perjantai 27. syyskuuta 2013

Oletko pettynyt Jumalaan?


Rakas Lähimmäiseni, herään sateiseen ja tuuliseen syysaamuun vasta kello kahdeksan. Eilen vaihdoin lämpimän talvitäkin peitokseni. unta riitti pitkälle aamuun. Kiitos hyvästä unesta, Taivaallinen Isä! Oletko Sinä, rakas lukijani pettynyt Taivaanisään ja unohtanut rukouksen?

Tapasin ystävän, joka sanoi, että hänen puolestaan ei tarvitse rukoilla, kukaan ei kuule. Aloin heti rukoilla hänen puolestaan, että Isä vetäisi hänet syliinsä, sillä Jumala kuulee lapsensa rukoukset ja vastaa niihin ajallaan ja tavallaan. Joskus vastaus voi olla toisenlainen kuin pyydämme. Myöhemmin huomaamma, että vastaus oli paras mahdollinen. Isä tietää parhaiten!

Tämän päivän sana Sanan ajassa on Isän teko, joka on elintärkeä Isän lapseuteen ja rukousyhteyteen. Pyydä Jeesusta elämääsi, Hän vie Sinut  Isän syliin! Sana kuuluu näin: "Minä pyyhun sinun rikkomuksesi pois kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi." Jes. 44:22. Sana huomiselle on Galatalaiskirjeestä, luku 5, jae 1: "Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen."

Kiitos Isä, että lähetit Jeesuksen maailmaan. Hän kantoi syntimme ja kuoli ristillä puolestamme, että meillä on avoin tie Sinun lapsiksesi, Taivaallinen Isä.  Jeesus vapauttaa synnin orjuudesta ja Sinä Isä otat syliisi, kuulet rukouksemme ja vastaat niihin parhaiten. Ole kiitetty Kolmiyhteinen Junala! Aamen.

Tänä aamuna, 27.9.2013, rakkaudella Mummi.

3 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Meillä on todella ihana rakastava Taivaan Isä joka kuulee rukoukset.
"Mitä enemmän anot sitä mieluimmin hän kuulee sinua."
Näin lukee edessäni, Luottamus sydämmess" taulussa.
Siunausta viikonloppuusi mummi♥

mummi kirjoitti...

Kiitos, sylvi rakas, oikein sanot! Mummi

Anonyymi kirjoitti...

en tiedä tuleeko tämä viesti perille. lähetin muutama päivä sitten yhden, mutta en kait osaa käyttää oikein tätä sivustoa, kun en löydä viestiäni mistään.

joka tapauksessa: Pyydän rukoilemaan puolestani - ole niin täydellisen väsynyt kaikilla elämän alueilla!
terveys, talous, usko... Jeesus auta ja kuule ystävien rukoukset1
t. yx waari