sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Uskonpuhdistuksen muistopäivä.

Rakas Lähimmäiseni, tämä sunnuntai on uskonpuhdistuksen muistopäivä. On oikein, että kiitämme uskonpuhdistajaamme Martti Lutheria, joka taisteli meille 1500- luvulla Wittenbergissä Raamatun julistaman elävän uskon Kolmiyhteiseen Jumalaan, ja uskonnon synnyttämät lieveilmiöt, anekaupat ym ihmiskeksinnöt lopetettiin. Tänään voimme pysyä oikeassa uskossa pitäytymällä Raamatun sanassa ja elämällä lähellä Jeesusta.

Martti Luther tarjoaa meille tänäänkin mannaa: Matt. 8:13

Niin kuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon. Tämä on hyvin
lohdullista niille, jotka tahtovat olla kristittyjä. Herrahan jättää
tässä kaiken aivan kokonaan riippumaan uskosta. Hän sanoo vain: Niin
kuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon.  On kuin hän sanoisi
sadanpäämiehelle: Ei ole kysymys vain tästä, sillä vaikka pyytäisit
enemmänkin kuin pyysit palvelijasi puolesta tai vaikka olisi paljon
suurempikin hätä käsillä, kun vain uskot, tapahtuu uskosi mukaan. Näin
Herra ylistää uskoa, joka saa aikaan sen, ettei hän tahdo mielellään
auttaa vain tässä tapauksessa, jota hän ei erityisen huomattavana
pitänyt, vaan tahtoo antaa paljon enemmän, jopa kaiken, mitä häneltä
vain rukoillaan. Käsitä nämä sanat siis yleisestikin opetukseksi
uskossa, jossa vahvistetaan tämä sana ja itsekullekin luvataan: Niin
kuin uskot, niin sinulle tapahtukoon. On kuin hän sanoisi: Minä opetan
sinua oikein tuntemaan minut ja ymmärtämään, että saat avun jos vain
uskot. Jumala on näet lahjoittanut evankeliuminsa kautta meille kaiken.
Siinä me näemme hänen kuvansa. Hän sanoo: Minun sydämeni ja tahtoni on
minun sanassani. Näet minut kasvoista kasvoihin juuri sanassani. Se
kuvastaa minua juuri sellaisena kuin olen. Vain tästä kuvasta näet minut
oikein. Et mistään muusta. (Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)Matt. 8:13  

Tämän sunnuntain aihe on "uskon perustus". Mennään jumalanpalvelukseen kuuntelemaan saarna ja kohtaamaan elävä Vapahtajamme, Jeesus, ehtoollisella! Tänään in myös " rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä". Herra siunatkoon Sinun lepopäiväsi!

Tänä päivänä, 25.10.2015, rakkaudella Mummi.




ti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)v

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paitsi tuo kolmiyhteinen ei liitty Jumalaan. Se on ihmisten keksintö myös.

mummi kirjoitti...

Rakas uncdeman, Sinä luet eri Raamattua kuin minä. Minun Raamatussani Jumalalla on kolme persoonaa, Isä , Poika ja Pyhä Henki.Heillä kaikilla on oma tehtävänsä Jumalan valtakunnassa ja meidän elämässämme. Minä en riitele näistä asioista! Jos olet kiinnostunut uskostani, kulje mukanani. Jos Sinulla on oma uskosi, pitäydy siihen, ole hyvä! Mummi