tiistai 28. syyskuuta 2010

Petos keskellämme

Rakas Lähimmäiseni, herään kello kolme virkeänä. Syksyinen pakkasaamu lepää vielä tummana täydessä unessa. Pohjoisen taivaalla revontulet liikkuvat kuin valonheittimet. Yksi Jumalan ihmeistä tämäkin, suuri ilo silmälle, joka sen tavoittaa. Kiitos, Isä, kun näytit sen minulle tänä aamuna!

Tapani Suonto puhuu tv 7: ssa petoksesta. Hiljennyn kuuntelemaan hänen hyvää puhettaan. Hän sanoo, että me ihmiset tulemme usein petetyiksi. Oma lihamme voi sen tehdä. Kiusaajan houkutukset ja kiusaukset tekevät sen usein, koska ovat purppuraan pukeutuneita. Petos vie meidät eroon Jumalasta. Suonto toisti tuon tutun lauseen, jonka Jeesus sanoi opetuslapsilleen Getsemanessa: ”Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen.” Kuitenkin Pietarin petti pelko, hän kielsi rakkaan Mestarinsa.

”Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, vaan kehottakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: ”tänä päivänä”, ettei kukaan teistä synnin pettämänä paatuisi; sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.” Hebr.3:12-14

Meillekin on tarpeen sana: Valvokaa ja rukoilkaa, että Pyhä Henki saa meitä ohjata, sillä petollinen sydämemmekin voi viedä meidät harhaan. Erityisesti Suonto varoitti lopun ajan vääristä profeetoista, jotka vääristävät Jumalan sanan. Jeesus on meidän Kalliomme. Hän armahtaa, jos horjahdamme. Pyhä Henki on Puolustajamme, kuunnellaan Hänen ääntänsä sisimmässämme. Taivaallinen Isä on kuulolla joka päivä ja Hän rakastaa meitä iankaikkisella rakkaudella Jeesuksen tähden. Meillä on vahva turva, rakas Lähimmäiseni, riiputaan siinä kiinni ja kiitetään kolmiyhteistä Jumalaa! Ja rukoillaan toistemme puolesta!

Tänä aamuna, 28.9.2010, rakkaudella Mummi

11 kommenttia:

pau kirjoitti...

Huomenta, vaikka Sinulle onkin jo päivä pitkällä :)
Itsekin tykkään kovasti Suonton opetuksista. Nyt on vaan rytmi ollut sellainen, etten ole saanut kuunnelluksi. Voisihan niitä netistäkin kuunnella jälkeen päin.
Iloa ja valoa päivääsi. Harmi, kun en huomannut tähyillä taivaalle, kun kävin katsomassa kuistilla mittaria kolmen maissa!
Siunauksin!

Annanna kirjoitti...

Älä ihmeessä lopeta tätä blogia,tää on niin sulonen ja ihanasti kerrottu Jeesuksesta,miusta ainakin tätä on kiva lukee,ja varsinki millon tarttee kuulla Jumalan sanaa:)

Miusta Tapani Suonto on juuri yks niitä miun lempparipuhujia tv7:lla,harmi ku ei täs koneessa äänet toimi niei pysty kuunteleen suomalaisia opetuksia:( toivottavasti neki sais tässä joku pv kuntoon.

Tuosta petoksesta,miulla on elämäni aikana luottamus ihmisiin menny totaalisesti,ei tässä nyky-yhteiskunnassa (ainakaan tääl suomessa) tunnu olevan sellasia ihmisiä jotka oikeesti välittää ja joilla sydän paikallaan. Todella harvassa sellaset ihmiset. Kyllä monesti tuntuu ett tekis mieli uskovaisia tukistaa ku niin sisäänpäinkääntynyttä touhua,jotta tekis mieli niille mennä sanoon jotta missä se Jumala oikeen on,Jumala rakastaa ja hyväksyy kaikki ihmiset,mutta monet uskovaiset tuntuu kattovan vaan omaan napaansa.

Ja monet ihmiset käyttää vaan hyväkseen toisten hyvyyttä.

Mutta Jeesuksessa on toivo ja tulevaisuus ja rakkaus onneks:)

Ja tuntuu ihmisiä eniten kiinnostavan nuo krääsä- ja lumppublogit (eli sistustus- ja muotiblogit),ihmiset haluu heittää raskaan työpv:n taikka koulupv:n jälkeen aivot narikkaan ja hakevan rentoutumista sitten sitä kautta:P tai sitten muunlaisista blogeista,monestikkaan syvälliset ja asialliset ei niinkään jaksa innostaa ihmisiä,mutta toki poikkeuksia on.Tää nyky-yhteiskunta on nii materialistista,jotta huhhuh.

