lauantai 28. syyskuuta 2013

Kiitos antamistasi lahjoista, Isä!

Rakas Lähimmäiseni, join eilen illalla kaksi kuppia kahvia. Se oli turhaa, sillä uni antaa vielä odottaa itseään vaikka kello lähestyy jo kahta. Tämä syksyinen yö on niin pimeä, että muutama tähti näkyy jo taivaalla. Lämpö on laskenut jo kahteen asteeseen. Yökulkijoita ei näy.

Viime päivinä olen muistellut ja ikävöinyt miestäni Teuvoa. Sain häneltä kirjeen! Kun luin päiväkirjaani vuodelta 1997, Teuvo lähti työmatkalle Kuopioon. Kun en ehtinyt kotiin ennen hänen lähtöään, hän oli jättänyt pöydälle viestin: "Siunausta! Teuvo." Se oli rakas viesti! Kiinnitin sen eteisen seinälle. Siunausta tarvitsen edelleenkin joka päivä.

Eilen illalla olimme Vaasan kaupunginorkesterin ja Seinäjoen kaupunginorkesterin konsertissa Kaupungintalolla. Sain vapaalipun ystävältä. Kiitos! Toivo Kuula, nuorena nukkunut säveltäjä näiltämain, herätti meidät kaikki iloitsemaan musiikin kuuntelemisen ja tulkitsemisen ilosta. Johtaja Jin Wang, kolme solistia ja kaikki soittajat elivät vahvasti ohjelman tunnelmissa ja se tuntui! Kiitos taide-elämyksestä!

Konsertin aikana heräsin siihen, että kotonanihan on kaappi täynnä klassisen musiikin cd:itä. Mieheni kuunteli niitä usein ja silloin minäkin kuulin. Nyt en voi, tuskin osaan laittaa cd:tä soittimeen. Pitää opetella!

Kiitos rakas Isä musiikin lahjasta! Kiitos soittamisen lahjasta ja kuuntelemisen lahjasta! "Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi!" Ja ihmeelliset ovat Sinun antamasi lahjat, Taivaallinen Isämme! Kiitos niistä! Aamen.

Tänä aamuna, 28.9.2013, rakkaudella Mummi.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ps 16:11 ja Ps 25:4,5 tulivat tänä aamuna kun pyysin herralta apua.

mummi kirjoitti...

Rakas Anonyymi, hyvä rukous meille kaikille tuli: "Varjele minua, Jumala, sillä sinuun minä turvaan." ja "Herra, neuvo minulle tiesi, opeta polkusi. Johdata minua totuutesi tiellä ja opeta minua, sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala. Sinua minä odotan kaiken päivää." Rukousvastaus on Jeesus. Mummi

Anonyymi kirjoitti...

Aamen.