sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Uskonpuhdistuksen muistopäivä.

Rakas Lähimmäiseni, oletko koskaan kokenut allergiakohtausta? Minä olen potenut sitä tämän yön. Mistä lie tullut se kaikkein voimakkain allergeeni limakalvolleni. Siitä se alkoi! Kaikki hanat auki, tuntui, että aivot valuvat pois. Onneksi on Tuulix. Sen turvin sain nukkua pari tuntia.

Olen saanut pitää poikani perhettä luonani. Yhdessä olemme saaneet sytyttää kynttilän isän haudalle ja kävellä hiljaisella hautausmaalla, jossa monet kynttilät kertovat kaipuusta ja ikävästä. Rakkaat ovat auttaneet minua monin tavoin. Olen saanut pitää enkeleitä vieraanani! Kiitos! Illalla oli pöydän täysi rakkaita luonani. Mikä ilo!

Tämä lepopäivä on uskonpuhdistuksen muistopäivä. Evankeliumiteksti on Matt. 5:13-16: "Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa. Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on korkealla vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa."

Rakas Jumala, Tänään kiitämme  uskonpuhdistuksesta, jonka rohkea Martti Luther sai aikaan suuresta vastustuksesta huolimatta. Sinä tiedät, Pyhä Jumala, kuinka helposti me menemme harhaan, emmekä loista enää Sinun valoasi ihmisille, niinkuin Sinun tahtosi on. Isä, pidä meitä lähelläsi ja auta meitä tutkimaan ja kuulemaan Pyhää, muuttumatonta, Sanaasi ahkerasti! Jeesuksen nimessä, aamen.

Tänä aamuna, 28.10.2012, rakkaudella Mummi.

Ei kommentteja: