tiistai 22. maaliskuuta 2011

Jumala huolehtii eläimistäkin.

Rakas Lähimmäiseni. Eilen illalla katselin rukousmielellä rakkaan Teuvoni muistokirjaa: Teuvon siunauspäivän kuvia, kaikkia läsnä olleita ja luin muistovärssyjä korteista, jotka täyttävät kirjan loppuosan. Se oli Jumalan siunaama hartaus. Nukuin Isän kämmenellä aamukuuteen asti. Kiitos siitä!

Ulkona on nyt lämpöasteita 3,2. On tuulinen maaliskuun lopun aamu. Aurinko on lämmittänyt hanget puoleen talven korkeudesta. Jumala luo uutta, kevät tulee kohisten!

Ystävät ovat käyneet luonani ja kutsuneet kotiinsa. Seurakuntayhteys on siunaava yhteys, sen olen näinä päivinä havainnut. Virpi, ystävä muistutti, että muista kertoa siitä Jumalan ihmeestä, jonka minä sain kokea juhannusviikolla 2010.

Se ihme osoitti, että Jumala varjelee linnutkin ja johdattaa ulos eksyneen papukaijan kotiin, kun asia annetaan rakastavan Isän tietoon. Virpi on saanut pojaltaan lahjaksi papukaijan, jonka nimi on Caesar. Lintu on Virpin ilo ja elinkumppani kaikkina päivinä, mutta eräänä päivänä ovi jäi hetkeksi auki ja lintu livahti ulos. Virpi kulki ympäri puisia alueita lähistöllä ja kutsui ystäväänsä, mutta tuloksetta. Sitten hän polki itkien luokseni ja kertoi murheensa. Lähetimme heti Isälle hätärukouksen: ” Rakas Taivaallinen Isä, pidä huolta Caesarista! Varjele isoilta linnuilta ja lämmitä sitä viileinä öinä. Lähetä Caesar Takaisin Virpin luo! Seuraavana päivänä kokoonnuimme rukousystävien kanssa ja toistimme rukouksen. Virpi itki ja rukoili kaksi yötä. Toivo alkoi jo mennä, kun yöt olivat viileitä.

Mutta Jumala huolehti Caesarista! Seuraavana päivänä Virpi seisoi kotipihallaan kutsumassa rakasta ystäväänsä. Silloin hän huomasi linnun yläpuolellaan koivussa. Virpi ojensi kätensä ja sanoi tule tänne! Lintu istahti hänen kädelleen ja molemmat kiittivät Jumalaa, joka huolehtii eläimistäkin!

Tänä aamuna, 22.3.2011, rakkaudella Mummi

6 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Kiitos!
Täällä me muistelemme jo taivaan kotiin muuttaneita rakkaitamme.

Jumala huolehttii meistä, niinkuin linnuista.
Kiitos Jumalalle!
Siunausta päivääsi!

Kirsti kirjoitti...

Oi mikä ihana juttu kun lintu löysi kotiinsa takaisin!
On ollut mukava lukea kuulumisiasi.

Olet todella lähellä Jumalaa.

Terveisin Kirsti2

mummi kirjoitti...

Kiitos Sylvi ja Kirsti2, rakkaat ystävät! Iloitaan Jumalan huolenpidosta ja Taivasvarmuudesta.Siellä tapaamme kaikki! Mummi

Anonyymi kirjoitti...

Hei Mummi
Minäkin muistelen taivaan kotiin muuttaneita rakkaita.
Taivaan kodissa on hyvä olla ei kipua eikä tuskaa.

mummi kirjoitti...

Rakas Jukka-Pekka, meillä on jälleennäkemisen toivo rakkaiden kanssa, jotka ovat jo perillä. Pidetään Jeesus ensimmäisellä sijalla ja uskotaan Häneen. Hän vie meidät Isän kotiin. Jeesuksen armo olkoon kanssasi! Mummi

Kirsti kirjoitti...

Hei Mummi,ihanaa,kun Jumala huolehti
eläimistäkin.
Minulla on äiti ja isä,sisko ja veli ja oma pieni odottamassa,mieheni äiti on siellä,ehkä velikin ja minun tätini,joka kuoli vuosi sitten,uskon hänen olevan odottamassa.
Mummi,on suloista lukea kokemuksiasi,kiitos sinä ihana Jumalan lapsi.
Siunausta rakkaalle mummille!