maanantai 17. syyskuuta 2012

Jeesus armahtaa, armahda sinäkin!

Rakas Lähimmäiseni, mummin sydän on murheellinen siitä, että tässä maassa ei kunnioiteta enää mitään, eikä ketään. Maamme päämies Sauli Niinistö kutsui työryhmän miettimään, kuinka voitaisi auttaa syrjäytyneitä nuoria. En ole perehtynyt ehdotukseen, mutta kuulin ylen palautekeskustelun. Työryhmän ehdotusta aikuiset keskustelijat pitivät vitsinä ja nuorison edustajat näyttivät minkälaista maaperää he ovat. Heihin ei pysty minkäänlaiset ehdotukset. He ovat sitä mitä ovat! Vaikea on tilanne tässä monitoimiyhteiskunnassa!

Kuitenkin, juuri pienet ihmistä koskettavat löydöt ovat ne, jotka voivat pelastaa ihmisen epätoivosta. Työryhmä on varmasti oikeassa. Minulla on kokemusta. Kun olin paniikkihäiriötä sairastava  kotiäiti, enkä jaksanut juuri mitään, leivoin pullaa usein. Pullantuoksu kutsui poikamme kaveritkin keittömme pöydän ääreen ja sitten iltapäivän leikkeihin. Pulla oli yksi yhdistäjä!

Minut pelasti varmalta varhaiseläkkeeltä uskoontuloni. Kun Jeesus tuli, Hän armahti kaikesta syyllisyydestä ja Raamattu tiedotti sairaalle mielelleni, että minä kelpaan omana itsenäni. Kotona isä oli lyönyt minut alas: "Sinusta ei ole mihinkään." Sanon Sinulle, lapsena alaslyöty nuori, etsi ensin Jumalan valtakuntaa! Jeesus antaa Sinulle terveen itsetunnon ja rikkaan elämän!

Eilen sain olla Vaasan kirkossa opettajien kirkkopyhässä. Oma poikani puhui siellä rehtorina opettajille. "Pystyäkseen pitämään huolta nuorista ja lapsista, pitää opettajan ensin pitää huoli omasta jaksamisestaan. Laatuprojekteissamme olemme monta kertaa väitelleet siitä, onko "täydellinen" hyvän pahin vihollinen; usein on...jokaisella pitäisi olla oikeus antaa itselleen anteeksi se, että ei ole täydellinen ja uskoa siihen, että riittää, kunhan tekee sen mitä osaa ja jaksaa. Riittävän hyvää."

Rakas Jumala, auta Sinä Suomen nuoria. Kutsu heidät Jeesuksen armohoitoon ja anna heille kyky hyväksyä itsensä. Auta, että kilpailuyhteiskuntamme muuttuu hyväksymisyhteiskunnaksi. Aamen.

Tänä aamuna, 17.9.2012, rakkaudella Mummi



8 kommenttia:

Huopalintu kirjoitti...

Rukoilen lähipiirin nuorten puolesta, mutta erityisesti kummipoikani, joka on jo parikymppinen. Kummeja tarvitaan myös rippikoulun jälkeen.

Tekisi mieli haastaa kaikki uskovat rukoilemaan kaupunkinsa, katunsa, kylänsä, kerrostalonsa nuorten puolesta. Nuoria, varsinkin vieraita voi olla vaikea kohdata, mutta rukous vaikuttaa aina.

Siunausta sinulle Mummi :)

Runoystävä kirjoitti...

Kirjoitit, Mummi, taas asiaa. Kyllä se itsen hyväksyminen on todella vaikeaa. Ne vanhat lyömiset tunkee pintaan väkisin. Jumala on lunastanut meidät täydellisesti Jeesuksen sovitustyössä. Hän rakastaa meitä juuri tällaisina kuin olemme. Tehkäämme itse samoin. Sitten voimme rakastaa myös muita.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mummi taas kerran kauniista kirjoitukseta. Kuten kauan sitten jo kerroin että luen joka aamu tämän sinun blogisi. Se antaa minulle voimaa ja uskoa Jeesukseen. Itse sairastan paniikkihäiriötä ja tiedän mitä se on. Olen usein ahdistunut. Siihen pyydän herralta apua. Mutta Herra rakastaa meitä juuri tällaisina kun olemme kiitos siitä.

Anonyymi kirjoitti...

Kummi-mummi on ainakin aito taistelija ja rohkaisija! Kiitos oikeista sanoista, ja siitä, että olet!

mummi kirjoitti...

Rakas trina, Herra siunatkoon Sinua. Rukous on tehokas ase nuoren innokkaan uskovan elämässä. Käytä sitä, Herra toimii! Mummi

mummi kirjoitti...

Rakas Runoystävä, kiitos, että yhdyt näihin rukouksiin! Mummi

mummi kirjoitti...

Rakas Anonyymi, kuuntele Jeesuksen puhetta, niin Hän rakastaa Sinut terveeksi. Hyväksy itsesi ja elä omaa elämääsi Jeesuksen seurassa! Olet ihana! Mummi

mummi kirjoitti...

Kiitos rakas Anonyymi, että saamme olla toisillemme lähimmäisiä! Olet ihana nuori äiti ja ihana on Elisakin! Rakkaudella Mummi-kummi.