Lähimmäiseni, kirjaan tähän vielä Jeesuksen puhetta Hänen paluustaan maan päälle: "Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin. Sillä niin kuin oli Nooan päivinä, niin on ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niin kuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös ihmisen Pojan tulemus oleva. Silloin on kaksi miestä pelolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen ja toinen jätetään. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.” Matteus 24:36-42.
Tässä Jeesus puhuu meille totisia sanoja valvomisesta. Valvominen on valmiina olemista. Kun me tiedämme, että Jeesus on meidät lunastanut ja nimeltä kutsunut, me odotamme innolla näkevämme Vapahtajamme kasvoista kasvoihin. Me elämme Jumalan lapsina ja joudutamme tuon suuren päivän tuloa kertomalla ilosanomaa Jeesuksesta. Me uskomme Jeesuksen sanat todeksi, Niin kuin Nooakin uskoi, kun Jumala neuvoi rakentamaan arkin kuivalle maalle. Ympärillä elävät ihmiset pilkkasivat tuota ahkeraa rakentajaa. Nooa luotti Jumalaansa ja teki vuosikausia työtä käskettyä. Kun Jumala antoi veden nousta, hukkuivat kaikki muut, paitsi arkin turvissa olevat Jumalan valitsemat ihmiset ja eläimet. Nyt meillä on mahdollisuus ottaa todesta tämä Jeesuksen kehotus valvomiseen.
Me, jotka elämme tänä päivänä, voimme valmistautua Jeesuksen paluun päivään. Me voimme huutaa Jeesusta avuksemme, että meillä olisi usko ja rohkeus turvata Vapahtajaamme, pilkasta ja vainosta välittämättä. Kun Jeesuksen ristin armo kirkastuu Sinulle, Lähimmäiseni, ja minulle, me saamme Jumalalta voiman turvallisesti odottaa tuota suurta päivää. Kiitetään Herraa!
Tänä aamuna, 4.3.2010, rakkaudella Mummi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti