perjantai 6. syyskuuta 2013

Levätään Herrassa!

Rakas Lähimmäiseni, rukoilen Sinulle levollista päivää! Muistetaan, että Isä pitää meistä huolen. Levätään Herrassa!

Eilen tapasin uskonsisaren, jonka kanssa kudoimme ennen kankaita lähetyksen hyväksi. Ystävä kutsui minua hakemaan omenoita. Kun menin illalla hänen kotiinsa, hän oli loppuunväsynyt. Hän oli mitannut verenpaineensa. Se oli korkealla ja tietysti se nousi pelon tähden entisestään. Lisäksi ystävän maha oli kovin kipeä. Kerroin hänelle omat pelkoni verenpaineen mittauksista lapsia odottaessani. Kerroin niistä Sinullekin.

Rukoilimme yhdessä Isän lepoa, panin käteni ystävän mahan päälle ja pyysimme, että Isä ottaisi kivun pois Jeesuksen nimessä. Sitten läksin omenoita keräämään isännän kanssa. Ystäväni sanoi menevänsä vuoteeseen lepäämään.

Kun palasimme sisään, tapasimme virkeän, iloisen ystävän, joka kiitti Jumalaa, siitä, että kipu oli poissa.!
Iloisena hän esitteli minulle lastensa kuvia, ja kertoi heidän elämästään. Huomaatko, lukijani, kuinka ystäväni oli lamaantunut pelosta. Meillekin voi niin käydä, rukoillaan yhdessä:

Kiitos, Rakas Jumala, siitä, että Sinun rakkaudessasi ei pelkoa ole. Kiitos siitä, että Sinä elät omiesi kanssa kaikessa. Opeta, Herra, meitä lepäämään Sinussa! Opeta meitä katsomaan Jeesukseen! Muistuta meitä siitä, että emme mistään murehdi, vaan kerromme Sinulle asiamme. Me tiedämme, että Sinä, Isä,
autat meitä, kun Sinua avuksi huudamme. Sinä annat meille rauhan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi! Aamen

Tänä aamuna, 6.9.2013, rakkaudella Mummi.






2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On ilo kun saa olla kiitolinen ja omistaa ilo joka ei ole aina päivän selvää meille joka päivä ja eikä surukkaan ole vierasta meille ihmiselle eikä sairaus kuitenkin armo riittää ja lupaukset on voimassa joka päivä ja uuden voiman Herra antaa meille ja meidän joka päiväisen leivän ja antaa kasvonsa loistaa meille ja kuulee meidän rukouksia ,kiitos ja siunaus,keijo södertälje

mummi kirjoitti...

Kiitos, Anonyymi! Sitä saa ihmetellä ja siitä saa kiittää joka päivä, että Maailmankaikkeuden Luoja, on myös meidän Isämme. Jeesus tuli maailmaan tekemään tuon ihmeellisen lahjan meille mahdolliseksi. Siitä lähtee ilo ja kiitollisuus! Mummi