Lähimmäiseni, kuuntelepa, kuinka rakkaasti Paavali rukoilee efesolaisten puolesta, ja meidänkin puolestamme, että me kaikki Jeesuksen seuraajat kasvaisimme Kristuksen tuntemisessa ja sisäistäisimme sen aarteen, jonka Jumala on lahjoittanut meille Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa: ”Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki se, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Amen. Ef. 3:14-21.
Pyhän Hengen kautta Sinä, Herra meitä ohjaat! Meidän henkemme riemuitsee Sinun rakkaudestasi, Jumala, ja ottaa kiitoksella vastaan sen kasvun, jonka Sinä meissä vaikutat! Ole ylistetty kolmiyhteinen Jumala! Pelastuksemme on Jumalasta. Hän lähetti Poikansa maailmaan nostamaan meidät synnin kuopasta! Jeesus Kristus ja Hänen ristintyönsä on Jumalan salaisuus, meille armolahjana annettu, viisaudeksi ja voimaksi arkielämäämme täällä ja iankaikkiseksi elämäksi Jumalan luona taivaassa. Kiitetään siitä! Usko meissä on Jumalan työ. Se rakkaus, mikä uskovissa vaikuttaa on Jumalasta. Hänessä me elämme ja vaellamme Pyhän Hengen johdatuksessa, niin kuin pyhät ennen meitä ja meidän jälkeemme. Jeesus antaa meille kasvun vierihoidossa, Raamatun äärellä ja rukouksessa. Pyhä Henki yhdistää meidät seurakunnassa ja kasvattaa Sanan ja saksamenttien kautta. Kiitos ja kunnia Sinulle, Taivaallinen Isämme! Amen
Tänä päivänä, 5.3.2010, rakkaudella Mummi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti