keskiviikko 28. elokuuta 2013

Ei murehdita!


Rakas Lähimmäiseni, liitän Sinulle vielä kuvan todellisesta elämästä. Paljon on karjan eteen tehtävä. On koottava iso vaja täyteen kuivikkeita (tässä kuva siitä työstä), on kerättävä lukemattomat paalit syötävää isolle karjalle. On valvottava, että synnytys sujuu hyvin. Vasikka syntyi sinä aikana, kun olin kylässä. On oltava terveydenhoitaja, että huomaa sairastavat yksilöt. Herra antakoon Teille voimia ja viisautta raskaassa, mutta antavassa työssänne, maaseudella asuvat Lähimmäisemme!

Sunnuntaina oli lähimmäisen päivä. Kun heräsin tänä aamuna kello viisi, mielessäni oli Paavalin sana: "Älkää mistään murehtiko!" Muistin, että tuo kehoitus on Filippiläiskirjeen neljännessä luvussa. Se on meille väsyville murehtijoille tärkeä kehoitus. Kaivoin sen esille Raamatusta ja luin koko luvun. Lue Sinäkin , Lähimmäiseni, jos Sinulla on aikaa. Kun luet, mitä Paavali siinä kertoo avun tarpeesta, saat ahaa-elämyksen, kuinka voimme auttaa lähimmäistä ja näemme miten tärkeätä avun tulo oikeaan aikaan on. Kiitollinen lähimmäinen, Paavali, toivottaa auttajilleen: "Herran Jeesuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa." Ja murehtiminen väsyttää meidät, käännetään murehtiminen luottamukseksi ja kiitokseksi. Isä auttaa, kun Häntä avuksi huudamme!

Lämmintä, Herran siunaamaa syyspäivää toivotan Sinulle, rakas Lähimmäiseni, asutpa maalla tai kaupungissa. Katsele ympärillesi ja kiitä Jumalaa kauniista luonnosta! kehottaa Mummi tänä aamuna, 28.8.2013.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Uskotko, rukoilin viisautta ja merkkiä kuvaan liittyvästä asiasta! Liian energisenä sitten tulin yöllä blogiisi ja tietenkin kirjoitat viljelystä. :)

Pyydetään rohkeutta ja viisautta vielä!

Rakkain ajatuksin, P