tiistai 20. maaliskuuta 2012

"Että he kaikki olisivat yhtä"


Rakas Lähimmäiseni, vapaakirkon evankelista, rakas kummitätini, sanoi minulle: "Ei ole muuta tärkeätä kuin Jeesus!" Tähän sanaan olen uskonut, mutta TV 7 katsellessa olen huomannut, että joillakin uskovilla toisen vakaumuksen kunnioittaminen on kateissa.

Kuuntelin kerran erään usein esiintyvän papin sananselitystä. Surukseni sain kuulla hänen tuomionsa: "Lapsikastella ei ole mitään merkitystä!" Kuinka romahti vasta uskoontulleen luterilaisen maailma? Mitä tunsi oman lapsikasteensa varassa ikänsä Herraansa palvellut ja Häneen luottanut mummi tai paappa? Minä suljin TV:n, enkä sen papin saarnoja enää kuuntele.

Rakkaat uskon sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa! Miellä on erilaisia painotuksia ja näkemyksiä. Me olemme Vapahtajamme kohdattuamme valinneet kotimme. Raamattu on meille kaikille sama ja seuraamme Jeesusta, Vapahtajaamme, Kolmiyhteisen Jumalan lahjaa meille langenneille luoduille. Elämme kaikki samassa veneessä, Jeesuksen armon varassa. Varotaan särkemästä toisiamme! Kunnioitetaan toistemme vakaumusta! ehdottaa Mummi Vaasasta.

Pyhä Jumala, rakas Taivaallinen Isä, Sinä tulet joka aamu avuksemme. Sinä otat syliisi ja kysyt, mitä asiaa Sinulla on tänään. Kiitos, että saan puhua Sinulle kaikki mieltä askarruttavat asiat. Kiitos Jeesus, että tänäänkin rukoilet, että me kaikki olisimme yhtä. Opeta meitä kunnioittamaan toistemme vakaumusta. Anna meidän kaikkien rinnakkain iloita Sinun armostasi ja rakkaudestasi, Armollinen Isä! Aamen.

Tänä aamuna, 20.3.2012, rakkaudella Mummi

6 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Mummi, Jumala tietää ja tuntee meidät.
Niin kävi minullekin kun sanottiin että vaikka olen uskossa vaeltanut koko elämän ja Jumalan johdatuksessa, niin sanottiin että minun lapsikasteeni ei ole oikea kasta.
Sanoin tälle uskovalle että en halua väitellä, mutta hän vain sitkeästi yritti painaa minut alas.
Yksi kaste riittää, siinä Jumala on ottanut meidät lapsiskseen.
Jos joku on toista mieltä niin pitäköön, mielipiteensä.

mummi kirjoitti...

Rakas Sylvi, me saamme pitää uskomme. Meille sanotaan sanssa: "yksi usko, yksi kaste"! Se riittää, se on Jumalan teko ei ihmisten. Mummi

Anonyymi kirjoitti...

Mummi, hyvin sanottu ja sehän on Raamatun punainen lanka koko ajan."Ei ole muuta tärkeätä kuin Jeesus!"

Mutta se sinunkin on kai todettava että Jeesus ei käske kastamaan lapsia, vaan että he saavat tulla Jeesuksen työ sellaisenaan. -
Eihän Suomessa enää tarvitsisi evankelioida jos tuo lapsikaste pelastaisi. Kaikki Pyhällä Hengellä täyttyneet tietävät Jumalan Hengen ilmoittamana että nyt vasta ovat Jumalan lapsia, ei silloin kun vanhemmat vievät vauvan kasteelle. Onhan se osoitus perheen uskosta että Jumala salatulla tavalla voi alkaa vaikuttaa, mutta ihmisen täytty KUULLA EVANKELIUMI vasta sitten voi tulla uskoon. Moni kirkonkävijä ei edes halua kuulla Jeesuksen voimasta Pyhässä Hengessä jonkun ihmisen kohdalla. Jotkut ovat päättäneet itse että kirkossa käynti ja papin ilmoitus riittää, mutta ei, Jumala ilmoittaa aina ihmiselle HENKILÖKOHTAISESTI ETTÄ hyväksytkö sinä tämän uuden elämän joka on JEESUKSESSA KRISTUKSESSA. Muunlaisesta pelastumisesta ei Raamattu eikä uudestisyntyneet puhu. Jos toisin olisi koko Suomen kansa olisi pelastettu. Mutta rukoillaan, rakkaudellisin ajatuksin, terv. tämä 18 vuotta uudestisyntyneenä lähes mummoiässä oleva Hgistä.


Room 8:16 Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.

kaisa jouppi kirjoitti...

Jeesus ei liioin kehota olemaan lapsia kastamatta.

Minulla on kastetodistus todistuksena, että minut on vauvelina kastettu :D

mummi kirjoitti...

Rakas Anonyymi, minäkin olen uudestisyntynyt Jeesuksen Kristuksen seuraaja, mutta minulle ja meille luterilaisille riittää yksi lapsena saatu kaste. Tiedän, että meillä on erilainen käsitys tästä asiasta, senvuoksi olisi parempi, ettei kasteesta puhuttaisi. En olisi siitä puhunut, jos en olisi kuullut tuota julmaa tuomiota TV 7:stä. Mummi

mummi kirjoitti...

Rakas Kaisa, Jeesuksen aikanakin kastettiin perheitä, lapsiakin. Heidätkin otettiin Jumalan perheväkeen kasteen kautta. Mummi