torstai 12. tammikuuta 2012

Ystävän taakka.

Rakas Lähimmäiseni, Tänään olen ollut kaksi kertaa ulkona kävelemässä. Olen niin pirteässä kunnossa, että uni tule vielä aamutunneillakaan. Huoli taakoitetusta ystävästä on koko ajan mielessäni.

Sinä, rakas ystäväni, olet mielessäni ja rukouksissani. Puhuin tänään kanssasi puhelimessa. Viikko sitten kehoitin Sinua katsomaan Jeesukseen ja menemään Hänen turviinsa. Tänään Sinä, rakas ystävä, yhä itket ja kannat syntisäkkiäsi. Sinä syytät itseäsi kaikesta ja olet loppuun väsynyt. Jaksatko tulla nyt kanssani rukoukseen?

Taivaallinen Isä, Jeesuksen nimessä tulemme ystäväni kanssa eteesi armoalttarille. Väsynyt ystäväni haluaa jättää syntisäkkinsä Jeesuksen ristin juurelle. Auta Sinä Isä häntä jättämään kaikki syytökset ja kaikki synnit pois sydämestään ja hennoilta hartioiltaan. Anna hänen tuntea se, kuinka paino katoaa, ja lepo tulee tilalle. Kiitos Jeesus, että Sinä peset rakkaan ystäväni sydämen puhtaaksi kaikesta siitä, mikä erottaa hänet Jumalasta. Kiitos Jeesus, että annat armosi ja rauhasi virrata ystäväni puhtaaksi pestyyn sydämeen ja teet hänestä Taivaallisen Isän lapsen. Pyhä Henki, anna ystävälleni usko siihen, että Jeesus ei koskaan häntä jätä, vaan Hän hoitaa uudestisyntynyttä Isän lasta seurakunnassa Sanan ehtoollisen ja rukousyhteyden kautta. Kiitos Jeesus, että Sinä voit vapauttaa taakoitetun sydämen iloon ja rauhaan saakka. Aamen.

Tänä aamuna, 12.1.2012, rakkaudella Mummi

3 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Yhdyin kanssasi rukouksee ystäväsi puolesta.
Siunausta.♥

mummi kirjoitti...

Kiitos, rakas sylvi.Rukoile hänen puolestaan kanssani vielä pari viikkoa. Uskon, että Jeesus voittaa ystäväni omakseen ja syytökset väistyvät. Mummi

SinikkaHelena kirjoitti...

On suuri asia saada olla esirukoilijana.Sitä tehtävää meille riittää,ollaan siinä uskollisia!