lauantai 11. toukokuuta 2013

Mannaa.

Rakas Lähimmäiseni, maistetaan mannaa tänä lauantaiaamuna! "Ilo Herrassa on iankaikkinen vaan, se ruusu ei lehtiä poista. Jo nuorena riennä se saavuttamaan, ei sen vertaista ruusua toista", laulettiin 1950-luvulla. Silloin en noita sanoja ymmärtänyt, mutta tänään tiedän, että ilo Herrassa on meidän elämämme ilo! Kiitetään!

Tänä aamuna, 11.5.2013, rakkaudella Mummi.

Fil. 4:4

Iloitkaa aina Herrassa! Kuinka pääsen vapaaksi pahasta omastatunnostani
ja voin iloita Jumalassa? Vastaan: Et saa aloittaa millään teoilla, vaan
sinun on tartuttava Jumalaan Kristuksessa ja uskottava evankeliumi. Se
ilmoittaa, että Kristus on annettu meille kantamaan syntejämme, olemaan
välimiehenämme ja puolustajanamme Jumalan edessä ja että meillä
ainoastaan Kristuksen ja hänen tekojensa kautta on syntien
anteeksiantamus, Jumalan armo ja puhdas, hyvä omatunto.

Tätä uskoa seuraa rakkaus, rauha ja ilo, kiitos ja ylistys. Ihmisen
täytyy koko sydämestään mielistyä Jumalaan, kaikkein rakkaimpaan ja
armollisimpaan Isään, joka suhtautuu häneen isällisesti, vuodattaen
aarteensa hänen ylitseen runsaasti, aivan ansiotta. Tässä ei ole mitään
syntiä, mitään kuoleman ja helvetin pelkoa, vaan iloista, kaikkivoipaa
luottamusta Jumalaan ja hänen suosioonsa. Sitä sanotaankin iloksi
Herrassa, ei hopeassa tai kullassa, ei ylensyömisessä ja juopumuksessa,
ei voimassa ja terveydessä, ei ystävyydessä ja suosiossa, ei hyvissä
teoissa ja pyhyyksissä, sillä kaikki tuo on pelkkää petollista ja väärää
iloa, joka ei milloinkaan voi liikuttaa eikä täyttää sydämen sisintä.

Herrassa iloitseminen sen sijaan on rohkeaa luottamista häneen,
armolliseen Isään. Tällainen ilo halveksii kaikkea sitä mikä ei ole
Herraa, omaa pyhyyttäänkin.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

2 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

ILOITKAA AINA HERRASSA, VIELÄKIN SANON ILOITKAA.
SIUNAUSTA PYHÄPÄIVÄÄSI! ♥ ♥

mummi kirjoitti...

Rakas Sylvi, kiitetään siitä, että Herra antoi kauniin kevätpäivän eilen niin kuin tänäänkin. On saanut iloita valosta ja kevään kukista yhdessä rakkaiden kanssa!