keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Jumalan turvavarustus.


Rakas Lähimmäiseni, lomailevia, omia rakkaita, odotan yksin eläessäni, kuin kuuta nousevaa. Kun he tulevat, on ilo ja onni läsnä. Osa Teuvoa tulee heidän mukanaan. Mutta kesäiset päivät menevät nopeasti, tulee lähtöpäivä ja ikävä.

Sinä, rakas lähimmäiseni, tunnet samat tunteet, turhaan niitä Sinulle selitän. Mutta helpottaa, kun ikäväni Sinulle jaan. Näitä vanhuksen päiviä, joita nyt elän ja tulevia, maistelen joka päivä. Iloitsen siitä, että saan elää ne Jumalan läsnäolossa ja johdatuksessa.

Jeesus, parhain Ystäväni, vapauttaa taakoista ja synneistä ja antaa rauhan sydämeen. Isän kanssa saan jakaa kaiken, mitä eteen tulee ja Pyhä Henki ruokkii Sanalla ja johdattaa askeleeni. Jeesus sanoo tänäänkin Sinulle ja minulle: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." Matt. 11:28-30.

Kiitos, rakas Jumala siitä, että Sinä tulet turvaksemme jokaiseen päivään. Kiitos, että lapsenasi saamme tulla luoksesi, kun kutsut meidät taivaan kotiin. Ylistämme ja kiitämme Sinua turvavarustuksesta, jonka meille annat jokaiseen päivään, Kolmiyhteinen Jumala!

Tänä päivänä, 25.7.2012, rakkaudella Mummi.

6 kommenttia:

Runoystävä kirjoitti...

Kiitos taas tämän päivän kauniista ja lämpimistä sanoista!
Täällä on ilma nyt kuin jossain tropiikissa: kuumaa ja kosteaa. En tykkää tällaisesta, mutta kai tämäkin kuuluu kesään.
Pikkukoira räksyttää pihalla narussa ja haluaa lähteä kävelylle. Menemme metsään haistelemaan kaikkia metsän mielenkiintoisia hajuja. Sinne kuljemme kauniin kedon poikki, jossa on vaikka kuinka monenlaisia kukkia. Niissä lentelee melkein joka päivä erilaisia pieniä perhosia. Kyllä tämä Isän luoma luonto on ihanaa katseltavaa.
Siunattua päivää sinulle, ystäväiseni, Mummi!

kaisa jouppi kirjoitti...

Vanhuksenpäiviä vietetään mun mielestä ruutuinen fleese-viltti harteilla, ainot jalassa, kiikkustoolissa keinahdellen, dosettia kallistellen, silmälaseja etsiskellen, tuon tuostakin torkahdellen.
Luettelemissani vanhusasioissa ei ole mitään pahaa, eikä poispantavaa, mutta sinua en sellaisena näe :)
Pitäisikin tulla oikein tarkistamaan :D

mummi kirjoitti...

Rakas Runoystävä, ihanat ovat Sinunkin asuinsijasi, Herra on Sinua siunannut, siunatkoon edelleenkin. Terveisiä Pikkukoiralle ja muulle väellesi! Mummi.

mummi kirjoitti...

Rakas Kaisa, tule tarkistamaan! Vappu Taipale sanoo, että kaikki yli 70-vuotiaat ovat vanhuksia.Siitä minäkin rohkaistuin tuota sanaa käyttämään. Tule käymään Mgnuksen kanssa! Mummi.

kaisa jouppi kirjoitti...

Vappu sanoi, että yli 7kymppiset ovat vanhoja ja VANHUKSEKSI tulee sitten, kun tarvitsee toisten apua.
VASTUSTAN jyrkästi moista jaottelua (jyrkkää yskintää)!
Vanha-sana ei ole OLLENKAAN erityisemmin kaunis sana (vastustan siinäkin Vappua, vaikka "Tipulassa" ihailimme kaikkia "vanhoja" lukiolaisia, kun itse olimme ekalla luokalla. Vappu oli siinä ihailemassamma joukossa Vaasan Tyttölyseossa).
Vanhojako 7kymppisinä? Ei, nou ja njet!!!
Vanha työhevonen on vanha, vanhat veräjät ovat vanhoja, tiskirätit tulevat näin kesäisin äkkiä vanhoiksi,kasaan lysähtäneet ladot ovat vanhoja, putkistot monissa taloyhtiöissä ovat vanhoja, mutta me naiset...me emme ole vanhoja vanhoinakaan UGH!

Tulemme mielellämme jollain sopivalla ajalla, jahka sovitaan!

mummi kirjoitti...

Rakas Kaisa, voimannuta Sinäkin vanhoja naisia osaltasi. Vapulla on "valtaa vanhuus" kampanja, jolla hän voimaannuttaa. Minäkin olen liittynyt kuntosaliboomiin, joka on oikea kansanliike Vaasassa, ehkä sekin voimaannuttaa. Sovitaanko, että ollaan vanhoja, mutta ei suostuta harmaaksi massaksi? mummi.