sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Jeesus pelastaa

Rakas Lähimmäiseni, se asia painoi mieltäni, etten puhunut pojillemme uskonasioista. Mieheni oli sanonut, että tässä talossa ei siitä puhuta. Tottelin häntä. Eräänä yönä näin unta, että yksi pojistamme oli hukkunut. Itkin itseni hereille. Päätin, että nyt kerron kaikille pojille erikseen, mikä on elämän tärkein asia!

Tämän elämän aikana on löydettävä tie Jumalan yhteyteen. Ainoa tie on Jeesus Kristus, meidän Vapahtajamme, joka kuoli Gogatan ristillä, vuodatti Pyhän verensä ja antoi henkensä meidän edestämme, että me voimme ottaa vastaan armon, että meistä voi tulla Jumalan lapsia ja perillisiä, että Jeesus noutaa meidät Isän kotiin tämän elämän jälkeen. Tämän suurempaa lahjaa ei Jumala voi luomalleen ihmiselle antaa, kuin Hän teki uhratessaan oman rakkaan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi, että me saamme elää Jumalan lapsina. Pojille kerroin asian lyhyesti: Näin unta, että yksi teistä hukkui. Minulle tuli hätä, kun en ollut kertonut teille, että Jeesus on tie Jumalan luo ja Taivaan kotiin. Jeesus kuoli ristillä meidän tähtemme ja nousi kuolleista, Hän voitti kuoleman, että me saamme elää iankaikkisesti. Jeesus sanoo: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun ikinä kuole.”

Rakas Jumala, rohkaise meitä kertomaan tämä elämän tärkein asia jokaiselle, joka on meille rakas ihminen ja jokaiselle, joka tämän ilosanoman haluaa kuulla. Tee Pyhä Jumala, meistä Sinun todistajiasi. Jeesus, opeta meitä kertomaan ihmisille siitä rauhasta ja ilosta, jonka Sinun armosi tuo sydämeen. Isä, anna meille kuulevat korvat, kulkea Pyhän Hengen johdatuksessa, ja avaa Raamatun Sana meidän ravinnoksemme. Amen.

Tänä aamun, 6.3.2011, rakkaudella Mummi

2 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Kiitos sinulle.
Olet ajatellut lapsiasi ja rakkaitasi ja kutsunt heitä Jumaa seuraamaan. Näin pitääkin.

Minä kutsun tänään kaikkia Jumalaa seuraamaan kun lähetän tänään klo 10.30-11.30 suomenaikaa.
"Evankeliumin ääni"" ohjelman jonka olen koonnut,
Sitä voi suomessakin kuulla netin kautta.
Osoite on: http://borasnarradio.se/
ja sieltä painaa lyssna live.

Hyvää ja siunattua pyhäpäivää sinulle!

mummi kirjoitti...

Rakas Sylvi! Tänään löysin sivun, missä äänitteesi on, mutta en saanut mitään kuulumaan. Tekniikka ei pelaa. Kiitos, kun puhut minulle blogissani, iloitsen kommenteistasi.Ole siunattu! Mummi