Rakas Lähimmäiseni, 1990-luvulla, eräänä valvottuna yönä, Herra alkoi puhua minulle. Kirjoitin sanat ylös. Kirjaan ne tähän, sillä uskon, että Sinäkin, Ystäväni, tulet niistä siunatuksi:
”Minä olen viinipuu ja te olette oksat. Niin kuin puu imee maasta ravinnon, niin sinä saat ravintosi minun kauttani, Viinipuun kautta. Sinulla ei ole juuria itsessäsi. Sinä saat ravintosi minulta, Herraltasi, siihen työhön, johon minä lähetän sinut valtakunnassani. Minun valtakuntani on niiden tykönä, jotka saavat voimansa minusta. Kallista korvasi minun puoleeni ja minun lasteni puoleen. Kuuntele, kuuntele. Lohduta minun lapsiani ja kerro heille rakkaudestani, Minä varustan sinut. Ole turvallisella mielellä, minä tunnen sinut, minä annan sinulle soveliaan tehtävän. Seuraa minua!”
Oli siunattu hetki kirjoittaa ylös näitä rohkaisun ja lohdutuksen sanoja. Herra antoi sydämeen riemun, saman riemun ja ilon kuin armon kokemisessa. Ymmärsin asian niin, että Jeesus armahti minut ja hyväksyi työkaverikseen nämä sanat antaessaan. Kiitos ja ylistys Isän rakkautta ja Jeesuksen hyväksyvää armoa kohtaan ei tahtonut loppua sinä yönä. Ota, Ystävä, nämä sanat ilolla vastaan omaan elämääsi. Herra on kanssasi.
Samana yönä sain sanan työyhteydestä. ”Minun Pyhä Henkeni yhdistää teidät. Minä olen rauhan ja rakkauden Henki, minä vaikutan sydämessä. Minun Henkeni asuu minun omieni sydämessä. Vaali Pyhää Henkeä sydämessäsi. Jätä yhteys minun huolekseni. Kuuntele minun ääntäni ja seuraa minua. Ystävyys on lahja minulta. Minun omani ovat sinun ystäviäsi, sinä tunnet heidät, kuuntele sydäntäsi. Kulje minun yhteydessäni!”
Kun avasin Raamatun nämä sanat kuultuani, avautui Fil. 2: 5-11. ”Olkoon teillä se mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristinkuolemaan asti.” Kiitos, Jeesus, rakkaudestasi, anna minulle nöyrä mieli!
Tänä aamuna, 13.11.2010, rakkaudella Mummi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Rakas Nikki Himawan, tervetuloa lukijakseni, kommentoi rohkeasti näitä viestejäni, että tulee uusia näkökulmia lukijoiden rikkaudeksi. Herra kanssasi, muistan Sinua rujouksessa.
Muistan Sinua rukouksessa, Nikki! lisää Mummi
Kiitos Herrallemme sinun uskollisuudestasi, antakoon Hän sinulle intoa ja voimia toimia edelleen Hänen tahtonsa mukaisesti!
Kiitos mummi.
Kiitos Sinulle, Anonyymi, kannustuksestasi! Se antaa voimia ja intoa, kun tietää, että joku lukee ja saa jotain evästä. Kiitos Teillekin uskolliset lukijat! Herra Teitä siunatkoon! Mummi
Lähetä kommentti