torstai 1. toukokuuta 2014

Lepo Jumalassa

Rakas Lähimmäiseni, uskotko, että meidän sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon Jumalassa? Sain ystävältäni mielenkiintoisen artikkelin Helsingin sanomista: "Tiede on korvannut uskonnot maailman selittäjinä. Silti se ei tunnu ihmiselle riittävän, analysoi tiedesivujen uuden esseepalstan avaava Jani Kaaro. Oliko Jumalten kuolema suuri voitto?"

Kaaro pohtii: "Mutta ovatko uskonnot pohjimmiltaan kiinnostuneita selittämään, mikä on objektiivisen todellisuuden luonne? Eivätkö ne ole kiinnostuneempia kertomaan, mikä on ihmisen paikka ja tarkoitus. Eivätkö ne tarjoa lohtua, joka tulee siitä tietoisuudesta, että on olemassa jotakin pyhää ja ihmistä suurempaa.
Koetan usein kuvitella, millaista olisi olla intiaanina maailmassa, jossa kaikki on pyhää, jossa maisema on raskas esi-isien hengistä, jossa veden heijastukset ovat viestejä näkymättömästä maailmasta. Koetan myös kuvitella, minkälaisen järkytyksen tämä muukalainen kokisi, jos hän hyppäisi hetkeksi minun kehooni ja näkisi itsensä niinkuin minä näen itseni. Silloin paljastuisi, että pohjimmiltani olen pelkkä laboratoriorotta."

Etsitkö Sinä, Jani Kaaro, lepoa Jumalassa? Etsitkö Sinä, lukijani? Haluan kertoa Sinulle, että lepo löytyy: tieto siitä, että olet Jumalan kuva ja luotu ikuisuutta varten. Kun Jeesus tulee ja pesee pois synnin, joka erottaa meidät Jumalasta, Hän tulee sydämeen asumaan Pyhän Hengen kanssa! Jumalan tarkoittana yheys Luojan ja luodun välille palautuu. Silloin olemme löytäneet oman paikkamme ja tarkoituksen elämällemme. Se rikas elämä on sisälliseti meissä!

Paavali rukoilee meidän puolestamme näin: "Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä Isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän sisäisen ihmisenne puolesta voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. Mutta hänelle, joka voi tehdä monin verroin enemmän, kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Aamen." Ef. 3: 14-21.

Tänä aamuna, 1.5.2014, rakkaudella Mummi



Ei kommentteja: