumalan ylösnousemusvoima herätti Jeesuksen kuolleista pääsiäisenä, suurena ilon juhlana. Jeesus voitti kuoleman! Hän sanoo meille tänäkin pääsiäisenä: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, se elää vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun ikinä kuole.”
Riemullista pääsiäistä Sinulle, Lähimmäiseni! toivoo mummi.

Tänä aamuna, 20.4.2011, rakkaudella Mummi