tiistai 11. kesäkuuta 2013

Armonaika.


Rakas Lähimmäiseni, herään kello neljä ja eteeni nousevat sairastavat läheiset ihmiset. Asetun Isän eteen rukouspaikalleni ilo sydämessä. Isä voi koskettaa ja parantaa, kun rukoilemme Jeesuksen nimessä. Tule Sinä, lukijani, yhteiseen rukoukseen kanssani.

Raamatusta minulle avautuu toisen Pietarinkirjeen kolmas luku, joka kertoo lopun ajoista. Lue se rukoillen kokonaan. Haluan ottaa siitä joitain jakeita tähän aamuviestiin. Pietari kirjoittaa rakkailleen jo toista kirjettä. Hän haluaa muistuttaa, että viimeisinä päivinä tulee pilkkaajia pilkkapuheineen. He haluavat vesittää apostolien kirjoitukset ja vaeltavat omien himojensa mukaan.

"Herra ei viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutanat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen." 9 jae. "Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, jossa vanhurskaus asuu. Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että että teidät  havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut." jakeet 13-15.

Isä, rakas, opeta meitä lukemaan ajan merkkejä luonnossa ja muistamaan, että Jeesus tulee pian. Opeta meitä muistamaan, että Jeesus on aarteeme! Hän pitää meidät Sanan äärellä ja Sinun lapsinasi, Isä, Pyhän Hengen kanssa. Aamen

Tänä aamuna, 11.6.2013, rakkaudella Mummi.

3 kommenttia:

Runoystävä kirjoitti...

Aamen.

pau kirjoitti...

Pitkästä aikaa poikkesin tänne; ei niin etteikö täällä olisi hyvää luettavaa, päinvastoin!
Oikein ja Sanan mukaisesti kirjoitat, rakas Mummi. Iloa jokaiseen kesäpäivääsi, ensi pyhänä varmaan tapaamme, yhteisen aterian merkeissä :)
Jumalan siunausta!

mummi kirjoitti...

Kiitos rakas Runoystävä ja harvinainen kävijä, rakas Paula-sisar! on ilo nähdä sunnuntaina. Jälkiruokaa rakkaudella rakaennan minä. Mummi