Rakas Lähimmäiseni, juhannusaattona saimme iloita kauniista säästä ja nauttia ulkona syömisestä! Juhannuspäivänä satoi ja paistoi, ainakin täällä Vaasan seudulla. Minä sain potea korvasärkyä sisällä, joten sää ei minua säikyttänyt. Muutamat ystävät soittivat ja kommentoivat Gesar- papukaijan ihmeellisestä pelastumisesta. Kukaan ei ollut kuullut, että näin pitkän metsässä olon jälkeen joku häkkilintu olisi tullut takaisin kotiin. Kerro, jos Sinä olet kuullut? Me saamme iloita Virpin kanssa Gesarin pelastumisesta ja kiittää Jumalaa rukousvastauksesta.
Muistatko, ystävä, kertomuksen Raamatusta, kun Jeesus paransi kymmenen pitalista miestä. Kaikki parantuivat, mutta vain yksi palasi kiittämään. Luukas 17:12 – 19. Tämä kertomus on kerrottu varmaan meille muistutukseksi, että muistaisimme kiittää, kun saamme avun Herralta. Kun olemme jättäneet rukouspyynnön Isälle Jeesuksen nimessä ja Jumala vastaa tai koskettaa parantavasti emme huomaakaan, että vastaus on tullut Herralta ja kiitos unohtuu. Näin kävi yhdeksälle pitaliselle. Heillä oli kiire ystävien luo, koska he eivät enää juosseet karkuun, kun tauti oli poissa.
Jumala haluaa, että jaamme aikamme ja asiamme Hänen kanssaan. Kun me pyydämme, ja Isä vastaa, Hän odottaa, että me kiitämme, niin kuin kiitämme ystäväämmekin avusta tai lahjasta. Jumala haluaa pitää yhteyttä lapsiinsa päivittäin. Miksi emme ottaisi tällaista lahjaa vastaan ja iloitsisi ja kiittäisi Isän,Pojan ja Pyhän Hengen jokapäiväisestä läsnäolosta ja hoidosta!
Kiitos, Isä, että Jeesuksen lähetit pelastamaan meidät! Kiitos, että Hän kalliisti osti meidät Sinun lapsiksesi! Kiitos, että Pyhä Henki toimii keskellämme, lohduttaa ja rohkaisee meitä ja johdattaa meidät kaikkeen totuuteen. Kiitos, Isä, että Sinä olet läsnä, rakastat lastasi, autat ja armahdat ja vastaat rukouksiimme silloin, kun Sinun aikasi on. Tänä juhannuksena, nouskoon kiitoksemme ja ylistyksemme Sinulle, Pyhä, kaikkivaltias Jumala, meidän Taivaallinen Isämme!
Tänä aamuna, 27.6.2010, rakkaudella Mummi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kiitos Mummi blogistasi, luen sen päivittäin.
Toivon, että saat apua korvasärkyysi, se on niin ikävä vaiva.
Rosina kulta, olen ikävöinyt Sinua, kun aiemmin olit lukijalistallani. Luulin, että olen murehduttanut Sinut, kun poistuit. Kiitos mukanaolostasi, olet rukouksissani. Korvasärky on hellittänyt, kun ystävällinen tuttavalääkärini antoi lääkkeen. Kiitos Herralle auttavista ystävistä! Ole siunattu, Rosina! Mummi
Lähetä kommentti