torstai 29. tammikuuta 2015

Ilosanoma Jeesuksesta.

Rakas Lähimmäiseni, muistan erään junamatkan, jolloin vierustoverini alkoi kysellä kuinka voi löytää Jumalan, aivan samoin kuin amppu pari päivää sitten kyseli. Risti kaulassani johdatti hänet sitä kyselemään. Kerroin hänelle ilosanoman Jeesuksesta oman kokemani kautta. Hän kyselemään pitääkö mennä kasteelle, kun on löytänyt Vapahtajansa.

Osoittautui, että hänet oli kastettu lapsena, mutta hän ei tiennyt mitään Jeesuksesta. Kerroin, että lapsikaste on Jumalan teko. Se riittää. Meidät on kastettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Pyhässä kasteessa Jumala ottaa lapsen perheväkeensä, omaksi lapsekseen ja hänestä tulee seurakunnan jäsen. Meidän vanhempamme valitsevat meille kummit. Vanhempien ja kummien tehtäväksi pappi antaa lapsen hengellisen kasvattamisen. Kovin usein tämä tehtävä unohtuu.

Seurakunnan päiväkerhossa lapsi saa kuulla Jeesuksesta. Rippikuolu on hyvä pysäkki kuunnella, että Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan kaikki ihmiset synnistä ja kuolemasta. Sana sanoo: "Jolla on korva, se kuulkoon!"  Jos emme kuule, meistä tulee tuhlaajapoikia ja -tyttäriä, jotka Jumala vetää luokseen sitten, kun omat keinot loppuvat.

Luukas 15: 11-32, Jeesus kertoo tuhlaajapojasta. Luepa se, rakas ystäväni. Saat esimakua Jumalan armollisesta rakkaudesta. Minäkin harhailin neljäkymmentä vuotta, kunnes Lahja, vastuullinen evankelista, linja-autossa näki tuskani ja kertoi minun korvilleni ilosanoman Jeesuksesta. Jeesus tuli heti elämääni. Sain armon, jollaista en koskaan ennen ollut kokenut. Jeesuksen armo ja Jumalan rakkaus toi rauhan sydämeen! Sain palata omalle paikalleni, Jumalan perheväkeen, Isän lapseksi.

Tänä aamuna, 29.1. 2015, rakkaudella Mummi

Ei kommentteja: