torstai 31. maaliskuuta 2011

Pikainen rukousvastaus

Rakas Lähimmäiseni, tänään kerron Sinulle toisesta tilanteesta työpaikallani, jolloin saatoin itseni aikamoiseen pulaan, mutta kun huusin Jumalaa avuksi, Hän lähetti avun oikeaan aikaan.

Olin tehnyt tarkastusraportteja aamuyöhön saakka ja olin lopen väsynyt eräänä aamuna työhön tullessani. Tapasin ylilääkärin ja sanoin: Jään puolipäivätyöhön, sillä en jaksa näitä raportteja” Pian tuli ylihoitaja luokseni ja alkoi järjestellä puolipäivätyötäni. Olin ajattelemattomuudessani saattanut itseni aikamoiseen pulaan. Olin 56-vuotias ja jäisin puolipäivätyöhön ennen eläkeikää, Enkä ollut keskustellut asiasta mieheni kanssa. Hädissäni huusin huoleni Jumalalle: ”Sinä näet, Herra, mihin pulmaan olen itseni ajanut, auta ja armahda!”

Kun työpäivä oli päättymässä, vähän ennen neljää soi puhelin. Erään työterveysaseman toimitusjohtaja soitti: ”Tiedätkö ketään, joka voisi tulla meille töihin? Meillä on noin tuhat asiakasta ja kokopäivätyö.” Tässä on rukousvastaus, ymmärsin heti ja sanoin: ”Minä voisin tulla.” Sovimme, että seuraavana päivänä tapaan hallituksen puheenjohtajan ja hänet ja keskustelemme asiasta. Sain uuden työpaikan, joka oli voimilleni sovelias. Iloitsin työstäni! Kiitin hyvää Jumalaa siitä, että Hän voi paljon enemmän kuin me osaamme ajatella ja ymmärrämme. Jumala ohjasi tuon puhelinsoiton minun puhelimeeni, kun olin Häneltä apua pyytänyt.

Seuraavana päivänä irtisanomiseni tuli täytenä yllätyksenä työtoverilleni. Kun istuimme lähtökahveilla, ylilääkäri sanoi: ”Meille tulee sinua ikävä, Airi, kun me ei kuulla enää ihmeitä!”

Rakas Jumala, opeta meitä huutamaan hätämme Sinulle, Kaikkivaltias Jumala! Opeta meitä uskomaan Sinun mahdollisuuksiisi! Aamen

Tänä aamuna, 31.3.2011, rakkaudella Mummi

3 kommenttia:

pau kirjoitti...

Olipa ihana tuo rukousvastaus, josta kerrot!! Kiitos hyvälle Jumalalle.

Satutko muistamaan sellaista henkilöä kotikaupungissamme, jota sanottiin Nannuksi? Oikea nimi oli Annikki Lavander. Hän oli erään lukijani sukulainen, ja on kuollut jo parikymmentä vuotta sitten. Hän on vaikuttanut kaupunkimme uskovien keskellä laajasti.
Itse en häntä muista.
Hyvää yötä, Jeesus myötä, mummiseni!

mummi kirjoitti...

Rakas Paula, en tuntenut Nannua! Onko hän ollut vapaissa suunnissa? Kerro Arille terveisiä, Olette rukouksissani! Tuletko Paula kirjasi kanssa Botniahalliin Messuille 16.4.-11? Minä ilmoittauduin Mummin runokirjan ja Juhannusrannan kanssa. Ei niitä kukaan kotoa osta, toivottavasti löytävät Messuilta. Kiitos Jumalalle isosta ihmeestä! Mummi

pau kirjoitti...

En tiedä Nannun hengellistä kotia.

En ole hoksannut noita messuja. Kerro miten sinne ilmoittaudutaan, mitä maksaa meno ja olo siellä?
Kiitos rukouksistasi, tarpeen ovat, väsyttää usein.
Sinäkin Isämme kämmenellä, rakas ystävä!