perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pitkäperjantaina

Rakas Lähimmäiseni, herään virkeänä kello kuusi pitkäperjantaiaamuun 2012. Mieleeni muistuu sana vuosien takaa: "Pitkäperjantaina päivä on pilvinen". Herra Jeesus, kiitos pitkäperjantaista! Kun avaan ulko-oven, silmät häikäistyvät valkeudesta. Maisema on peittynyt lumeen. Puut ovat saaneet lumivaipan, pensasaitaa ei näy lumelta, ja maassa on lunta ainakin kymmenen senttiä. Lisää kosteaa lunta tulee hiljaa koko ajan. Talitintit taistelevat parhaasta paikasta pähkinäsukalla. Rakas Lähimmäiseni, pitkäperjantaina päivä on valkoinen!

Liitän Sinulle pitkäperjantain runon, jonka olen kirjoittanut vuosia sitten, tervehdykseksi ja haasteeksi: On kolme ristiä rinnakkain ja yhdeltä loistaa valo. Se Vapahtajan risti on, se Vapahtajan risti on, on siinä rakkaus suunnaton. On taivas tumma ja musta maa, kuka tästä hetkestä selvän saa on pelko ja ahdistus läsnä. Jo ryöväri äänensä kohottaa: hän pilkkaa, hän pilkkaa Jumalaa. On Jeesus ääneti ristillään. Joku rikkoo keihäällä kyljen. On läsnä voima ja valo jo syttyy taivaan palo. Mutta toinen ryöväri paremmin ties mihin Jeesuksen rakkaus riittää. Hän oli hetkessä vapaa mies, hän hengessään jo kiittää, kun anteeksi kaiken, kaiken saa, sillä Jeesus armonsa antaa ja ryövärin ohitse kuoleman mukanaan taivaaseen kantaa. Jää tyhjä risti kummulle. Se kertoo voitosta Herran. Se Vapahtajan risti on, se Ylösnousseen risti on, se on toivo toivottomalle. Käy, Sinäkin ystävä ristisi alle, niin kiitetään yhdessä Herraa!

Rakas Jeesus, kiitos, että tulit taivaasta alas ihmiseksi ja suoritit loppuun Isän Sinulle antaman tehtävän. Kiitos, että Golgatan ristillä vuodatit Pyhän veresi ja annoit henkesi, että me voimme elää Isän lapsina. Kiitos, että nousit kuolleista, että mekin perimme iankaikkisen elämän Isän luona. Kiitos, että aina rukoilet puolestamme, että pysyisimme Sinun rakkaudessasi ja rakastaisimme toisiamme. Isä, auta meitä Jeesuksen tähden. Aamen

Tänä aamuna, 6.4.2012, rakkaudella Mummi

2 kommenttia:

Runoystävä kirjoitti...

Rakas Mummi!
Kiitos sanoistasi!
Kaksi viikkoa sitten sain olla Israelissa puutarhahaudalla toteamassa, että hauta on tyhjä. Jeesus on ylösnoussut.
Eilen illalla olin mukana kärsimysnäytelmän kenraaliharjoituksessa Lahdessa. Sielläkin sai kokea sen, että Jeesus on puolestamme kärsinyt, mutta myös voittanut kuoleman.
On aihetta iloon.
Siunattua pääsiäistä!

mummi kirjoitti...

Rakas runoystävä, meillä on aihetta iloon, kun meillä on parhaana ystävänä, Jeesus Kristus. Pitkäperjantaina yli 2000 vuotta sitten Hän kärsi meidän rangaistuksemme ja kantoi meidän syntimme, että me saamme elää vapaina Jumalan lapsina ja Jeesuksen seuraajina. Pääsiäisiloa! Mummi