perjantai 5. marraskuuta 2010

Parannuksen teko

Rakas Lähimmäiseni, minulle avautuu Luukkaan evankeliumin viides luku. Leevi oli kutsunut suuren joukon atrialle. Siellä oli fariseuksia ja publkaaneja suuri joukko ja kaikilla oli niin mukavaa! Silloin he kyselivät Jeesukselta: ”Miksi te syötte ja juotte publikaanien ja syntisten kanssa? ”Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.”

Mitä on parannuksen teko? Olen kuullut parannuksenteon yhteydessä sellaisia sanoja kuin, herääminen, itseensä meneminen, kääntyminen, Jumalan etsiminen. Kun ihminen huomaa olevansa väärällä tiellä, silloin tapahtuu havahtuminen ja siitä voi seurata uusi elämä.

Kaikki muistamme tuhlaajapoikakertomuksen, jonka Jeesus on meille kertonut Luukkaan viidennessätoista luvussa. Tuhlaajapoika meni itseensä, kun huomasi elävänsä synnissä. Hän lähti Isän luo. Isä armahti hänet ja otti syliinsä ja iloitsi poikansa paluusta. Näin tekee meidän Taivaallinen Isämmekin. Hän antaa etsikkoaikoja, kaksi, kolme, hän kutsuu meitä lähelleen. Jeesus, joka on meidät kaikki ihmiset Isän lapseksi lunastanut Golgatan ristillä, armahtaa katuvan syntisen, ja antaa rauhan sydämeen. Kotiin palanneella lapsella alkaa suuri ilo tutkia, mitä kaikkea Isä on hänelle varannut ja mitä Isä häneltä odottaa. Raamattu, Jumalan sana, tulee tutuksi ja seurakunta rakkaaksi. Alkaa rukousyhteys Jumalan kanssa. Lapsi saa kasvaa Isän kasvojen edessä ja Jeesus itse ohjaa häntä uudella tiellä Pyhän Hengen kanssa. Huomaamme, että yksin emme pärjää. Itsekäs minä, vie meidät usein harhaan. On pysyttävä lähellä Jeesusta, että rauha Jumalan kanssa säilyy. Tämä yksinkertainen ilosanoma Jeesuksesta takaa meille tulevaisuuden ja toivon, sen vuoksi niin monet ovat Jeesuksen valinneet. Rukoillaan, rakkaat ystävät, että kaikki, jotka vielä epäröivät, löytäisivät oikean yhteyden Jumalaansa ja Luojaansa. Muistutetaan heille, että Jeesus on ovi Jumalan luo. Jeesusta saa huutaa avuksensa! Hän kuulee ja armahtaa.

Tänä aamuna, 5.11.2010, rakkaudella Mummi

2 kommenttia:

Terttumarja kirjoitti...

Missä kohtaa Raamatussa kerrotaan, että ihmisille annetaan niitä etsikkoaikoja kaksi tai kolme?
Muistatko?

mummi kirjoitti...

Rosina rakas, Job 33:29 kuuluu: "Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmestikin ihmiselle." Lue koko luku, siinä kerrotaan etsikko, itseensä meneminen ja armo. Kiitetään, Jeesuksen työ kulkee mukana koko ajan! Herra siunatkoon Sinua! Mummi