maanantai 24. joulukuuta 2012

Vapahtajamme on läsnä.

"Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Beetlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun.
Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majatalossa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: "Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa." Luukas.2:1-14.

Tämä on joulun ilosanoma! Tätä me näinä päivinä juhlimme. Jumala lähetti Poikansa ihmiseksi, pelastamaan meidät synnin orjuudesta omiksi lapsikseen ja Taivaan perillisiksi. Jumala rakastaa meitä jokaista ihmistä niin paljon, että Hän haluaa meidät sylihoitoon, jokapäiväiseen yhteyteen kanssaan. Pyhä Jumala syntyi maailmaan Jeesuksessa, Hän kärsi kuoleman ja voitti kuoleman, että me saamme elää Kolmiyhteisen Jumalan hoidossa joka päivä jo täällä maan päällä. Me olemme Jumalan valtakunnan kansalaisia jo täällä. Siitä iloitsemme!

Pyhä Jumala, rakas Taivaallinen Isämme, me kiitämme Sinua Jeesuksesta, joulun Lahjasta, joka yhdistää meidät Sinuun, rakastavaan Isäämme. Me kiitämme Sinua sisarista ja veljistä, joita Sinun Pyhä Henkesi johdattaa. Me kiitämme Sinua perheistämme, joiden kanssa saamme viettää joulumme. Herra, siunaa joulumme! Aamen

Toivon Sinulle, rakas lukijani, Isän sylihoitoa ja lepoa ja rauhaa Vapahtajaltamme, Jeesukselta Kristukselta, tänä aamuna, 24. 12. 2012, rakkaudella Mummi.


















3 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Rauhallista Vapahtajan syntymäjulaa sinulle!♥

Runoystävä kirjoitti...

Sylvin tavoin toivotan sinulle.

mummi kirjoitti...

Kiitos, rakkaat ystävät,Sylvi ja Runoystävä! Herra kanssanne tulevina lepopäivinä, olkaa täynnä Jeesuksen rauhaa ja iloa! Mummi