tiistai 4. syyskuuta 2012

Rukoillaan uskossa.

Rakas Lähimmäiseni, nukuttuani sikeästi kolme tuntia, herään kello kaksi yöllä. Mieleeni muistuu kaksi illalla näkemääni tv7:n ohjelmaa, joissa puhuttiin kuinka Jumala siunaa omiaan ja kuulee rukoukset. Tapani Suonto kertoi ihmeellisistä rukousvastauksista ja eestiläinen pappi todisti heille tapahtuneen samoin. Hän kertoi myös, että mitä ihminen pelkää, se hänelle tapahtuu. Jumalan rakkaudessa ei pelkoa ole. Minä olen muistuttanut Sinua usein siitä, että Raamattu sanoo, että sentähden meillä ei ole, kun me emme ano.

Galatalaiskirje 6:7 sanoo meille: "mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää." Jeesus sanoo Matt. 8:13 sadanpäämiehelle: "Mene. Niinkuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon." Ja palvelija parani sillä hetkellä. Matt. 9: 28-30 Jeesus kohtaa kaksi rukoilijaa: "ja kun Jeesus kulki siellä, seurasi häntä kaksi sokeaa huutaen ja sanoen: "Daavidin poika, armahda meitä". Ja hänen mentyään sokeat tulivat hänen tykönsä; ja Jeesus sanoi heille: "Uskotteko, että voin sen tehdä?" He sanoivat hänelle: "Uskomme, Herra". Silloin hän kosketti heidän silmiänsä ja sanoi: "Tapahtukoon teille uskonne mukaan". Ja heidän silmänsä aukenivat."

Jeesus on sama eilen tänään ja iankaikkisesti. Sama ylösnousemusvoima toimii, kun Sinä ja minä huudamme Jeesusta apuun omissa tarpeissamme, jos se on Jumalan tahto. Muistetaan, että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta! Hän vastaa, kun me anomme Jeesuksen nimessä uskoen. Kiitos, Sinulle, Kolmiyhteinen Jumala!

Tänä aamuna, 4.8.2012, rakkaudella Mummi

7 kommenttia:

Runoystävä kirjoitti...

Kiitos tämän aamun viestistäsi, Mummi! Totta joka sana. Kiitos, kun olet rukoillut lonkkani puolesta! Siinä ei tunnu nyt mitään kipuja.
Siunausta tähän päivääsi!

sylvi kirjoitti...

Uskotaan.
kiitos!
Hyvää päivänjatkoa sinulle

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos! Oli hyvä "eväs" ja muistutus
itselle. Murheet ja pelot meinaa hukuttaa nämä ihanat totuudet.
Näin on, usko ainoastaan, älä pelkää.
Siunausta ja kauniita syyspäiviä.:)

mummi kirjoitti...

Rakas Runoystävä, siinä tapahtui ihme, kun "kynnys" hävisi Jumalan voimasta ja samalla hävisi kipukin. Kiitetään! Mummi

mummi kirjoitti...

Rakas Sylvi, Herra sanoo: "Älä pelkää, usko ainoastaan!" Mummi

mummi kirjoitti...

Rakas Anonyymi, näin on. Herra sanoo:"Älä pelkää, usko ainoastaan!" Mummi

mummi kirjoitti...

Runsasta rukousiloa jokaiselle lukijalleni. Syysiltoina on aikaa rukoilla.Mummi