lauantai 5. tammikuuta 2013

Lähetysviesti.

Rakas Lähimmäiseni, kun luin Efesolaiskirjettä, löysin yhden ihanimmista toivotuksista, mitä olen Raamatusta löytänyt. Siinä Paavali pyytää ystäviään, etteivät  he huolehtisi ja hätäilisi hänen vuokseen, vaan keskittyisivät näkemään ja ymmärtämään sen aarteen, minkä me kaikki olemme Kristuksessa Jeesuksessa saaneet. Ef. 3: 14-21. Tämä on lähetysviesti meillekin tänä iltana! Otetaan se vastaan ja viedään eteenpäin!

"Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä Isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisen puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. Mutta hänelle joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Aamen."

Rakas Jumala, valaise meidän sydämemme silmät ymmärtämään Sinun rakkautesi ja Jeesuksen armotyön syvyys, korkeus, leveys ja pituus, jolla olet meitä kaikkia luotujasi siunannut. Anna meille Pyhän Hengen voima, että niin Sinun rakkaudestasi kertoisimme, että maailma uskoisi, että Sinä olet Jeesuksen meille lähettänyt! Aamen.

Tänä loppiaisen aattona, 5.1.2012, rakkaudella Mummi


Ei kommentteja: