tiistai 11. joulukuuta 2012

Tule, Herra, Jeesus!

Rakas Lähimmäiseni, me odotamme Jeesusta! Kaksi kynttilää palaa jo! Ilo valmistaa lahjoja lähimmäisille ja kaikille rakkaille, koska Jeesus on antanut meille parhaan lahjan. Maahanvuotaneella verellään Hän pesee sydämemme puhtaaksi synnistä ja vie meidät Isän syliin lepäämään. Ilo vapaudesta, ilo rauhasta, ilo turvallisuudesta! Jeesuksen lahja on meille kaikille valmistettu. Voimme vain sanoa: "Tule, Herra, Jeesus!"

Ensimmäisen kynttilän sytytimme silloin, kun Jeesus tuli nöyränä kuninkaana. Hän ratsasti aasilla ihan vierellemme. Hän antoi meille esimerkin, Hän sanoi: "Minä tulin teitä palvelemaan, palvelkaa tekin ja valvokaa." Kun sytytimme toisen kynttilän, Jeesus näyttäytyi meille kunnian kuninkaana. Hän kertoi paluunsa päivästä, jolloin Hän tulee pilvissä, suurella voimalla ja kirkkaudella. Hän sanoi: "On oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä. Valvokaa siis ja olkaa raittiit!"

Me, jotka uskomme, että Raamatun sana on totta, tiedämme, että Jeesus palaa maan päälle tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Silloin on kaikkien polvien notkistuttava Jeesuksen edessä ja jokaisen on tunnustettava, että Jeesus Kristus on Herra. Tule, Herra, Jeesus!

Tänä aamuyönä, 11.12.2012, rakkaudella Mummi.




Ei kommentteja: