sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Jeesus, Sinun armosi on suuri!

Rakas Lähimmäiseni. Oletko kuullut sellaisen sanan kuin muutosvastarinta. Minä poden sitä sairautta tänään. Oloni on tukala. Uni on tipotiessään, kun herään kello kolme. Piti valittaa ensin Jumalalle. Hän lohdutti, että kehitys kehittyy ja mumminkin on yritettävä pysyä siinä mukana. "Jatka tästä." Ikävöin entistä, turvallista blogiani, enkä haluaisi kirjoittaa uudelle sivulle, jonka konetohtori nosti esille.

Sen verran helpotti tuo Jumalalle purnaaminen, että uskalsin aloittaa uuden tekstin.  Rukoilen, että Herra ottaa pois tuon nurjan mieleni ja antaa minulle ilon kirjoittaa Sinulle ilosanomaa Jeesuksesta, joka elää tänäänkin, ja rukoilee, että me Hänen lapsemme olisimme yhtä ja rakastaisimme toisiamme.

Tänään on suuri juhlapäivä. Saamme todistaa kastetta, jossa Jumala ottaa Jeesuksen armohoitoon ja omiksi lapsikseen kaksi uutta ihmistä. Hän kirjoittaa heidän nimensä taivaan kirjaan. Saamme yhtyä siihen iloon, jota taivaassakin tunnetaan! Minä pyydän esirukousta, että jaksaisin vielä näin vanhana sitoutua vastuulliseen kummin tehtävään, johon minut on kutsuttu. Herra sido meidät rakkautesi siteellä. Siunaa kummilapsen ja kummin yhteys sellaiseksi kuin Sinun hyvä tahtosi on.

Rakas Jumala, kiitos siitä, että otat kirjoihisi tänään äidin ja hänen pienen lapsensa. Anna meille armo tukea heitä ja rakastaa heitä niinkuin Sinä meitä jokaista rakastat. Kiitos Jeesus, että sinä otat heidät omiksesi, rakastat heitä ja annat armosi joka päivä. Kiitos, että annat heille heti armolahjan, joka on iankaikkinen elämä. Aamen.

Tänä aamuna, 22.4.2012, rakkaudella Mummi

Ei kommentteja: