maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kutsu Jumalan valtakuntaan.

Rakas Lähimäiseni, Markus Pöyryn saarna eilisessä messussa herätti paljon ajatuksia. Jaan niitä kanssasi. "Kutsu Jumalan valtakuntaan", päivän aihe, on elämän ja kuoleman kysymys meille jokaiselle. Saarnateksti, Luukas 9: 57-62: "Ja heidän tietä vaeltaessaan eräs mies sanoi hänelle: "Minä seuraan sinua, mihin ikinä menet". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi". Toiselle hän sanoi: "Seuraa minua". Mutta tämä sanoi: "Herra, salli minun ensin haudata isäni". Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa." Vielä eräs toinen sanoi: "Minä tahdon seurata sinua, Herra; mutta salli minun ensin käydä ottamassa jäähyväiset kotiväeltäni". Mutta Jeesus sanoi hänelle: Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taakseen,  ole sovelias Jumalan valtakuntaan".

Luukas 14: 33 Jeesus sanoo näin: "Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni." Kun Jeesus kutsuu ihmistä seuraajakseen, Hän haluaa, ettei mikään häiritse sitä kohtaamista. Siinä luodaan syvä jokapäiväinen ystävyyssuhde. Se on Isän kutsu luomalleen ainutkertaiselle ihmiselle, jota Jeesus rakasti kuolemaan asti. Siinä on kysymys elämästä Jumalan yhteydessä. Se yhteys ei ole tästä maailmasta. Me kaikki tiedämme, että yhteydet täällä ovat epävakaita, kun kaksi ihmistä ne solmii, mutta Jumala on uskollinen, Hän pitää sen minkä lupaa. Hän antaa rakkautensa seuraajansa sydämeen. Jeesus antaa seuraajalleen Pyhän Hengen opettajaksi ja yhteyden ylläpitäjäksi Isän ja lapsen välillä ja johdattamaan arjen askelissa. Jeesus yhdistää meidät Isään, elämän  antajaan. Hän haluaa, että tämä yhteys säilyy läpi elämän ja vaikuttaa kaikkeen hänen seuraajansa  elämässä, ihmissuhteisiin, työelämään ja kaikkiin valintoihin.. Jeesus haluaa kaikki seuraajansa todistajikseen, että kutsu Jumalan valtakuntaan olisi esillä joka päivä, koska aikaa on vähän, työmiehiä on vähän, mutta eloa on paljon. Kuuntele itse Markus Pöyryn saarna Luthersäätiön sivuilta!

Rakas Jumala, kiitos siitä, että Sinä olet lähettänyt Jeesuksen maailmaan, että me voimme olla Sinun lapsiasi. Kiitos, että olet  antanut meille perintöosan luonasi ja Pyhän Hengen johdattajaksi täällä. Ylistys Sinulle, Kolmiyhteinen Jumala!

Tänä aamuna, 18.6.2012, rakkaudella Mummi


4 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Kirjoitan,kun sydämeni on täynnä kiitosta!
Saimme kuudennen lapsenlapsen, tytön 17.6.
Hänen puolestaan rukoiltiin, kun ultraäänessä näkyi jotain epäselvää.
Kiitos Jeesukselle!! Hän on kantanut meidän kaikki sairautemme niin kuin syntimmekin.Kirsti2

mummi kirjoitti...

Rakas Kirsti2, iloitsen kanssasi uudesta lapsenlapsesta. Kiitos Jeesukselle. Iloa kesäänne! Mummi.

Milka kirjoitti...

Musta tuntuu, että mä tarvin rukouksia. Mulla on juuri se etsikkoaika, ja mä haluan Pyhän Hengen mun sydämeen. Mä oon rukoillut ja rukoilen edelleen, mutta jos voit niin rukoile säkin mun uskon puolesta. Kiitos, ja siunausta sinulle!

mummi kirjoitti...

Rakas Milka, ilotsen Sinun puolestasi, että olet kuullut Jumalan kutsun. Rukoilen Sinun puolestasi, ettei mikään häiritsisi Sinun ja Jeesuksen kohtaamista. Rukoilen, että voit murtua Jeesuksen edessä, ja jätät taakkasi ja syntisi Jeesukselle ja saat kaikki syntisi anteeksi ja tunnet rauhan, jonka Jeesus antaa. Raamattu on lääke koko Sinun ruumiillesi, se on elämän leipä, nauti sitä! Rakas, Milka, olet rukouksissani. Jos haluat keskustella osoite on airiinkeri@gmail.com. Mummi