Mutta,vaikeudet kasvattaa ja vahvistaa,kiitos Herralle siitä!:)pysytään myö Jeesuksessa ja mennään JeESUksessa eteenpäin!!:)

Kirsti kirjoitti...

Hi Mummi,toivon ettet lopettaisi blogiasi,tämä on niin ihana paikka käydä kuin levähtämässä sanan ääressä!

Minulle tulee ikävä sinua ja blogiasi.
Jospa niitä lukijoita tulee lisää.

Pidän myös Suonnon opetuksista.

Valvotaan ja rukoillaan,että Pyhä Henki saa meitä ohjata.
Kiitetään kolmiyhteistä Jumalaa ja rukoillaan toistemme puolesta.
Siunausta rakas Mummi!

mummi kirjoitti...

paula rakas, olet rukouksissani. Olet rohkea ja vahva ystävä, jota ihailen. Kiitos Jumalalle, että Hän Sinua päivittäin kantaa. Ole siunattu, samoin perheesi! Mummi

mummi kirjoitti...

Annanna rakas, sie oot varmaan karjalan tyttöjä, kun sanot miusta?
En minä lopeta tätä blogia, koska Jumala sen minulle uskoi, mutta joskus tulee uskon puute, kun kolmen päivän perästä tulen katsomaan ja kävijämäärä on edelleen sama kuin lähtiessä. Laskija on laiska tai vialla. Nyt en enää sitä seuraa.
Olet havainnut saman kuin minäkin , että ajassa on paljon vialla, mutta Jeesus on sama eilen tänään ja iankaikkisesti. KIITETÄÄN! Mummi

mummi kirjoitti...

Kirsti, rakas rukousystävä! Muistan Sinua ja jokaista blogiystävää joka päivä rukouksissani. Olette minulle kuin uusi perhe, joka on yhteydessä kanssani tämän ihmepelin kautta. Kuten sanoin, joskus tulee uskon puute, onko minulla sanaa, joka toisia kiinnostaisi. Kiitos kun sanotte saaneenne tukea, se kannustaa uusiin kirjoituksiin. Siunausta Sinulle Kirsti ja perheellesi! MUmmi

mummi kirjoitti...

Kirsti, rakas rukousystävä! Muistan Sinua ja jokaista blogiystävää joka päivä rukouksissani. Olette minulle kuin uusi perhe, joka on yhteydessä kanssani tämän ihmepelin kautta. Kuten sanoin, joskus tulee uskon puute, onko minulla sanaa, joka toisia kiinnostaisi. Kiitos kun sanotte saaneenne tukea, se kannustaa uusiin kirjoituksiin. Siunausta Sinulle Kirsti ja perheellesi! MUmmi

Kirsti kirjoitti...

Ihanaa Mummi,kun et lopeta.
Ymmärrän,että tulee uskon puute,kun ei tule lisää lukijoita.
Minä olen toivonut suomalaisia lukijoita,joita ei ole kovin,ei minullekaan kovin kommentteja tule.
Olen ajatellut,että vammaisuus taitaa olla esteenä.
Ulkomaalaisia kyllä on,heistä olen kiitollinen.

Mutta nyt iloitaan ja riemuitaan,Jumala on suuri,Hänelle on kaikki mahdollista! Rukoillaan pelastumattomien puolesta.

Kaikkea hyvää!
Siunausta!

mummi kirjoitti...

Kirsti rakas, me kaikki ihmiset olemme yhtä arvokkaita. Kaikki pitävät Sinua samanlaisena ihmisenä kuin minuakin tai ketä tahansa. Vammaisuus on tapaturman tai syntymän kautta tullut. Se ei vähennä ihmisen arvoa. Sinä olet minulle rakas ystävä ja uskon sisar, jota haluan muistaa ja siunata jokaa päivä. Olet täydellinen ja ihana! Osaatko kommunikoida niiden ulkomaisten ystävien kanssa? Vauuu!
Ilolla Mummi

kaisa jouppi kirjoitti...

Niin, ja olen täällä minäkin, vaikka en aina kommenteeraa.
Itsekin aina odotan kieli vyötäisillä kaikkien kommentteja omilla sivuillani ja räknään kävijöitä. Niitä ei minun mielestänikään ole liikoja, kun vähennän omat kymmenet kurkistuskertani pois ;)
Silti aina on joku , joka lukee. Olen ymmärtänyt, että sinulla on niitä JOKUJA aika monta!!!

mummi kirjoitti...

Kaisa rakas, olen huomannut, että ei tarvitse tarkkailla kävijöitä. Tässä on sama asia kuin elämässä. Kun katsomme itseemme, tulee uskon puute. Kun katsomme Jeesukseen, Hän antaa voiman. Kirjoitetaan Kaisa , jos sitä ei tarvita tänään, sitä tarvitaan sitten, kun meitä ei enää ole.Mummi.